Päivä 6 leikkauksesta.

Kuva eilisestä

Kuvat tästä päivästä

Lilly on tänään saanut maistaa vähän persikkasosetta, jutellut ja hymyillyt ihan vähän tutulle hoitajalle ja seurannut kiinnostuneena sairaalaclownien esiintymistä. 

Mutta.

Lillyn crp eli tulehdusarvot ovat nousseet 167ään. Normi crp on alle 3.

Toinen antibiootti on aloitettu eli nyt menevät kaksi eri antibioottia suonensisäisesti. 

Kirurgi avasi hiukan leikkaushaavaa ja teki jotain temppuja katsoakseen tuleeko sieltä mätää mutta ainoastaan vertaa tuli. Yöllä oli viimeksi 39 asteen kuumepiikki. 

Kirurgi ja lääkäri ei ole kauheen huolissaan kun hänen kaikki muut arvot ovat ihan hyvät. Huomenna jos crp ei ole lähtenyt laskuun miettivät mitä tehdä. 

Mamman ja pappan huoli on kova!

4 ja 5 päivä leikkauksesta

Eilen tyttö oli ilman happiviiksiä, ja ilman nenämahaletkua! Hänen suurin maitomäärä oli 80 ml ja jaksoi juoda kaiken itse.

Vointi oli hyvä, lääkäri oli hyvin tyytyväinen miten hyvin tytön toipuminen edistyy. 

Tänään nml on takaisin, ja tytöllä on ollut melkein 39 asteen kuumetta. Ovat aloittaneet antibioottihoidon, mutta kuulemma ei tarvitse olla huolissaan kun hoidetaan antibiooteilla.

Mua masentaa! En saanut edes sekunnin ajaksi nähdä livenä kauniin tyttäreni kasvoja ilman teippiä. Tiedän että nml on vain hänen parhaaksi jos hän ei jaksakaan syödä, mutta olin jo niin kovasti toivonut että päästäis siitä eroon! 

Ja olen huolissani hänen kuumeesaan. Vaikka mitä sanovat.

Meidän terveetkin lapset ovat ehkä jokainen kerran olleet kuumeessa joten se huolestuttaa mua aina kun on meillä niin harvoin. 

Mulla on tyttöä niin ikävä! Eilen oli mies siellä, ja tänään piti olla mun vuoro mutta lähden poikien kansaa heidän tulevalle hoitopaikalle tutstumaan, joten huomenna vasta pääsen tytön luokse.

Itkettää.

Vuosi ja kaksi päivää sitten

27 elokuuta vuosi sitten tälläinen julkaistiin facebookissa. 

Olin käynyt yksin ultrassa, jätin miehen kotiin karhukoplan kanssa. Hermoilin että miten reagoin kuullessani että siellä ei olekaan mitään elämää koska mulla ei ollut mitään raskausoireita, joten olin varma että on mennyt kesken. 

En tiennyt olisinko edes asiasta kovin surullinen, koska neljäs raskaus tuli niin shokkina meille molemmille. 

Minut kutsuttiin sisälle, ja käytiin tuttuun tapaan läpi kaikki tietoni, 3 raskautta kaikki alateitse tulleet, ei ongelmia raskausaikana, yksi sydänlapsi, jne

Sitten ylös pedille. "Kokeillaan ensin vatsan päältä" sanoi ultraava kätilö. 

Laittoi anturin vatsaani vasten ja heti näkyi kuvassa kaksi pientä vierekkäin. 

"Oho! Näetkö saman kuin minä?" Hän totesi. 

Minä vastasin. "Et oo tosissasi! Et ole jumalauta tosissasi! Kaksi, siellä on kaksi!" Ja purskahdin itkuun. 

Varovasti kätilö kysyi "onko onnen kyyneleet" ja ärähdin takaisin että "no ei todellakaan ole mitään onnen kyyneleitä. Neljäs olisi ollut ihan tarpeeksi rankkaa! Mutta 5 alle 5 vuotiasta! Oikeesti!!!!!"

Kätilö antoi mulle hetken rauhoittua ja aloitti sitten mittojen oton. Hän ei tiennyt miten saada kahdet erimitat koneelle joten kutsui toisen kätilön viereisestä huoneesta avuksi. 

