Hyvää Joulua! God Jul!

Ja näin on salaisuus paljastettu! Kuukausi sitten oli lääkäri hyvin varma että siellä on herra A ja neiti B, eilinen lääkäri ei halunnut mitään luvata kun kaksoset ovat niin kiinni toisissaan että hiukan vaikeaa nähdä mitään selvästi, mutta oli kuitenkin sitä mieltä että hyvin mahdollisesti B on tyttö. Kerroimme tänään perheelle ehkä eniten sen takia että molempia hiukan hermostuttaa milanen hössötys tytöstä tulee kun on se ainoo tyttö. Toivomme että hössötys loppuisi ennen synnytystä, ettei tytön kaksoisveli tai isoveljet unohdu. Mua eniten nyt jännittää nähdä miten samannäköiset kaksoset tulee olemaan kun ovat ei sukupuolta. :) 

Raskausviikkoja on tänään 29+5, ja eilen siis käytiin check up ultrassa. Kaikki oikein hyvin. Hienosti kasvavat, pojan (eli A:n) hienot arviomitat olivat 1534 g ja tytön (B:n) 1459g. Eli keskimäärin 3 kiloa vauvaa mun mahassa. :) Aalla oli pää alaspäin niin kun on tuntunutkin jo viikon verran, ja Bllä taas pää ylöspäin. Siellä he sitten potkivat toisiaan päähän. :D selkärangat mahani sivujen molemmin puolin. Vielä on tilaa pyörähtää ympäri joten pidän peukut että A pysyy niin kun on ja B tajuais kääntyä toiseen suuntaan. Mutta jos hän on yhtä jääräpää kun äitinsä tuskin niin tekee. Seuraava ultra on sitten 3 viikon päästä. Ultrausvälit tihenee ja samalla tajusin että viikot oikeesti vähenee! 

Lapset nukkumassa ja kohta varmasti vanhemmatkin.

 Oikeen rauhallista joulua kaikille! 

4 vuotta sitten

Oli sateinen ja myrskyinen luciapäivän ilta 2011 kun meidän tiernapoikamme syntyi.
Painoa oli huimat 4350 g ja pituutta 55 cm.  Poikamme teki meistä maailman onnellisimmat vanhemmat!  Kopioin suoraan synnytyskertomukseni mammaryhmästä, joten tämä on siis muutama päivä synnytyksen jälkeen kirjoitettu. Tähän asti tämä oli rankin synnytys, saa nähdä muuttuuko mieli kaksosten syntymän jälkeen. Epiduraalipuudutus ei toiminut kunnolla vaan tunsin pääosin ajasta kakki kipu ja ponnistaminen. Kesti pisin aika palautua synnytyksen jälkeen, sain tulehduksenkin tikattuihin kohtiin. Mikä onneks lähti heti antibioottikuurilla. Mutta kaikki oli vaivan arvoista!
(Ja joo, pahin synnytyksessä on vieläkin tikkien laitto jälkeenpäin. Ja supistuskivut mulla on jokaisessa synnytyksessä ollut todella kipeita ja tulleet tosi tiheästi alusta asti. Kun ne alkaa kunnolla tulee muutama "lepposampi" sitten jo sattuu aivan s**tanasti. Eikä paikat lähde kunnolla avautumaan vasta kun saan puudutteen, epiduraali ei siis toiminut kahdessa muussa olen spinaalin ottanut mikä on toiminut täydellisesti ja avautuminen sen jälkeen on tapahtunut hyvin nopeasti.)

Vuorokauden ikäinen

4 vuotias

Päivän lahjalla

"supistukset olivat maanantaina jo 20 maissa epäsäännöllisiä, ja koko yön ne valvoitti minua.. joskus 3 maissa sain unta, silloin ne lakkasivat hetkeksi, 4 maissa yöllä kuului poks ääni (ja tuntui) alapäässä, nousin ylös menin vessaan ja jotain lorahti pönttöön..takasin sänkyyn ja silloin ne supistukset voimistuivat ja kunnolla.. kuudelta herätin mieheni ja ilmoitin että luulen että vedet meni pari tuntia sitten, ja nyt supistelee jo aika säännöllisesti..soitin synnärille, vastaus ota panadolia ja lämmin suihku auttaa.. Mentiin ulos koiran kanssa kävelylle, sitten menin suihkuun ja panadooliakin sain laitettua naamaan..ei auttanut mikään.. 8 maissa soitin että nyt tullan tarkistuttaan tilanne, minä en kestä kipuja enään...synnärillä oltiin 9 maissa, lapsivedet oli mennyt mutta olin vain sentin auki ja kohdunkaulaakin jäljellä vielä.. Toisin supistukset olivat niin kovat että kätilö suositteli että jäätäisiin sinne, mentäisiin kävelylle siellä jorvin ympärillä.. joten jäätiin sinne mutta joskus 11-12 maissa kun tehtiin uusi tarkistus minulle olin vain 2 cm auki.. olin siinä vaiheessa jo niin kipeä että itkin kivusta, joten he antoivat jotain kipua lieventävää, mikä ei auttanut yhtään.. Kun vihdoin olin 3 cm, siirryttiin synnytyssaliin ja antoivat minulle epiduraali-puudutuksen.. sekään ei auttanut kunnolla, ei ottanut koko kipua pois vaikka oli ihan oikein asennettu, lievensi kipua kuitenkin niin paljon että pärjäsin sen läpi.. tosin en olisi pärjännyt ilman ilokaasua siinä päälle..avautuminen kesti ikuisuuksia, en meniannut millään avautua neljästä sentistä, ja puhuivat jo siinä yhdessä vaiheessa että jos ei nyt rupee tapahtumaan kun nostavat oksitosiinitipan määrää niin tulee leikkaus..Onneks määrää lisäämällä lähti käyntiin synnytys ja avauduin yhtäkkiä kuuteen senttiin.. kello 20:00 totesin että tämä vauva ei tule tänään, vasta 6 senttiä ja synnytys mennyt niin hitaasti.. noh, lisäsivät puudutusta ja yhtäkkiä alkoi tapahtumaan..

