Lillyn kuulumisia

Tytön rintalasta suljettiin siis lauantaina, ja sunnuntaina kun kävimme häntä katsomasa hän avasi silmät hyvin monta kertaa. Mulla pääsi itku kun näin hänen kauniit silmät. Viimeksi kun olen ne auki nähnyt oli sinä päivänä kun tieto hänen sydänviastaan tuli. Lähetin silloin viestin miehelleni ja toivotin hyvää syntymäpäivää. Sen jälkeen tyttö on kovasti ne pitänyt kiinni. Myös ennen leikkausta.

Su-ma välisenä yönä häneltä oltiin lopetettu jatkuvasti tuleva morfiini ja "rauhoittava", tänään päivällä olivat poistaneet hengitysputken. 

Kardiologi oli myös tänään ultrannut tytön sydän ja hienosti supistuu. 

Hengitys vähän takkuilee vielä, tai hän hengittää vähän liian laiskasti ja pinnallisesti. Joten se pitää nyt saada kuntoon.

Worth thinking of - ajattelemisen arvoista

Meidän maassa ehkä jotkut asiat ei ole niin kun pitäisi, siihen en juuri nyt ota kantaa koska en edes tällä hetkellä seuraa mitään uutisia. 

Itsekin olen valitellut monesti siitä kuinka kovia veroja joutuu maksamaan, mutta arvatkaa mitä, en enään valita. 

En tarkalleen tiedä mitä sydänleikkaus maksaa, enkä tiedä tarkalleen mitä yksi vuorokausi teholla maksaa, mutta tiedän että vähän se ei ole. 

Meillä jo yksi lapsi on sydänleikattu, ja nyt toinen lapsi myös, toinen lapsi jolla edessä ainakin vielä kaksi leikkausta jos kaikki menee hyvin. 

Aina ne verot eivät mene "sossupummeille" vaan myös esim pienten lasten elämän pelastamiselle. 

Miettikää miten taitavat kirurgit meidän maassa on, isot miesten kädet jotka pystyvät saksanpähkinän kokoista sydäntä leikkaamaan. 

Lillyn haava rinnassa on ehkä noin 5-10 cm, en tiedä varmasti kun en ole sitä vielä nähnyt. Mutta iso se ei ole. 

Jotkut asiat eivät ole meillä hyvin mutta muut taas helvetin hyvin ja itse olen kyllä hyvin onnellinen että olen juuri tässä maassa syntynyt. 

Kun saimme tiedon Lillyn tilanteesta, huoneestani naistenkliniikan synnyttäneiden osastolla tehtiin perhehuone jotta saimme olla rauhassa. Jatkuvasti katsoivat miten voimme ja tarjosivat apuaan.

 Perjantaina aamupäivällä saimme tiedon, iltapäivällä tapasimme kardiologin joka selitti lähemmin mistä oli kyse, iltapäivällä riensi heti soitettuamme hänelle myös sairaalapastori apuun ja saimme sairaalakasteen kaksosille. Illalla vielä tuli kriisiapu tunnin sisällä heille soitettuaan. 

Yöksi saimme molemmat nukahtamislääkkeet ja yöhoitaja otti Liamin.

Lauantaina tapasimme kardiologin uudestaan sekä myös kirurgin. Saimme tavata myös erityslapsiperheiden joku edustaja vai mikälie oli (ei muistu mieleen kaikki kun niin monia tapaa) ja hän kertoi että voivat järjestää meille ja meidän läheisille mahdollisuus istua alas hoitohenkilökunnan kanssa jossa käymme läpi tapahtuneen ja mitä Lillyn sydänvika tarkoittaa tulevaisuudessa.

Sitten vielä ennen kotiutumista minua, mieheni ja Liamia ultrattin.

Illalla soitti kriisiryhmä kysyäkseen vointiamme.

Maanantaina soitti sosiaalihoitaja ja sovimme tapaamisen hänen kanssaan. Sairaalapastori soitti ja kyseli vointiamme.

Tiistaina tapasimme anestesiahoitajan/lääkärin joka kertoi meille tulevasta leikkauksesta.

Keskiviikkona Lilly leikattiin, saimme kummivanhemmat vihdoin päätetty ja kriisiryhmä soitti sopiakseen uudesta tapaamisesta. Psykiatrinen hoitajakin otti yhteyttä. 