"Ai luulinkin kuulevani onnen kyyneleet täältä, onnittelut!"  hän sanoi tomerasti  huoneeseen tullessaan jolloin ultraava kätilö vastasi melkein kuiskaten "me ei olla ihan siinä iloisessa onnellisessa asteessa vielä"

Kotimatkalla juttelin ystäväni kanssa joka minua rauhoitti, tiuskin äidilleni joka muutama päivä aiemmin oli kysynyt että ootko varma ettei siellä voi olla kaksi, koska se kysymyshän teki sen että toinenkin yhtäkkiä sinne tuli. Mutta mieheni viesteihin ja puheluihin en vastannut. 

Kotiin tullessani hän yritti kysellä miten meni. Marssin autotalliin, hain pari olut tökkiä, annoin ne hänelle ja sanoin "you do the math". 

Meni mieskin aika valkoiseksi mutta otti sen paljon paremmin kuin minä. 

Aluksi emme siis asiasta kovin onnellisia oltu, kesti kyllä aikaa tottua tulevaan. Pelotti miten pärjäämme kahden vauvan kanssa! 

Nyt jälkeenpäin voin sanoa että niillä korteilla mitä meille on jaettu, kun on 5 lasta alle 5 vuotta, joista nuorimmat kaksoset, ja 2/5 sydänvikaisia, toinen niistä vaikealla sydänvialla, niin helvetin hyvin ollaan pärjätty! 

Jotkut päivät ovat rankempia kuin toiset. Mutta kahlaamme eteenpäin, välillä toinen toista tönien jos toisen voimat ei välillä riitä. 

Yhdessä olemme vahvoja, erikseen heikkoja. 

<3

Miten näitä ei voisi rakastaa? <3 <3

Kolmas päivä leikkauksesta

Olen ollut huono päivittämään meidän kuulumisia tänne, mutta en ole ehtinyt.

Lillyn leikkaus meni oikein hyvin, kirurgi Mattila sanoi että se meni just niin kuin hän oli suunnitellut sen menevän. 

Shuntti siis poistettiin ja yläonttolaskimo kytkettiin keuhkovaltimoon. 

Torstaina illalla tulimme tyttöä katsomaan, paljon piuhoja tytön ympärillä mikä oli odotettavissa, mutta hän oli hyvinvoiva, niin hyvinvoiva että parkui äänettömään raivoitkuun, ilmoitti hoitajille että haluaa hengitysputken pois. 

Joten meidät passitettiin käytävälle odottamaan sillä välin kun poistivat hengityskoneen ja laittoi hänelle pelkät happiviikset. 

Ekan vuorokauden hän pääosin nukkui, ja koska meidän äänet selkeesti häiritsi hänen untaan jopa niin paljon että hän heräsi muut päivät kun meidät kuuli niin pidettiin tehokäynnit lyhyeinä. 

Leikkauspäivän iltana

Perjantaina kun kävimme hän jaksoi ajoittain olla hereillä. Mutta varsikin minua katsoessaan hän purskahti lohduttomaan raivo itkuun mitä itse tunnistin hänen haluan syliin itkuksi. Kun ei voi ottaa lastaan syliin niin se repii sydäntä niin järkyttävästi. 

1 päivä leikkauksen jälkeen

Lauantaina päätimme tulla teholle kahteen otteeseen. Ja käydä välillä kahdestaan syömässä, kun tämä parisuhdeaika väkisinkin hiukan sivuutetaan kun on niin paljon muuta mietittävää. Kun tulimme teholle hän nukkui. Viivyimme noin tunnin ja lähdimme sitten syömään toivoen että hän olisi hetken hereillä kun tulisimme takaisin. Kävimme aasialaisessa ravintolassa kävelyetäisyydellä sairaalasta ja palasimme noin 1,5 tunnin kuluttua. Tyttö unessa tottakai. Hoitaja sitten kertoi että Lilly oli ollut hereillä ihan kunnolla, hymyillyt ja jutellut kovasti, ja oli jopa jaksanut repiä mobilen leluja minkä olivat laittaneet roikkumaan hänen yläpuolelle. Tottakai aina missaa tälläiset hetket! Mutta miten huojentavaa oli kuulla että hän on jaksanut olla niin hyvällä tuulella. 

Hän taas heräsi meidän äänistä, nopeasti väläytti meille pienen pienet hymyt ja sitten muisti selkeesti että ei kun mammalle ja pappalle mun pitikin raivota ja näyttää harmistustani. Taas itki lohdutonta mamma ota mut syliin itkua, ja tällä kertaa me päätimme lähteä kesken hänen raivoaan kun meidän läsnäolo vain vaikutti pahentavan sitä. Lisäksi piti lähteä kaksi nuorinta poikaa hakemaan ystäväpariskunnan luota. Sydän särkyi ja purin huultani kovaa etten parkuisi yhtä kovasti kun kuulin tyttöni tekevän kun kävelimme pois tehon käytävillä. 

