Kuin salama kirkkaalla taivaalla

Yllättäen se iskee. 

Puristaa kaulan ympärillä niin että tuntuu kun et saisi henkeä.

Kääntää vatsasi ylös alas niin että on jatkuva huono olo ja tuntuu kuin koko vatsa on täynnä jäätä.

Joka ikinen luu sun vartalossa sykkii.

Samalla tuntuu kuin koko vartalosi tärisee kun lehti tuulessa, vaikkei sitä edes tee. 

Kyyneleet jatkuvasti nousee silmiin. 

Ahdistaa.

Pelottaa. 

Tähän asti oon ollut ihan ok koko asian kanssa. Niin kauan kun Lilly on ollut kotona ei ole mullakaan ollut huolia, tai ainakaan niin paljon. Hän on ollut kuin mikä tahansa normaali lapsi, toki nenämahaletkulla ja lääkkeillään, mutta ne kun tekevät meidän arjesta normaalin. 

Olin ihan yllättynyt miten hyvin kaiken otan. Ja olin varma että tämä huoli ja pelko tulee vasta itse leikkauspäivänä. Kun sitä ei ollut edes muutama viikko sitten sillon kun alunperin oli tarkoitus että leikkaus olisi, ei edes edeltävänä päivänä kun olimme jo valmistautumassa sairaalaan lähtöön, mutta peruivat. 

Mut nyt leikkaus on parin päivän päästä, toivottavasti aikataulu pitää, ja mua pelottaa ihan järkyttävästi!

Se iski kun leikittiin Lillyn kaa ja hän on ollut niin kauheen hyvän tuulinen tänään, nauranut ja hymyillyt jatkuvasti. 

Ja sillon se tuli! Tunne: "Ei! En halua viedä häntä sinne! En halua että tämä menee pois!"

Tuntuu nyt että jokainen sekuntti on Lillyn kanssa nyt ylitärkeä. Kun hän tulee kotiin sairaalasta niin kestää varmasti taas aikaa ennen kun hän on oma iloinen itsensä ja sillon tulee tarpeen nämä muistot hänen ilousuudestaan. Ja jos menee huonosti, no sillon myös tarvitaan näitä muistoja. 

Väkisinkin sitä ajattelee joskus että mitä jos hän ei selviä, mitä jos joudumme hautaamaan tyttäremme. Ei sellaista halua ajaatella mutta tuntuu kuin siihenkin yrittää valmistautua. Vaikka uskon ettei siihen oikeen koskaan pysty valmistautumaan. 

Torstaina on leikkaus. 

Huomenna menen Lillyn kanssa lastenklinikan K4 sydänosastolle ja käyvät läpi kaiken! Sydänultra, keuhkokuvat, labrat, ekg, verenpaineet, luultavasti eri lääkäreiden kanssa tapaamiset. Tulee taas pitkä päivä. Rankka päivä meille molemmille, erityisesti Lillylle. Enkä edes tiedä vielä tuleeko hän kotiin huomenna, vai jääkö sinne yöksi. En tiedä mihin aikaan häntä torstaina leikataan. Luultavasti heti aamusta.

Yritän huomenna vielä jotain kirjotella, muta jos ei mitään kuulu niin pyydän teitä torstaina pitämään meidän pieni tyttö ajatuksissa ja lähettää hänelle voimia jaksaa taistella ja enkelin vartioimaan viereen. 

Täytetään yhdessä leikkaussali enkeleillä pitämään tyttömme turvassa. 

Eikä rukouksetkaan haittaa. 

Pelottaa.

Sanoinko sen jo?