Torstaina oli eka päivä kun pysyimme kotona ja itsekin keräsimme vähän voimia.

Perjantaina oli sosiaalihoitajan kanssa tapaaminen ja saimme tietoja miten menetellä miehen työkuvioiden, isyyslomien kanssa, sairaalamaksujen, matkakorvauksien jne kanssa. 

Lauantaina Lillyn rintalasta suljettiin ja itse käväsin hammaslääkärissä, vihlonta johtuu luultavasti siitä kun puren hampaita öisin niin kovaan yhteen, stressin oire. 

Ja nyt olemme tässä päivässä. Sunnuntai, 9 päivää on Lilly nyt ollut teholla. 11 päivää vanha. 

Huomenna menemme psykiatrisen hoitajan luokse ja perjantaina olisi kriisiryhmän kanssa tapaaminen jälleen. 

On nämä päivät ihan täynnä tekemistä. Mutta päätimme heti kun saimme tiedon sairaudesta että tällä kertaa otamme KAIKKI apu vastaan. Vaikka ei ehkä juuri sinä hetkenä tunnu kun tarvitsisimme sitä niin tiedämme sitten mistä lähteä hakemaan mitäkin apua kun/jos se tulee tarpeen. 

Tyhjä masu

No oli siellä masussa kyllä vauvaa! Viikko synnytyksestä nousin vaalle ja lukemat olivat -200g lähtöpainosta. Eli oikeesti ei ollut yhtään extraa kiloa koko raskaudella! Nyt niitä jo entuudestaan olevia ylipainokiloja on kyllä pudotettavana mutta ylpeä olen että ei vielä enemmän tullut. 

Hiukan ikävä on raskausmahaa, mutta pääosin koska sillon oli kaikki hyvin ja Lillyllä oli kaikki hyvin. 

Tämä raskaus on kyllä jättänyt eniten jälkiä vartalooni, vatsa roikkuu rumasti, lihakset sekä selässä että vatsassa ovat ihan olemattomat. En pysty juuri nostamaan mitään painavempaa kuin meidän vauvat. Liam kaukalossa on ehdoton raja, enkä kauheen monta metria häntä siinä pysty kantamaan. 

Onneksi ei ole siis mikään halu lähteä minnekkään, joku päivä tiedän että mun on pakko vaan uskaltaa ulos neljän seinän sisältä ja nähdä tuttuja, mutta juuri nyt pysyttelen tahalleni poissa ihmisten ilmoilta. Tiedän että kaikki tarkoittavat vaan hyvää kun tulevat halaamaan ja kertovat miten pahoillaan ovat tapahtuneesta, ymmärrän etteivät ihmiset tiedä mitä sanoa meille tässä tilanteessa, ja useinmiten minulla ei ole mitään ongelmaa puhua tapahtuneesta, mutta se heikko hetki voi tulla niin yhtäkkiä että se yllättää itseäni myös. Ja juuri ne ystävälliset halaukset ovat melkein pahimmat. Sillon useinmiten romahdan, enkä kauheen mielellään romahda esim kesken kauppareissua.
Joten nyt pysyn poissa ja jos näette mut jossain saa kyllä tulla juttelemaan, mutta älkää halatko jooko? :)

Lillyltä laitettiin rintalasta kiinni tänään. Toimenpide oi sujunut hyvin, nyt pidetään peukkua ettei takapakkia tulis ja että voisivat hiljalleen alkaa vähentämään lääkitystä. Hengityskoneessa hän kyllä on vielä, mutta niin kauan kun on tuju lääkitys päällä niin ei ihme ettei jaksa itse keskittyä hengittämiseen eikä tarvii jaksaakaan.

Meidän täydellinen tyttö! <3

Lillyyn ei saa koskea juuri nyt kun lääkitys tekee hänen olonsa samanlaiseksi kun hänellä olisi korkea kuume, joten kaikki ylimääräinen kosketus pitää välttää. Rankkaa kun ei voi pitää sylissä eikä edes nyt silittää. Mutta mikä tahasa helpottaa hänen oloaan tehdään. 

Liamilla oli neuvolakontrolli viikon iässä. Kotiinlähtöpaino oli 3010g ja keskiviikkona paino oli 3050g. 