Miten raastavaa kun ei saa ottaa pientään syliin eikä hän ole koskaan rauhoittunut minun kanssa ennen kun pääsee syliin. 

Lilly on määrätahtoinen nuori neiti. Tämän olemme hoitajiltakin saaneet kuulla taas jo hyvin monesti.

2 päivä leikkauksen jälkeen

Tänään, kolmas päivä leikkauksesta hänet siirrettiin takaisin K4 osastolle mistä hän leikkaukseen lähtikin. Voimme vihdoin paremmin ja enemmän osallistua hänen hoitoon. Kysyinkin heti kun pääsin paikalle että saanko nyt sitten pitää hänet sylissäni ja meinasin onnesta hypähtää kun vastaus oli kyllä. 

Olemme tällä kertaa päättäneet yrittää olla osastolla vuorotellen mahdollisimman paljon. Eli joka toinen päivä minä, joka toinen päivä mieheni. 

Ja toivotaan että toipuminen sujuisi paremmin , ilman takapakkeja tällä kertaa. 

Tämä oli näky kun pääsin osastolle kolmas päivä leikkauksesta.
Mamma odottaa että saa kaapata tytön syliin. <3

Meillä on oikea soturi-prinsessa! 

Kuin salama kirkkaalla taivaalla

Yllättäen se iskee. 

Puristaa kaulan ympärillä niin että tuntuu kun et saisi henkeä.

Kääntää vatsasi ylös alas niin että on jatkuva huono olo ja tuntuu kuin koko vatsa on täynnä jäätä.

Joka ikinen luu sun vartalossa sykkii.

Samalla tuntuu kuin koko vartalosi tärisee kun lehti tuulessa, vaikkei sitä edes tee. 

Kyyneleet jatkuvasti nousee silmiin. 

Ahdistaa.

Pelottaa. 

Tähän asti oon ollut ihan ok koko asian kanssa. Niin kauan kun Lilly on ollut kotona ei ole mullakaan ollut huolia, tai ainakaan niin paljon. Hän on ollut kuin mikä tahansa normaali lapsi, toki nenämahaletkulla ja lääkkeillään, mutta ne kun tekevät meidän arjesta normaalin. 

Olin ihan yllättynyt miten hyvin kaiken otan. Ja olin varma että tämä huoli ja pelko tulee vasta itse leikkauspäivänä. Kun sitä ei ollut edes muutama viikko sitten sillon kun alunperin oli tarkoitus että leikkaus olisi, ei edes edeltävänä päivänä kun olimme jo valmistautumassa sairaalaan lähtöön, mutta peruivat. 

Mut nyt leikkaus on parin päivän päästä, toivottavasti aikataulu pitää, ja mua pelottaa ihan järkyttävästi!

Se iski kun leikittiin Lillyn kaa ja hän on ollut niin kauheen hyvän tuulinen tänään, nauranut ja hymyillyt jatkuvasti. 

Ja sillon se tuli! Tunne: "Ei! En halua viedä häntä sinne! En halua että tämä menee pois!"

Tuntuu nyt että jokainen sekuntti on Lillyn kanssa nyt ylitärkeä. Kun hän tulee kotiin sairaalasta niin kestää varmasti taas aikaa ennen kun hän on oma iloinen itsensä ja sillon tulee tarpeen nämä muistot hänen ilousuudestaan. Ja jos menee huonosti, no sillon myös tarvitaan näitä muistoja. 

Väkisinkin sitä ajattelee joskus että mitä jos hän ei selviä, mitä jos joudumme hautaamaan tyttäremme. Ei sellaista halua ajaatella mutta tuntuu kuin siihenkin yrittää valmistautua. Vaikka uskon ettei siihen oikeen koskaan pysty valmistautumaan. 

Torstaina on leikkaus. 

Huomenna menen Lillyn kanssa lastenklinikan K4 sydänosastolle ja käyvät läpi kaiken! Sydänultra, keuhkokuvat, labrat, ekg, verenpaineet, luultavasti eri lääkäreiden kanssa tapaamiset. Tulee taas pitkä päivä. Rankka päivä meille molemmille, erityisesti Lillylle. Enkä edes tiedä vielä tuleeko hän kotiin huomenna, vai jääkö sinne yöksi. En tiedä mihin aikaan häntä torstaina leikataan. Luultavasti heti aamusta.