22:30 olin jo kokonaan auki ja ponnistusvaihe alkoi.. se sitten loppui kello 23:09 kun poika syntyi..loppuvaiheessa huoneessa oli 6 kätilöä auttamassa poikaa maailmaan, kun hän oli niin iso niin heillä oli hieman ongelmia auttaa hänet ulos..Leikkasivat napanuoran ja veivät nopeasti vieresieen huoneeseen jossa imivät nenän ja suun limasta, ja antoivat vähän lisähappea..sitten poika pääsi rinnalleni ja kätilö alkoi ompelemaan.. en tiedä monta tikkiä sain, mutta kyllä tuntuu että alapää on tikattu.. :/

Koko kokemuksesta ei ole jäänyt mitään huonoja fiiliksiä..kätilö kysyi jälkeenpäin että mikä olo, niin olin kuulemma vastannut että tämä tehdään uudestaan..:) tiedän että kivut olivat aivan kamalat, mutta en muista niitä..jokaisen supistuksen välissä tiesin että mua on sattunut mutta unohdin miten paljon joten pystyin täysin rentoutumaan supistuksien välissä..jos en olisi siinä onnistunut olisi varmaan kokemus ollut paljon kamalampi..Ponnistusvaiheesta muistan sen että supistukset sattui aivan jumalattomasti, mutta itse ponnistamisen tarve tunne ei häirinnyt, vaan sai mua jaksamaan.. Olin niin väsynyt ponnistaessani että mies sai työntää mua selästä eteenpäin, en edes jaksanut lopussa vetää itseni ollenkaan eteenpäin, keskityin ja laitoin kaikki voimat vaan ponnistamiseen..loppuvaiheessa yks kätilö piti kiini toisesta jalastani ja mieheni toisesta ja minä vain ponnistin..

Pahin oli tikkien laitto..se jäi mieleen ja jos jostain tulee synnytyksessä kammo niin tämä oli se minulle..tikit..muuten synnytyksestä ei jäänyt mitään kammoa tai pelkoa.. vaikka sattui niin paljon kun teki niin ei jäänyt pelkoa ja siitä olen onnellinen.. :)

rankka kokemus siinäkin mielessä että kun poika syntyi en ollut 36 tuntiin nukkunut muuta kuin sen yhden tunnin yöllä, tämän takia myös kivut ehkä tuntuivat niin pahalta kätilön mukaan.."

Rv 28

Jälleen raskausviikko takana. Onneksi! Huomaan kyllä nyt laskevani viikkoja että pääsisin synnyttämään. Kivut koko vartalossa ovat päivittäin niin kovia etten kauheesti enään pysty mitään tekemään. Tällä hetkellä istun sohvalla, selkään sattuu ihan järkyttävästi, ja jalat ei toimi kunolla liitoskipujen takia. Ylävatsa on kipeenä koska eilinen oli liian rankka. Mitä eilen tein? Kävin äidin luona juhlimassa siskoni syntymäpäivää, mies oli töissä joten mun piti itse saada pojat autoon ja pois pari kertaa. Äitini luona pääosin sain rauhassa istua ja muut juoksivat karhukoplani perässä, kuitenkin olin niin rikki eilen kun vihdoin lapset nukkui, etten vieläkään tiedä miten saada vartalo toimimaan. Tänään pitäisi siivota ja valmistella huomisia syntymäpäiviä varten. Siivoomiset jää jälleen miesparalleni kun se tulee töistä klo 18 jälkeen.

Yhä enemmän ja enemmän mun täytyy sysätä hänen päälle. Mä niin odotan että viikot menee nopeasti, toivon normaalia synnytystä että nopeammin pystyn taas tekemään asioita täällä kotona. Odotan niin että pääsen kävelylle! Kunnon kävelylle! Kohta en uskalla istua alas enään kun mies ei ole kotona koska mä en kohta enään pääse ylös itse. Olen niin kiitollinen mun miehestäni!!! <3

Viikkoja on nyt 28 ja olen saman kokoinen kun olin odottaessa meidän pikkujättiä viikoilla 40. Eli iso!!! Mun masussa on noin 2 kiloa vauvaa. Vähän päälle vuosi sitten oli yli 5 kiloa. Ja 4 vuotta sitten odotin kuumeisesti että esikoisemme syntyisi. Laskettu aika oli 8.12 ja luciapäivänä poika tuli maailmaan. <3

Kuva lainattu google/babycentre.com

Tein eilen tämän kuvan kun tajusin että samoissa mitoissa ollaan vaikka ihan eri raskausviikoilla. Kun katson mahaani en ymmärrä miten se enään pystyy venymään. Nahka on nyt jo niin kireellä että sattuu. Ja vielä se jotenkin pitäisi pystyä venymään. 

Tästä postauksesta tuli nyt pelkästään valitusta. Mutta kun kaikki jatkuvasti kysyvät miten voin ja sanon no ihan ok niin tässä on kai sitten totuus. Kun mies on kotona voin kieltämättä paljon paremmin. Kiitos rakkaani siitä että jaksat meidän molempien puolesta ja jaksat vielä siihen päälle tsempata mua ja jatkuvasti kehua ulkonäköäni! <3 <3 <3

Tämän viikon kuulumiset

Ollaan kotiuduttu perjantaina kuntoutuskurssilta. Mukavaa oli hyvän porukan seurassa. Saatiin jälleen rinnehuvila majoituspaikaksi. Luksusta! Harmi vain niin tulin itse kipeeksi ilta ennen matkalle lähtöä ja oli koko viikon aivan järkyttävän huono olo. Esikoinen ja nuorinkin oli kipeenä taas, ja mies ilta ennen kotiinlähtöä. Mutta hauskaa oli. Lapsetkin viihtyi mahtavasti, sydänpoikamme varsinkin kun viime kerralla ei oikeen saanut tehdä mitään leikkauksen jälkeisten rajoitusten takia. Tällä kertaa kiipeili puolapuissa ihan korkeimmalle, juoksi, pomppi ja riehui. Kävi kaksi kertaa uimassakin kerran isänsä kanssa ja kerran ohjaajien kanssa.

Keskiviikkona oli rantasauna lämmitetty, mutta itse olin niin kipeä sinä päivänä etten mennyt saunomaan, torstaina pääsivät vain vanhemmat syömään illallista ilman lapsia. Käytiin frisbeegolfaamassa ja lapset pääsivät rakentamaan lumiukot yksi päivä kun oli satanut lunta. Lapsilla oli yksi päivä piparipajaa ja joku toinen päivä olivat tehneet tonttukoristeet. Ohjaajat järjesti yksi päivä meille mahdollisuuden ottaa perhejoulukuvat.  Nautittu siis ollaan, mutta oli se mukavaa päästä kotiin omaan rauhaan sairastelemaan. 

