Suuntana ylöspäin

Sekä Liamin kasvussa että Lillyn voinnissa.

Liamin kanssa kävin neuvolassa tänään. Pojan viime viikon paino oli 3050g eli ei ollut syntymäpainoaan (3120g) viikon ikäisenä tavoittanut vielä. Mutta nyt kahden viikon iässä on sen tavoittanut ja kasvanut hienosti sen ohikin. :) pojan tämänpäivän mitat oli 3460g, 50cm ja päänympärys 34,5cm. 

Hyvin jäntevä hän on, ottaa jo katsekontaktia ja onnistuu hetken katseen pitämään. Liam kasvaa korvikkeella ja juo n 90 ml kerrallaan. Ne pienet maitomäärät mitä saan pumpattua menee Lillylle, valitettavasti stressi on tehnyt sen ettei maitoa juuri tule enään. Ei, en imetä, en ole imettänyt ketään lapsistani. Olin aina ennen esikoista ajatellut itseäni imettävänä äitinä ja vasta kolmannen lapsen jälkeen pystyin hyväksymään sen ettei imetys tunnu musta hyvältä, ei tunnu luontevalta vaan jopa vastenmieliseltä, joten olen pumpannut imetyksen sijaan. 

Toisiks vanhin ja keskimmäinen ovat ihan rakastuneita Liamiin! <3 Vielä ei ole mitään mustasukkaisuutta meidän perheessä ilmennyt, toivon mukaan jatkuu niin. 

Lilly taas on päässyt eilen osastolle! Pois teholta.

Olin eilen menossa teholle häntä katsomaan ja odotin vanhempainhuoneessa että päästäisivät minut sinne, kun hoitaja tuli sinne vakava hiukan hermostunut ilme kasvoillaan. Olin varma että nyt on jotain kauheeta sattunut. Mutta hän sanoikin että en pääse Lillyä nyt teholle katsomaan sillä hän tekee vähän paperihommia ja sitten Lilly siirtyy osastolle. 

Meinasi päästä helpotuksen itku! Hoitaja oli varmaan hiukan hermostunut kertoakseen tämän minulle koska kestäisi n tunti ennen kun pääsisin osastolle tytön luokse. Mutta tapasin ystävän ja sain ajan kulumaan. 

Lilly näytti taas paremmalta. 

Edellisenä iltana hän oli 20 ml maitoa juonut pullosta ja eilen oli juuri mennyt 45 ml nenämahaletkulla kun osastolle pääsin hänen luokseen.

Olen niin ylpeä meidän pienestä taistelijaprinsessasta! Hän on niin vahva tyttö!

Nyt meillä alkaa jälleen uudenlainen arki. Mieheni on se joka kai pääosissa tulee osastolla olemaan mukana Lillyä hoitamassa jotta hän saa erikoissairaanhoitoavustusta haettua. Päästään siis vihdoin enemmän hoitamaan tytärtämme, ja vaikka onnellinen olen siitä ja että mieheni tällä kertaa joutuu enemmän lapsiaan jo vauvasta asti hoitamaan kun niitä nyt on kaksi, olen samalla hiukan kateellinen hänelle koska itsekin haluaisin olla Lillyn kanssa mahdollisimman paljon, ja minunkin pitäisi oppia hoitamaan häntä kun ehkä ei kuitenkaan ole ihan sama asia kun terveen vauvan hoito. 

Mutta meillä on neljä muuta lasta ja heidänkin täytyy saada meiltä aikaa. 

Kauhea ikävä on tyttöä! Ja välillä tuntuu kyllä koko elämä epäreilulta! Kotonahan meidän pieni vauva pitäisi olla, ilman vaivoja, veljensä vieressä nukkua. Tuntuu välillä että mitä pahaa me olemme tehneet että meitä näin koetellaan. Välillä taas tuntuu että hyvä kai se on että meille tuli toinen sydänlapsi kun jo tiesimme vähän mitä odottaa kuin että joku muu perhe olisi saanut tämän taakan kantavakseen. 

Rukoilen vain monta kertaa päivässä että tyttäremme, rakas pieni Lillymme, jaksaa monia monia monia vuosia taistella ja pysyä vahvana!