Yritän huomenna vielä jotain kirjotella, muta jos ei mitään kuulu niin pyydän teitä torstaina pitämään meidän pieni tyttö ajatuksissa ja lähettää hänelle voimia jaksaa taistella ja enkelin vartioimaan viereen. 

Täytetään yhdessä leikkaussali enkeleillä pitämään tyttömme turvassa. 

Eikä rukouksetkaan haittaa. 

Pelottaa.

Sanoinko sen jo?

Kaksoset ovat 6 kuukautta tänään

<3 <3

Oma terveys

Kun on sairaita lapsia tai jo muuten vaan monta lasta niin unohtaa helposti omat voinnit. Tai vaikka ei edes unohda mutta ne siirtää eteenpäin. 

Minulla on jonkin sortin ylävatsakipuja ollut jo vuosia. Siitä asti kun oon teiniikäinen ollut. Mutta ennen tulleet vain tetyistä ruokaainesta. Vuosia oli vain banaani, sitten tulivat lisäksi sienet. Ja sen jälkeen n kerran vuodessa on tullut jokin lisää. Paitsi nyt kaksosten synnyttyä niitävasta on alkaneet kaikesta tulla. Epäilen näitä kouristuskipuja sappivaivoiksi, ja tähän asti on riittänyt että olen vain välttänyt niitä tiettyjä ruokaaineita. Nyt kaksostenjälkeen vaivat ovat pahentuneet niin että en edes tiedä enään mitä ruokaaineet aiheuttaa niitä, pelottaa ylipäätänsä syödä, ja ainoo mikä ei aiheuta on karkit, joten niillä olen pääosin varmaan viime aikoina elänyt. Terveellistä? Todellakaan ei! Mutta pakko jaksaa arkea. 

Ärsyttävä vaiva kun se tulee sekä rasvaisesta ruuasta että terveellisistä vihreistä, vihanneksista, pähkiöistä, hedelmistä you name it! Vaikuttaako ylipaino asiaan. You bet! Mutta miten laihtua kun kaikki terveellinen saa mua sikiöasentoon sohvalle vaikertelemaan. 

Jotta laihtuisin aloitin fitfarmin superdieetti simple versio, ja yritän saada roti ruokavaliooni. Mutta hiukan vaikeeta se on välillä kun ei voi puoletkaan syödä ja nähtävästi lisää kipuja aiheuttavia ruokaaineita tulee listaan. Jos tulee vastaan sellaisia niin voin kutenkin sieltä foorumista kysyä että millä sen voisin korvata. 

Mutta kun ei aina tiedä mikä kipukohtauksen aiheuttaa. Esim eilen söin kahteen eri aikaan ruokaannokset koostuen tasan samoista aineksista paitsi tokalla kerralla lisäsin kananmunan valkuaista. Ja sitten se iski. Aaltomaisia kouristuksia vatsassa oikeen kunnolla. Makasin sohvalla kippurassa kun vatsaan niin sattui. Teki mieli soittaa mun isälle että ajaisi minut päivystykseen mutta huomasin että kello on 19:30 enkä voinut jättää miestä yksin laittamaan kaikkia 5 lasta nukkumaan. Löysin muutamat Litalgini lääkkeet ja sain kivun pois. 

Mutta siinä se on. Aikaa ei ole huolehtia itsestään. Tänään soitin lääkärille, vaikka meinasi sekin jäädä kun tänäänkin oli ihan täys päivä vain koska oli kaksi suunniteltua menoa. Enkä kyllä olisi muistanut soittaa ellei isäni olisi muistuttan minua. Olen jo viikoja sitten varannut ajan mutta sain sen vasta elokuun viimeiselle päivälle, ja en tule jaksamaan näitä kipuja kauheen kauan enään, varsinkaan kun pitäisi ensi viikosta lähtien muutama viikko taas jaksaa Lillyn ja muiden lasten takia vielä enemmän kun normaalisti täytyy jaksaa.

Huomenna aamulla siis uusi soitto terkkariin jos pääsisin huomenna päivystävälle lääkärille, jos voisivat vaikka jotain tehdä avuksi. 