Sitten raskaus kuulumisia. Jälleen olemme viikon päästy eteenpäin, rv 27 aukesi eilen. Tänään heräsin aivan järkyttävään kutinaan koko vartalossa.  Välillä on päivän aikana rauhoittunut mutta sitten alkaa taas. Heti huomenna aamulla pitää soittaa neuvolaan että saan lähetteen verikokeisiin tarkistamaan ettei kyseessä ole raskaushepatoosi. Saa nähdätuleeko uni ollenkaan tänä yönä kutinan takia. :( 

Nykyään on sitten tukala olo, eikä jaksa olla hyvä tuulinen enään. Vatsaan sattuu kun nahkaa kiristää, ja on niin pinkeä ettei "lässähdä" patjaan kun makaan kyljellä vaan törröttää vaan suoraan eteenpäin. Toivon voimia koko mun perheelle kun yhä helpommin ärsyynnyn ja ärähdän, erityisesti miehelleni että hän jaksaa rakastaa ja katsoa mua vaikken ehkä ole tällä hetkellä se henkilö kuka normaalisti olen. 

Vauvat toivon mukaan voivat hyvin. Tänään oli vaikeaa löytää sydänäänet enkä ole varma löysinkö mlempien ovat nähtävästi niin lähekkäin. B peputtaa itsensä ylös ihan keskelle mun mahaa niin että oikeen sattuu. A en kauheen hyvin taas tunne, potkii varmaan jotenkin selkääni päin. 

Pakkaamista

Miten voi kestää kolme päivää että saa pakattua lapsiperheen tavarat 5 päivän reissulle? Ehkä koska kiinnostus pakkaamiseen on nolla! Pääosa vaatteista on kuitenkin jo pakattu, enään ulkovaatteet ja kengät ja sit kaikki pikkujutut hammasharjat, vitamiinit ym sellaset. Lisäks kammottaa istua autossa 4 tuntia, mutta päämäärä on kovin odotettu. Lähdetään koko perheen voimin sydänlapsi perheiden sopeutumisvalmennuskurssille. Ihan mahtava paikka, vaikka onkin kurssi ja kelloaikoja mistä pitää kiinni niin jollain tavalla mieli lepää siellä. Lapset saavat leikkiä muiden lasten kaa ja me saadaan keskustella aikuisten kanssa. Mikä on mulle harvinaista herkkua, varsinkin rauhassa keskusteleminen ilman jaloissa pyöriviä lapsia. :D
Matkaan pitää lähteä 4:30 ettei tarvii stressata ja on aikaa pysähtyäkin. Toivon mukaan pojat tällä kertaa malttais nukkua autossa, kesällä eivät nukahtaneet mutta toki oli valoisaakin, nyt on pilkkopimeetä jten ehkä nukkuminen onnistuu paremmin.

Miten itse voin. Huonosti. Oksettaa vähän väliä ja muutenkin huono olo, ei ihme kun kaksi masussa ahkerasti myllertää :) mutta tunnen olevani todella onnekas vaikka onkin rankkaa. Välillä mietin että miten rakkautta tulee riittämään näille kahdelle vielä kun T sai "ylipaljon" kun luulin että hän olisi viimeinen. Mutta sitten mieheni saa mut kiinni siitä kun seison hymy naamassa ja silittelen mahaa omissa ajatuksissa, ja minä taas katson miehen kostuneita silmiä ja leveetä hymyä kun hän juttelee vauvoille tiedän että rakkautta kyllä löytyy.  Olen lisäksi tajunnut että rakastan lapsiani yhtä paljon, minulla ja T:llä on vain erityinen side koska hän on ollut niin "mamis" alusta asti. Jännittää miten hän hyväksyy asian että tulee kaksi lisää.

Eilen kuvattu kun oli 26 viikkoha täynnä

No, kai sitä on nyt pakko alkaa pakkaamaan taas.

Rv 25+5 Ultra

Kävin tänään ultrassa katsomassa kaksosten kasvua. Hienosti kasvavat. Vauva näillä viikoilla kuuluisi olla n 800 g. Meidän "pojat" ovat painoarvioltaan A 820 g ja B 840 g. Istukat olivat nyt siirtyneet ja "sulautuneet yhteen", mutta ei tarvitse huolestua siitä sanoi lääkäri. Virtaukset oli oikein hienot molemmilla. 

Kuvassa olen yrittänyt näyttää miten tänään makoilivat mahassani (ja muutenkin tuntemusten mukaan näin ovat pääosin ajasta). Päät vastakkain / vierekkäin. A potkii alaspäin rakolleni ja B vasemmalle sivulle. Poikittain ovat nyt mutta vielä on tilaa kääntyä ja pyöriä. Aika oikein olen veikannut miten he siellä olevat. :) kuvaan olen myös liittänyt päivän ultrakuva. Siinä näkyy vauvojen päänlaet, Bn pieni käsi on hänen pään vieressä. 

Kuva mahastani ei ole tänään otettu, olin liian laiska ottaakseni kuvaa :D

Rv 25

Ja näin on vihdoin saavutettu rv 25 virstapylvään. Olen helpottunut että pääsin tähän asti ja vointi on ollut suht koht hyvä. Nyt olen päivittäin enemmän ja enemmän rikki. Vatsa painaa ja selkää särkee, jos teen edes yhden väärä liikkeen venäytän selän tai jotain, enkä pysty kumartumaan eikä jalat oikeen tottele. Iskias vaivaa vieläkin ja liitoskivut tekee että käveleminen on välillä todella vaikeeta. Lisäksi ne järkyttävät repäisykivut vatsan alhaalla sivuilla.

Ei raskaus mikään helppo juttu ole koskaan ollut, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa että tämä kaksosten kasvattaminen on kyllä vielä rankempaa. 

