Worth thinking of - ajattelemisen arvoista

Meidän maassa ehkä jotkut asiat ei ole niin kun pitäisi, siihen en juuri nyt ota kantaa koska en edes tällä hetkellä seuraa mitään uutisia. 

Itsekin olen valitellut monesti siitä kuinka kovia veroja joutuu maksamaan, mutta arvatkaa mitä, en enään valita. 

En tarkalleen tiedä mitä sydänleikkaus maksaa, enkä tiedä tarkalleen mitä yksi vuorokausi teholla maksaa, mutta tiedän että vähän se ei ole. 

Meillä jo yksi lapsi on sydänleikattu, ja nyt toinen lapsi myös, toinen lapsi jolla edessä ainakin vielä kaksi leikkausta jos kaikki menee hyvin. 

Aina ne verot eivät mene "sossupummeille" vaan myös esim pienten lasten elämän pelastamiselle. 

Miettikää miten taitavat kirurgit meidän maassa on, isot miesten kädet jotka pystyvät saksanpähkinän kokoista sydäntä leikkaamaan. 

Lillyn haava rinnassa on ehkä noin 5-10 cm, en tiedä varmasti kun en ole sitä vielä nähnyt. Mutta iso se ei ole. 

Jotkut asiat eivät ole meillä hyvin mutta muut taas helvetin hyvin ja itse olen kyllä hyvin onnellinen että olen juuri tässä maassa syntynyt. 

Kun saimme tiedon Lillyn tilanteesta, huoneestani naistenkliniikan synnyttäneiden osastolla tehtiin perhehuone jotta saimme olla rauhassa. Jatkuvasti katsoivat miten voimme ja tarjosivat apuaan.

 Perjantaina aamupäivällä saimme tiedon, iltapäivällä tapasimme kardiologin joka selitti lähemmin mistä oli kyse, iltapäivällä riensi heti soitettuamme hänelle myös sairaalapastori apuun ja saimme sairaalakasteen kaksosille. Illalla vielä tuli kriisiapu tunnin sisällä heille soitettuaan. 

Yöksi saimme molemmat nukahtamislääkkeet ja yöhoitaja otti Liamin.

Lauantaina tapasimme kardiologin uudestaan sekä myös kirurgin. Saimme tavata myös erityslapsiperheiden joku edustaja vai mikälie oli (ei muistu mieleen kaikki kun niin monia tapaa) ja hän kertoi että voivat järjestää meille ja meidän läheisille mahdollisuus istua alas hoitohenkilökunnan kanssa jossa käymme läpi tapahtuneen ja mitä Lillyn sydänvika tarkoittaa tulevaisuudessa.

Sitten vielä ennen kotiutumista minua, mieheni ja Liamia ultrattin.

Illalla soitti kriisiryhmä kysyäkseen vointiamme.

Maanantaina soitti sosiaalihoitaja ja sovimme tapaamisen hänen kanssaan. Sairaalapastori soitti ja kyseli vointiamme.

Tiistaina tapasimme anestesiahoitajan/lääkärin joka kertoi meille tulevasta leikkauksesta.

Keskiviikkona Lilly leikattiin, saimme kummivanhemmat vihdoin päätetty ja kriisiryhmä soitti sopiakseen uudesta tapaamisesta. Psykiatrinen hoitajakin otti yhteyttä. 

Torstaina oli eka päivä kun pysyimme kotona ja itsekin keräsimme vähän voimia.

Perjantaina oli sosiaalihoitajan kanssa tapaaminen ja saimme tietoja miten menetellä miehen työkuvioiden, isyyslomien kanssa, sairaalamaksujen, matkakorvauksien jne kanssa. 

Lauantaina Lillyn rintalasta suljettiin ja itse käväsin hammaslääkärissä, vihlonta johtuu luultavasti siitä kun puren hampaita öisin niin kovaan yhteen, stressin oire. 

Ja nyt olemme tässä päivässä. Sunnuntai, 9 päivää on Lilly nyt ollut teholla. 11 päivää vanha. 

Huomenna menemme psykiatrisen hoitajan luokse ja perjantaina olisi kriisiryhmän kanssa tapaaminen jälleen. 

On nämä päivät ihan täynnä tekemistä. Mutta päätimme heti kun saimme tiedon sairaudesta että tällä kertaa otamme KAIKKI apu vastaan. Vaikka ei ehkä juuri sinä hetkenä tunnu kun tarvitsisimme sitä niin tiedämme sitten mistä lähteä hakemaan mitäkin apua kun/jos se tulee tarpeen.