Ja tähän jätän listan ruokaaineista mitkä ovat minun kielto listalla:

Smetana

Maitorahka

Fetajuusto (ehkä)

Turkkilainen jugurtti

Juustot

Tuore leivonnaiset (pullat,munkit ym)

Tuore leipä (ei väliä onko vaaleeta, vai ruis vai mitä)

Kesäkurpitsa

Munakoiso

Valkokaali

Keräkaali

Kukkakaali

Broccoli

Lanttu

Porkkana (joskus)

Paprika (värillä ei väliä) 

Raaka sipuli

Omena

Banaani

Mango (joskus)

Hunajameloni (aiheuttaa allergisen reaktion)

Tuore ananas (allerginen reaktio)

Päärynä

Viinrypäleet

Nektariini

Cashewpähkinät

Sienet (ja minä rakastan kanttarellikastiketta, oon monesti sitä syönyt vaikka tiedän millasen kohtauksen siitä saan. Nyt en tosin vuosiin.)

Rasvainen ruoka esim heseruoka

Mausteinen ruoka

Kananmunanvalkuainen? 

Tiedän että on lisää vielä, vaikeeta muistaa näin ulkoa, muistan aina kun ruokaaines tulee eteen että ai niin en voi syödä tuota, enkä tuota, enkä tuota. Listalta kun löytyy niin moni aines mitä käytetään ahkerasti ruuanlaitossa. Jotkut noista voin syödä jos ne ovat valmistettuja, mutta suurin osa ei. Kurkkukin nähtävästi on aines mikä helposti aiheuttaa sappivaivoja. Oikeesti! Kurkku! Ja minä suosin kurkkua enemmin kun tomaattia salaatissa. Joten kohta kai sekin on lisätty listaan. 

Mutta mikä ärsyttävintä, melkein kaikki ainekset listalla on sellaisia mistä todella pidän! Siis puhun nyt noista terveellisistä. Toki tykkään leivonnaisista, leivästä ja hesemätöstä mutta kasvikset ja hedelmät on enemmän mun juttu. Paitsi kun en voi oikeen niitä enään syödä. 

Muutama video meidän kolme nuorimmista

Hyvätuulinen tyttö. :)

Liam on oppinut kiljumaan ja tekee sitä jatkuvasti ja välillä niin kimeellä kovalla äänellä että aiheuttaa mulle päänsäryn.

Tristan on ihan hulluna vadelmiin. Hallo hallo on ainoo mitä hän haluaisi syödä päivät pitkät, ja pelle on hänen sanansa kaikille hyönteisille. Lähti kärpäsestä keväällä kun joku lapsista kysyi mikä sen nimi on ja mieheni sanoi että ehkä Pelle. Sen jälkeen jokainen tikkujalkainen olio on "pelle"!

Kun ampiainen pisti Trissen peukalon muutama päivä sitten kun poika söi vadelmia puskasta kuului: "pappa pelle ticka hallo ajaj"

Joskus vihaan elämääni!

Älkää ymmärtäkö väärin rakastan miestäni, kotiani, lapsiani, koiraani jne mutta joskus kaikki on vain liikaa! Mutta valittaa ei saisi, meillä on 5 lasta, aika hyvä onni saada 3 tervettä lasta, itse olen halunnut lapset läheisillä ikäeroilla, ja kaksoset no kaikkien kuvitelma on että siinä kaksi menee missä yksikin. No ei todellakaan! 

Tänään sain eka lämmin ruoka eteeni vihdoin klo 17. Mies lähti kolmen vanhimman kanssa ulos katsomaan traktoreita ja itse jäin kahden tyytyväisen vauvan kanssa sisälle, odotin innolla että  saisin syödä lautasellinen eilistä kiinalaista take away ruokaa katsoen gilmore girlsejä netflixistä samalla, ehtisin juuri ennen kun pitäisi syöttää lilly klo 18. 

Sain ruokani lämmitettyä, istuin alas sohvalle samalla Liam suuttui, väsynyt ilmeisesti. Laitoin keinuun missä hän oli tyytyväinen. Istuin taas alas ja nostin haarukan jolloin lilly pillastui ja alkoi huutamaan kurkku suoraan. Aloin keinuttamaan häntä sitterissä ja nostin taas haarukkani, jolloin tv tilttasi. Nousin ylös ja otin johdot irti lilly huusi kurkku suoraan! Liam pois keinusta, lillylle vaipanvahto, lilly keinuun, liam sitteriin ja keinutin häntä. Lilly vihdoin nukahti, nostin haarukan jolloin liam taas suuttui. 

Tässä välissä hermot alkoi palamaan kunnolla! 