"Pojat" viihtyvät keskellä mahaani hyvin lähekkäin ovat sillä sydänäänet ovat ihan vierekkäin ja en välillä kyllä erota potkuja toisistaan.  :)

Ensi viikon torstaina on seuraava ultraus ja toivon mukaan saan nähdä ketkä masussani potkii. Mutta koska mieheni ei halua tietää sukupuolia ennen syntymää jäänee se omaksi tiedokseni kunnes vauvat syntyvät. Se että siis kutsun heitä "pojiksi" ei tarkota että sitä he ovat, vielä en edes tiedä ketä siellä on. 

Mutta nyt on mieli kuitenkin huojentuneempi kun tietää että nyt jo heillä on hyvät mahdollisuudet selvitä jos syntyisivät, ja että heitä autetaan jos tulevat liian etuajassa. Nyt pidetään sitten vaan peukut että saavat vielä viikkoja olla turvassa yksiössään. :) ja mammaa ei pelota enään yhtä paljon. 

Kaksi. Kaksi vauvaa! <3 <3

Herkulliset sämpylät!

Alkoi yhtäkkiä tekemään mieli sämpylöitä ja päätin kokeilla leipäkoneen avulla niiden tekoa. Se on niin iso pelastus kun mun ranteet ei kestä sitä taikinan vaivaamista, kone saa tehdä sen mun puolesta.
Otin reseptin lidl:in resepti sivuilta mutta muokkasin sitä jonkun verran.

3 dl kädenlämpöistä vettä

1 prk kermaviiliä

50 g  voita sulatettuna

4 dl  kaurahiutaleita

noin 4-5 dl puolikarheita vehnäjauhoja

2 dl ruisjauhoja

1 tl suolaa

1 rkl sokeria

 1 ps kuivahiivaa

Pinnalle:

kaurahiutaleita

Laitoin ainekset leipäkoneeseen siinä järjestyksessä miten olen ne kirjoittanut. Sitten kone päälle ja annoin vaivata taikinaa n 5 min, tarkistin tarviko lisää jauhoja ja annoin vaivata 5 min lisää.

Tämän jälkeen nostin leipäkoneen vuoka seisomaan kulhoon jossa oli lämmintä vettä, laitoin pyyhe päälle ja annoin kohota tupla kooksi.

Kun taikina oli kohonnut, vaivasin sen hetken pöydällä, tein pitkän pötkön ja leikkasin siitä n 5 cm paloja. Pyöritin niitä ja laitoin ne pellille jälleen pyyhkeen alle kohomaan 10 min. 

Sitten voitelin sämpylät vedellä ja ripottelin kaurahiutaleita pinnalle. 

Uuni 220 astetta 10-15 min

Näitä tehdään uudestaan! :)

Äideille. :)

kopsasin fbstä tekstin mikä osui ja upposi. :)

Onko joskus (aina) huono omatunto jostain tekemisestä/ tekemättä jättämisestä? Niin arvelinkin...
 Lukekaahan tämä teksti!

Naisena oleminen on melkoinen missio. Etenkin jos on valinnut vielä Äitiyden. Naisen on oltava Kaikki. Lapset on kasvatettava terveellisesti ja turvallisesti ja oppikirjojen ohjeiden mukaan, virikkeitä ja luomuruokaa ja kestovaippoja ja vauvajoogaa on oltava. Olet suurennuslasin alla aina ja kaikkialla. Neuvolantädin ankarien silmien edessä tunnet suunnatonta pienuutta, kun lapsi on yli tai ali maagisten kasvukäyrien. Kun potalla käynti ei onnistu vielä yksivuotiaanakaan. Jos on tutti ja pullo. Jos on päiväkodissa tai ei ole. Kasvunkansioihin tallennetaan lapsen kasvu ja kyvykkyys ja meriitit. Isää harvoin nähdään tai kuullaan vasu-keskustelujen pyörteissä. Äidin on hankittava jälkikasvulleen kasa kehittäviä, virikkeellisiä harrasteita jotta lapsesta kasvaa kunnon ihminen. Vanhempainillat ja toimikunnat kuuluvat asiaan. Myyjäisiin on leivottava. Hampaat on muistettava pestä aamuin illoin, rakkaat lapset jumalauta, sillä äitiä vedetään hampilääkärissä turpaan jos mukulalla on muumikarkkireikiä jo ennen kouluikää. Äidin pitää valmistaa terveellistä, puhtoista, egologista luomulähiruokaa pilteilleen omin käsin ja rakkaudella, sillä Saarioisten ruokia eivät ole väsänneet äidit, vaan koneet. Äläkä KOSKAAN unohda, että jos laiminlöit rintaruokinnan ja sorruit Tutteli-syntiin, lapsestasi voi tulla sarjamurhaaja! Tai sosiopaatti ainakin. Muista luoda uraa, äläkä ole töistä pois jos lapsi sairastaa. Hoida kuitenkin mieluiten lapsesi kotona kouluikään saakka, mutta koita samalla käydä töissä että olisit kunnioitettu veronmaksaja. Tajuatko kuinka kallista päivähoito todellisuudessa onkaan yhteiskunnalle ja miten isot kustannukset on kotihoidontuella lorvivista nykyäideistä?! Lapsilisiin upoaa miljardeja vain siksi, että SINÄ itsekkäästi menit lisääntymään vaikka maailma on täynnä orpoja katulapsia. Oletko sortunut joskus abortin verisyntiin, nainen? Miksi teit sen? Murhaaja. Synnytitkö isättömän lapsen, kuinka kehtasit? Ja meillä kun on ollut e-pillerit jo ikuisuuden herranen aika! Muista huolehtia parisuhteestasi nainen. Älä mene aviovuoteeseen pyjamassa, sillä miehesi ei ansaitse sitä. Ole seireeni ja syöjätär ja pikkutyttö ja mikä-vaan. Älä unohda sheivata! Muista harrastaa, huolehdi kunnostasi, tutki rintasi, liiku, rasvaa ja kuori ja pese ja usein ja tarpeeksi. Lakkaa kynnet. Muista juurikasvu! Meikkaa äläkä ikinä unohda pestä meikkejä illalla. Käy värianalyysissa. Lue kehittävää kirjallisuutta ja tilaa Avotakka. Nainen, sinä voit olla mitä vaan!! Mieti, Angelina Joliella on lauma mukuloita, eikä hän ole läski ja kulahtanut. Miksi sinä olisit?! Tee joulukortit itse. Ja lahjat. Ja koristeet. Säilö marjat. Muista kaikkien synttärit ja nimpparit ja valmistujaiset ja rippijuhlat ja vuosipäivät. Nainen. Muista että markkina-arvosi romahtaa samaan tahtiin kun tissisi alkavat roikkua. Heitä on tuolla pilvin pimein, nuorempia ja kauniimpia ja lahjakkaampia. Jonain päivänä sinua ei muista tai tarvitse enää kukaan. Lepää silloin nainen Hymiö grin! Vanhainkodissa on sinua varten 0,5 hoitajaa odottamassa. Äitienpäivänä saat ruukkuruusun. Ehkä.