Hain liamille maitoa, laitoin tyynyn hänen syliin ja pullo suuhun nojaamaan tyynyä päin (btw oon KERRAN aiemmin tenhyt niin joten älkää leimatko huonoksi äidiksi ) nostin haarukan ja sain vihdoin syödä ruokani. 

Kun Liamin maitoa lämmitin 7 sekunttia tuijotin samalla ulos ikkunasta ja tuli se hetki kun tuli se ikävä "vihaan elämäni" -tunne! Helvetti en saa edes syödä ruokani rauhassa. 

Mutta kaksoset rauhoittuivat ja sain lopulta syödä rauhassa, ehdin jopa rustata tämän alas mutta nyt Lilly taas hälyttävästi liikkuu keinussaan klo on 17:55 ja hänellä on NÄLKÄ jos en ole nopea hakemaan hänelle ruokaa niin hänen huuto raikuu talossa ja hän herättää veljensä. 

P.s. kyllä mä oikeasti rakastan elämääni! 

Leikkauspäivä siirrettiin taas - uusi päivä 25.8.

Hullukshan tässä tulee. Tällä kertaa kirurgi Mattila soitti itse minulle siirtääkseen päivämäärää. On tullut niin monta kiirreellisempää ja päivystysleikkauksia että on ollut pakko siirtää. Olisiko mitenkään mahdollista siirtää kahdella viikolla eteenpäin? Enhän mä kieltäytyä voi kun pitää ajatella kokonaiskuvaa että Lillykin ehkä joku päivä pitää mennä jonossa jonkun muun edellä päivystyspotilaana ja siirtää jonkun toisen leikkausta. Voi olla että hän on sen jo tehnyt aiemmilla leikkauksillaan. 

Ymmärrän toki. 

Mutta ärsyttää myös. Vielä 11.8. Olisi osunut mieheni lomalle, nyt joudumme säätämään ihan kauheesti taas jotta saamme mahdollisuuksia olla tyttäremme kanssa yhdessä.  Kelalappuja, työvuoroja, palkatonta, osottais sairaslomaa, erikoisairaanhoitoraha. Mikä on fiksuin? Jaaa, pitää taas miettiä kauheesti. Jos mies jatkaa töissä  normaalisti, niin missä pidän muut 4 päivät pitkät kun pitäisi olla Lillyn kanssa sairaalassa? 

Jos hän ottaa erikoissairaanhoitorahaa ja palkatonta niin menetämmekö taas rahaa? Rahaa mitä ei ole muutenkaan.

Ja niin kun mies sano. Me ei sitten nähdä toisiamme taas koko sinä aikana mitä Lilly on sairaalassa.

Ja ei tule mitään sydänultraa ennen tätä. Jos tytön vointi pysyy samana eikä meidän mielestään muutu niin ei ole tarvetta.

Plussat. Tyttö ehtii kasvaa vielä enemmän ennen leikkausta. 

Miinukset, lähes tulkoon kaikki muu. 

Pointsit kirurgille siitä että itse soitti eikä nakittanut jollekin toiselle se epämukava homma. 

Leikkaus siirtyi.

Tämä on aina mahdollisuus koska jos tulee akuutti tilanne niin pakkohan ne jotka jonottavat leikkausta voi siirtyä. Se voi siirtyä vielä leikkauspäivänä kun odottaa osastolla saliin pääsyä, ja ymmärrettävää se on, mutta ärsyttävää toki silti. 

Kun on stressannut viikkotolkulla että pysytään terveenä ja kun vihdoin ollaan melkein maalissa niin vaikka ei haluais lastaan leikkaukseen päästää, jännittää jotenkin vielä enemmän jos päivä siirtyy. On niin valmistautunut siihen tiettyyn päivään. Ja nyt joudutaan sitten valmistautumaam uuteen. 

No onneksi siirtyi vain viikolla eteenpäin, tasan viikolla eteenpäin. Ensi viikon keskiviikkona mennään kaikkiin testeihin niin kun oli eilen tarkoitus mennä ja torstaina 11.8. leikataan. Näillä näkymin. 

Jos haluaa löytää jotain hyvää tästä, niin tyttö ehtii kasvaa ihan hiukan lisää. 

Itsellä on taas iskenyt mun stressi"flunssa". Kurkkukipu vaivaa kun nielen, ollut maanantaista lähtien kun tunsin että hiukan lakkasin stressaamasta että päästäänkö leikkaukseen niin heti iski kurkkukipu, niin kun aina.  Toivottavasti menee ohi ennen ensi viikkoa ja erityisesti toivon ettei tartuta muita perheenjäseniä!