Odotettua postia

Äitiyspakkaukset tuli! 

Mä tykkään kovasti tämän vuoden väreistä! Ihanan pirteät kevät värit sopii meidän lopputalvi/alkukevätvauvoille. Ja värikäs pöllökuosi on ihana! Tai ylipäätänsä söpöt eläimet jotka seikkailee vaatteissa. Isot tämän vuoden vaatteet ovat. Jopa 50 koon keltainen potkupuku vaikutti reilulta. Mutta vieläkin olen sitä mieltä että parempi niin päin, liian isoja vaatteita voi hyvin käyttää liian pieniä ei.  

Todella kätevät haalarit tänä vuonna joiden jalat saa myös pussiksi. :) 

Tuplasti vaatteita! 

Rakastunut olen pussilakanoiden kuosiin.

Perheen isä sai tällä kertaa avvata oman laatikon, ei kyllä jaksanut muuta katsoa kuin haalarin monikäyttöisyys, sitten siirtyi muovipussiin missä oli kirja, vauvan hammasharja, purulelu, hiusharja ym ja otti sieltä "isän tavarat".  Tärkeimmät ensin :D

Bonuskuvat mun masuvahdista. Laku-pekka

Rv 24

Raskausviikko 24 tänään, ja tähän asti päivä ei ole kovin mukava ollut. Mua sattuu. Sattuu ihan kaikkialta niin että tekisi mieli vain itkeä. Mutta sillon mulla ois vielä päänsärkyäkin. Mä en pysty kävellä tai seisoa, en istua enkä oikeen makaamaankaan.  Mies lähdössä tänään "viihteelle", pohti jo kotiinjäämistä, sanoin että ei jää. Äitini tulee tänne avuksi hetken illalla. Nyt makaan sängyssä, tukisukat jalassa. Oon ottanut särkylääkkeen ja ajattelin yrittää nukkua vähän. Toivottavasti uni tulisi ja olo olisi parempi sen jälkeen. 

Vauvat ainakin liikkuu ja dopplerin mukaan vaikuttavat olevan aika keskellä mun vatsassa hyvin lähekkäin <3

meidän perhe

Meidän perheessä ei ole koskaan hiljaista, eikä koskaan tylsää. Vanhemmilla pojilla riittää tarinoita, ja niiden leikkejä on kivoja seurata. Nimenomaan seurata. Minä en ole vanhempi joka leikkii lasteni kanssa. Mies välillä yrittää jolloin useinmiten tiuskivat mene pois! Jos meillä olisi vain yksi lapsi niin ehkä asia olisi eri, mutta he leikkivät keskenään tai yksin. Luen heille, lauletaan yhdessä paljon, joskus askarrellaan tai leivotaan mutta aivan liian harvoin. Legoilla/ duploilla voin rakentaa heidän kanssaan mutta sekin loppuu kun olen rakentanut talon tmv valmiiks niin alkavat sitten vain leikkimään ja minut sivutetaan :D Totta puhen niin istun pääosin sohvalla ja seuraan heidän touhujaan. Joskus lehti kädessä, joskus kudon jotain, aika usein valitettavasti pädi kädessä. Mutta heti kun joku tulee minun luokse lasken alas tai laitan pois mitä mitä minulla on käsissäni. (Tämä blogiteksti kesti myös yli kolme tuntia raapustaa alas koska jatkuvasti minua keskeytetään. :) syy miksi en kauheen usein blogia päivittele)

Ketä meidän perheeseen sitten kuuluu?
Minä 31 vuotias mamma, mieheni 29 v, ja karhukoplamme Viggo 3 v 11 kk, Milian 2 v 10 kk ja Tristan 1 v. Lisäksi vielä kaksi labradorinoutajamme Jekku 5  ja hänen siskonpoika Laku 3v. Meillä on aina vilskettä. Hiljaista on ainoastaan öisin. Ja rankkaa tämä usein on. Mutta myös niin ihanaa! Mitään en vaihtaisi pois. Ainoo toive on että meillä olisi varaa laajentaa taloa hieman kun nyt vielä perheeseen on kaksi lisää tulossa, mutta no, ennen vanhaankin ihmiset ovat pärjänneet monta henkilöä pienessä talossa. Toinen vessa olisi kyllä kieltämättä luksusta ja kunnon pyykkihuone. :) yövieraita tänne ei kauheesti mahdu mutta totta puhuen mua ei haittaa, en pahemmin sellaisista tykkää. Tykkään vieraista mutta tykkään myös siitä kun lähtevät kotiin ja saa laittaa "pierukalsarit" päälle ja heittää rintsikat nurkkaan. Heittäytyä löhösti sohvalle ja sylikkäin omassa rauhassa miehen kanssa katsoa frendejä miljoonannen kerran.  Joten vieraat tervetuloa meille, kunhan jossain vaiheessa myös lähdette kotiin :D
Meidän koti on sotkuinen, taapetit revitty eikä huonekalut sovi kauheen hyvin yhteen. Haaveilen maalaistyylisestää kodista, mutta olen pääättänyt alkaa muodostamaan sitä haavekotia vasta kun lapset ovat niin vanhoja etteivät enään revi tapetteja tai piirrä seiniin tmv. Joku päivä kun ei kompastui leluihin mihin suuntaan vaan sitä kääntyy. Nyt eletään pikkulapsi arkea. Ja nautitaan siitä! :)

Lopetan muutamaan kuvaan ja tämän päivän aamukeskusteluun M:n kanssa joka oli kyllä hupaisa taas. :)

M seisoo sohvassa pää alaspäin peppu ilmassa.
Minä:mitä sä teet?
M: mamma mulla on peppu!
Minä: onko sulla peppu! Et oo tosissaan!
M: jooo-o! On mulla! (Ihan onneissaan!) Ja kike! Mulla on peppu ja kike! Onko sulla peppu ja kike mamma?
Minä: on mulla peppu, mutta ei kikeä.
M: onhan sulla kike! katotaanko missä sun kike on?
Minä: no ei katota! Eikä minulla ole sellaista tytöillä ei ole kike.
M: et sä ole mikään tyttö, sä oot mamma!
Minä: joo, en mä ole tyttö, olen nainan.
M: et sä ole mikään nainen! (Nyt jo huolissaan) Sä olet MUN MAMMA!

Joskus meilläkin on rauhallista.

Isot pojat haettu viikonloppuvietosta famon luota. Nuorin nukkunut 3,5 h päikkärit ja on hyvin pirteä! 

Tänään viikkoja 23+2. Kaksosten ekat "samisvaatteet" kokoa 50, niin pientä! 

Meidän höpöt.

tsemppiä tsemppiä!

Otin muutama päivä sitten kuvan mahasta mikä oikeesti alkaa ehkä oikeuttamaan mahani kokoa. Jostain syystä se näyttää aina pienemmältä kuvissa kun mitä oikeessa elämässä on, vaikka eikö se pitäisi mennä juuri toisinpäin?
Oma vointi alkaa kyllä huononemaan aika vauhdilla. Ihme hyvätuulinen olen kuitenkin omasta mielestä pysynyt. En sitten voi puhua mieheni puolesta. Mutta kieltämättä olo on sellainen että mietin miten ihmeessä mun pitäisi jaksaa vielä (toivon mukaan) ainakin 14 viikkoa!?! Tällä hetkellä jostain syystä huoli on suuri että kai pienet jaksavat viikolle 25 asti, ehkä koska ollaan niin lähellä sitä tärkeetä virstanpylvästä. Sen jälkeen siis vauvoja hoivataan vaikka syntyisivät niin vähillä viikoilla. Ennen sitä ei tehdä mitään.
Selkä on nyt pari päivää särkenyt ihan kauheesti! Mitenkään ei ole hyvvä olla, ei istuen, seisoen eikä maaten. Olo on samanlainen kun on loppuvaiheessa ollut aiemmissa raskauksissani. Onneksi tässä on paljon jota odottaa tulevina viikkoina/kuukausina. Joten aika menee kai nopeasti :)

rv 22+1

Jälleen yksi raskausviikko takana. Tällä hetkellä jännittää kovasti loppuraskaus. Nyt kun supistuksia tulee helpommin ja seuraava ultra on vasta kuukauden päästä jännittää jaksavatko he masussa, eivät kai yritä liian aikaisin ulos sieltä. Huolettaa kun en tunne B:n liikkeet juuri ollenkaan, järki sanoo että hän on vain kääntynyt niin etten niitä tunne, mutta huolestuttaa kuitenkin. Onneksi on doppleri millä voin kuunnella sydänäänet. Niin se hiukan huojentaa hermoja. Kiirettä on pitänyt meillä, lauantaina vietettiin nuorimmaisen synttärit ja perjantaina kun piti siivota sain päähän alkaa muuttamaan kodin järjestystä. Sen jälkeen en pystynytkään liikkumaan melkein ollenkaan. Ei fiksu veto. Lauantaina sitten nopeasti siivottiin. Ja leivoin pari täytekakkua. Tänään olen sitten pääosin maannut kun kroppa särkee viikonlopusta. Mieskin alkuviikosta satutti selkänsä joten en ole voinut kauheesti nuorimmaisen nostelut hänelle sysätä vaan alkuviikosta purin hampaat yhteen ja yritin pääosin hoitaa pojat yksin. Joten rankka viikko ollut.

Masu viime viikolla

Meidän karhukopla <3

T:llä ja mulla oli kahdenkeskeistä aikaa tänään melkein koko päivän :)

olotila huononee

Sunnuntai illalla yhtäkkiä koko vartalo tuntui "huonolta". Olin kesken ruuantekoa ja mies passitti minut makuulle kesken kaiken. Enään ei riitä levot kun nuorin nukkuu päikkärit ja kaks muuta leikkivät ja välillä tappelevat, vaan nyt pitää lepo olla sitä luokkaa ettäsaan olla ihan yksin rauhassa. Olen kauheen turvoksissa, juon liian vähän varmaan ja olo on todella raskas. Iltasin supistelee kivuliaasti mikä tässä raskaudessa on hyvin pelottavaa. Ihan sama millanen olo itsellä on, kunhan pienet pysyisivät vielä kuukausia masussa.

rv 21+1

Kasvaa kasvaa kasvaa. Viime viikon aikana potkuja on tuntunut ympäri mahaa. B on kuitenkin pysynyt samalla kohdalla kun mitä on ollut viimeiset kahden viikon ajan. Sydänäädet kuuluvat joka kerta samasta kohtaa. Nyt kun hän on löytänyt seuraa mahassani vaikuttaa olevan tyytyväinen. A taas on alkanut liikkumaan enemmän kun pääsi Bn viereen. En tiedä onko jokin vastakaiku Bn liikkeisiin. 

Kävin perjantaina neuvolassa, hb oli hiukan matala joten rautaa syön, muuten kaikki oli oikein hyvin. Sydänäänet kummallakin vauvalla 140 paikkeilla. 

Otettiin sf mittaa ekan kerran ja purskahdin nauruun kun näin merkinnän neuvolakortissa. 

Minun sf mitta on siis tuossa pisteen kohdalla. Normaali raskauksissa mun sf mitta on mennyt keski- ja yläkäyrän välillä koko ajan. 

Näky kun katson alas :D

1 vuotis neuvola

Käytiin tänään pojan kaa 1 vuotis neuvolassa hakemassa kolme piikkiä. Saa nähdä millaiset oireet tulee ja tuleeko niitä. Samalla kysyin minulle ja sydänpojalle influenssarokotteista, ja sain tietää että koko perhe voidaan rokottaa kun M kuuluu riskiryhmään. Pyysin samalla lähetteen että saadaan M:lle vesirokkorokote.

No takaisin asiaan. T:llä oli charmi taas päällä niin kun aina, oli oma iloinen aurinko, jutteli ja esitteli taitojaan neuvolatädille. Saatiinhan me vähän mittojakin otettu. Pikkujätti painaa nyt 13,86 kg ja on 83,5 cm pitkä. :) pöydässä siis ruoka aikana.

Mitä hän "osaa":

Konttaa
Seisoo tukea vastaan osoittain myös ilman mutta lähellä huonekaluja että saa kiinni jostain kun horjahtaa.
Kävelee tukea vasten ja taaperokärryillä/kädestä pitäen.
Puhuu omaa kieltään jatkuvasti. Muutamia sanojakin tulee esim: mamma, pappa, ta (tack), dä! (där) joka onselkeesti lempisana. Osoittaa koko ajan asioita etusormellaan ja hokee dää!
Syö itse pääosin kädellä mutta lusikka on mukana toisessa kädessä.
Ääntelee esim kissaa ja ajoneuvojen äänet.
Ainakin 11 hammasta suussa, 12 juuri tulossa.

21.10. 2014

Meillä vietetään tänään 1 vuotis synttärit! Vuosi sitten klo 17:15 meille vihdoin syntyi raskausviikoilla 41+3, pieni rakas poikamme. Sen kunniaksi ajattelin kopioida tähän aiemmin kirjoitettu synnytystarina.
(En tiedä miksi tekstiin ilmestyy osaan valkoinen tausta enkä saa sitä pois. Pahoittelut)

Lapsivesi meni 20.10.2014 klo 4 maissa aamuyöllä. Heräsin siihen kuinka jotain lorahti ja ripeästi nousin sängystä kun ajattelin että se on taas sitä vetistä valkkaria, oli pelkät yöhousut päällä, jotka oli ihan märät kun pääsin vessaan. Laitoin alkkarit ja siteen ja menin takas nukkumaan. Aamu 7 maissa kun pojat herätti oli side litimärkä vaaleanpunaista tavaraa, soitin synnärille jotka meinas että on lapsivettä ja meidän piti käydä siellä viimeistään 20 illalla jos ei tapahdu mitään ennen sitä. 

Ilmoitin miehelleni ja äidillenikin varmuuden vuoksi ja jatkoin päivää poikien kaa. Muutama pieni supistus tuli siellä täällä mutta ei mitään kauheen kovia eikä todellakaan säännöllisiä. Mieheni piti lopettaa klo 13 mutta tuli 11 kotiin kun alkoi stressaamaan niin paljon. Kun hän tuli mä lähdin koirien kaa lenkille jos saisin jotain tapahtumaan, mutta ei tuottanut tulosta. Kävelyllä tunsin kuinka poika selvästi kiinnittyi, koska tuli järkyttävä paineen tunne ja lisäks lapsiveden tiputtelu loppui kokonaan. Vietiin pojat ilta 19 äidilleni ja lähettiin lohjalle päin. 

Kun päästiin sinne pääsin käyrälle, mitään supistuksia ei oikeen tullut ja pojalla kaikki hyvin, liikkui ja oikeen hienot sydänäänet, niin passittivat takaisin kotiin. Seuravaksi aamuksi saatiin labraaika klo 08:00 jonka jälkeen piti mennä takaisin synnytysosastolle. Lähdettiin kotiin miehen kaa viettämään kahdenkeskeinen yö ensimmäinen melkein kolmeen vuoteen, pojat jäivät siis äidilleni. Syötiin nopea iltapala ja sitten nukkumaan, mies sohvalla ja minä valtaisin sängyn yksin kaikkein tyynyjeni kanssa. Otin pokkana vielä panadolia ettei varmastikaan jää mitään suppareita häiritsemään uniani jos ne ei kuitenkaan ole oikeita.

21.10.2014 herätys aamu 6, nopea suihku, aamiainen ja lohjalle päin. Labrassa selvisi että ei kukaan ollut varannut mulle mitään aikaa mutta pääsin kuitenkin jonon ohi. :) yläkertaan synnärille ja käyrälle. Makasin siellä noin tunnin, kätilömme (joka sattui olemaan sama ketä saattoi M mailmaan) ehti jo puhua siitä että ehkä joudun kotiin mutta sitten tuli lääkäri käymään, kyseli mun veritulppageenistä, kysyi jos mun äidillä on joskus ollut ja vastasin että muistaakseni sillä on ollut jolloin lääkäri tutki paikkoja ja päätti että voivat puhkaista kalvot. Pinni vauvan päähän ja taas käyrälle. 30 min puhkaisusta kesti ennen kun vedet yhtäkkiä valui. (YÖK!) ja sen jälkeenhän sitä tuli koko ajan.. :D 

Noin tunnin jälkeen housut päälle ja kävelylle pari tuntia. Jos vaan supistukset lähtis itsestään käyntiin. Mentiin taas lidlissä ja cittarissa käymään, samoin kun tehtiin M:n synnytyksessä jolloin iso mäki sairaalaalueelta kaupoille pisti suppareihin vauhtia, nyt se ei auttanut. Kahden tunnin kävelyllä sain yhteensä 6 supistusta eikä mikään niistä ihan kauheen kauheen kivulias. 

12:00 palattiin sairaalaan ja sain lounaan jonka jälkeen mentiin takaisin kätilön luo. Suoraan saliin ja oksitosiinitippa käteen klo 13:45. Nyt alkoi heti tapahtumaan! Supistuksia alkoi tulemaan tiheämmin ja kivuliaasti! Meidän seuraan liittyi kätilöopiskelija joka oli koko synnytyksen salissa kanssamme kun kätilömme juoksi edes takaisin. Ensin ajattelin että eikö se koskaan poistu mutta aika nopeasti se oli ihan mukavaa että se oli siellä, sai mieskin jutella jonkun kanssa kun minä en pystynyt ja oli eri tavalla vielä prempaa tukea nyt kun joku oli siellä koko ajan mukana. 

14:56 on merkitty että ilokaasu aloitettu. Nousin myös sängylle polvilleni nojamaan säkkituolia päin, haarat levällään jossa mulla on "hyvä olla" supistusten aikana.

15:15 on ilokaasumäärä nostettu koska supistukset ovat todella kovia ja tulevat hyvin tiheästi. Kohdunsuun tilanne tutkittu ja todetaan että se on 3 cm auki ja hyvin myötäävä ja pehmeä reuna. Tekee mieli itkeä että tää ei koskaan synny! VAIN 3 cm!!

15:36 Tulee todella kipeitä supistuksia, huudan kivusta kun ne on niin pitkiä enkä pysty hengittämään ilokaasua loppuun asti kun pää menee niin sekaisin. Sitten kätilö kertoo että voin hetken hengähtää ilmaa ja sitten jatkaa ilokaasun käyttöä saman supparin aikana. Sitä en tiennyt ja se auttaa vähän mutta lisää lääkettä tarvitaan. Spinaaliin päädytään kätilön neuvojen mukaan. Ihanaa kun tuntee että pystyy luottamaan 100% hoitohenkilökuntaan! Niin hyvät fiilikset samasta kätilöstä aiemmalla synnytyksellä.

15:50 (ote kätilön kertomuksesta ) "Lääkärin laittaessa spinaalia, Yvonne hengitellyt ilokaasua 70 %, tämän aikana sulkenut silmänsä ja uskonut että nukahtnut. Tästä hätääntynyt ja itkuinen, rauhoitettu ja rauhoittunut. Ei kipua selässä laisinkaan, vaan kokee kun nähnyt hetken pahaa unta lapsiensa kuolemasta. Saadaan jatkettua spinaalin laittoa. (Oikeasti ei tuntunut miltään unelta vaan tuntui kun olisin itse kuollut ja siten menettänyt lapseni, olin pilkkopimeässä ja yritin kurkku suoraan vaan huutaa mutta mitään ääntä ei tullut. Todellisuudessa se ääni kyllä tuli ja huusin ja huusin silmät kiinni)

15:55 spinaali laitetaan.

16:30 Kohdunsuun tarkistus, hyvin tullut eteen vain 4-5 cm auki. Pääsen vihdoin pissalle, jonka jälkeen menen takaisin seisomaan polviseisonta asentoon säkkituolia nojaten. Sanon villelle että jos haluat syödä tai käydä vessassa tee se nyt kun olen kivuton ja hyvällä tuulella. Ville aloittaa heti lihiksen syöminen, mutta ehtii vain puoleen väliin. Alkaa tuntumaan järkyttävää paineen tunnetta klo 16:45 ja haluan jo ponnistaa.Kohdunsuun tilannetta tarkistetaan ja reunaa vielä jäljellä, lisäksi vain 7 cm auki. Pakko siirtyä pois polvienseisonta asennosta koska muuten ponnistaisin, menen kylkimakuulle. Ponnistamisen tarve jatkuu ja tarkistavat taas kohdunsuun tilanne klo 17:00. Kätilöopiskelija saa viimeinen reuna siirrettyä pois ja 17:05 saan luvan alkaa ponnistamaan. Vauvan pää syntyy hyvän ponnistus tyylin takia nopeasti (kätilöopiskelija avustaa tässä), napanuora on kaulan ympäri jolloin kätilöopiskelija ja kätilö vaihtavat nopeasti paikkaa ja kätilö saa sen pujotettua hartioiden yli. Hartiat syntyvät ponnistuksen ja kätilön avustuksella, ja T syntyy 17:15. Hetken virvoittelua ja sitten pääsee poika rinnalleni.

Sen jälkeen kun minut on paikattu pääsen suihuun ja sillä välillä kätilö ottaa vauvan mitat. Istun jakkaralla syihkussa käun hän oven läpi huutaa että "istutko Yvonne alas?" Vastaan juu jolloin hän sanoo: "oli tämä poika hiukan isompi kun mitä luulimme, arvaa paljon hän painaa? 5320g! Todella hienon työn teit!"

Synnytyksen kesto yhteensä oli 3 tuntia 15 min ja ponnistusvaihe oli 10 min

Pieni iso poika 5320 g, 54 cm ja py 38 cm

Parin päivän ikäisenä

Pari päivää sitten

kaksoset 20+3

Vuosi sitten aamuyöstä meni vedet, mutta vielä jouduttiin yli vuorokausi odottamaan ennen kun T syntyi.
Tänään käytiin sikiötutkimusyksikössä katsomassa kaksosten rakenteet ja erityisesti sydämet, huominen rakenneultra lohjalla siis peruttu, mutta käyn pelkpolilla kuitenkin.
Kaikki näytti vauvoilla olevan oikein hyvin, A oli vieläkin aika rauhallinen ainakin verrattuna Beehen joka liikkui ihan jatkuvasti niin kun aina. Rakenteeltaan B oli hiukan sirompi vastasi viikoilta 19+1 ja A 20+1. Ihanaa oli nähdä ne taas ja että kaikki on heillä hyvin. Lääkäri määräsi miehelleni että tunti päivässä minun pitää saada olla rauhassa vain kaksosten kansaa ilman muita lapsia/ häiriötekijöitä, mieheni ilme oli kuvan arvoinen. :D

Siinä he ovat. Ei mitään ymmärrystä kumpi on kumpi. :D

Tallinna 18.10.2015

Käytiin päiväristeilyllä tallinnassa kahdestaan, niin tehtiin kesälläkin mutta sillon maissa oli vain 3-4 tuntia aikaa joten saimme hoputella paikasta toiseen. Tällä kertaa saavuimme tallinnaan klo 11 ja takaisin lähdimme 18 maissa. Oli kunnolla aikaa katsella ympäri rauhassa,mikä tulee tarpeen kun on raskas kantamus mahassa. Kävelin koko päivän ja takaisin laivalle menossa alkoi kyllä selässä ja lonkissa tuntua kunnolla. Onneks olin ottanut hytin matkalle koska laivalle takaisin päästyä käytiin vaan nopsaa tax freessa hakemassa jotain pojille ja sitten hyttiin makuasentoon. Mies nukahti muutaman minuutin sisällä, itse vasta kun oli n tunti jäljellä ennen kun saavuttiin takaisin helsinkiin. Todella mahtava päivä oli! En ole mikään kauheen aktiivinen valokuvaaja, nautin siitä että saan katsella rauhassa ympärilleni. Tässä kuitenkin muutama kuva reissusta. 

Käytiin katsomassa Linnahall, surullinen näkymä, joskus aikoinaan ollut aika mahtava näky varmasti. 

Piti googlesta kaivaa muutama kuva nähdääkseen miltä se ennen rapistumaa on näyttänyt.

Eilen otettu

Sama "allas" vielä muutama vuosi sitten (googlesta löydetty kuva) kun copetrline vielä lensi täältä helsinkiin.