Hiukan on siis poika kasvanut. Tänään on ollut oikea sylipäivä, heti kun olen laittanut hänet alas alkaa itku.

Viimeiset 3 yötä olen syöttänyt ja laittanut hänet sänkyyn 22-23 maissa tiukkaan kapaloon, ja hän on seuraavan kerran herännyt syömään 3-04:30 välisenä aikana. Vaihdettu vaippa, juonut 90 ml, takaisin kapaloon ja nukkunut 9 asti aamulla. Mamma tykkää! Saa nähdä kauan tämä jatkuu.

Perheen muut pojat ovat olleet pääosin innoissaan Liamista. Esikoinen ei kauheesti ole ollut kiinnostunut vauvasta, tänään oli eka kerta kun vauva sai hyvän yön suukko. Toisiks vanhin ja keskimmäinen taas ovat kovin rakastuneita vauvaan. Toisiks vanhin vielä usein sanoo että minä niin rakastan tämä vauva!
Esikoinen joka otti kovasti asia että pikkusisko ei ole tullut kotiin vielä ei ole puhunut nyt moneen päivään siskostaan. Mutta eilen oli siis pikkuveljelleen eka hellyyden osoitus. <3
Odotan kovasti että Lilly pääsisi hengityskoneestaan pois ja turvotus vielä hiukan enemmän laskisi, josko voisimme sitten viedä kaksi vanhinta katsomaan häntä.

Kaksosten synnytyskertomus

Sain siis viimeisellä ultralla käynnistysajan tiistaille 16.2. Klo 10:00 piti ilmoittautua osasto 42:lle naistenkliniikalla. 

Maanantaina tehtiin mahastani kipsivalu, muiston minkä aion koristella jollain tavalla muistaen kaikki lapsemme. 

Yö ennen käynnistyspäivää oli tunteet pinnassa, jännitti, pelotti, odotukset oli korkeella, en malttanut odottaa että kohta nään vauvat, samalla pohdin olenko huono äiti kun oman jaksamisen takia häädän heidät turvallisesta lämpimästä yksiöstään. Yö nukuin kuitenkin aika hyvin. Muutaman kerran heräsin että pitää mennä vessaan ja parit unet muistan siltä yöltä, molemmat unet loppuivat siihen että vauvat syntyivät sektiolla, ekassa tosin synnytin kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, toisessa tyttö ja poika. Mutta sektiolla, ja aamulla ajattelin että toivottavasti ei ollut enneuni.

Viimeinen masukuva ennen sairaalaan lähtöä rv 37+3

Äitini vei minut sairaalaan, mieheni jäi kotiin valmistelemaan karhukoplan vientiä äidilleni kun hän palaisi kotiin. 

Minut kirjattiin osastolle ja laitettiin käyrälle. Siellä makoilin tunnin ja 12 maissa tuli lääkäri, kokeili kohdunsuuta, sormelle auki ja laittoi cytotec murusen kypsyttämään kohdun suuta. Sanoi että nähdään neljän tunnin päästä uudestaan ja lähti taas. 

Lääkärikäynnin jälkeen makasin taas hetken käyrällä ja kävin sitten vaihtamassa vaatteet sairaalavaatteisiin. En uskaltanut tehdä se ennen lääkärikäyntiä ajattelin että "jinxaan" homman jos vaihdan ja lähettäisivät minut sittenkin kotiin syystä tai toisesta. Söin, tein ristikkoa, pelasin pelejä pädillä ja muutama supistus tuli. Lääkärin oli tarkoitus tulla neljän maissa mutta oli kiinni toisessa tehtävässä ja pääsi vasta 18 tulemaan. Laittoin toisen murusen kypsyttämään ja sanoi että tänään ei laiteta enempää vaan jatketaan huomenna jos ei mitään tapahdu ennen sitä. Vaikka tiesin että käynnistäminen voi kestää pitkään olin kuitenkin pettynyt. 20 maissa olin jo laittanut itseäni valmiiksi yötä varten, ajattelin että turha täällä on valvoa mielummin yritän saada nukuttua mahdollisimman paljon niin kauan kun vielä minulla on mahdollisuus. Katsoin vähän simpsoneita ja huoneeseeni tuli toinen potilas juuri kun olin sammuttamassa valot. Tämä huonetoveri päätti sitten tehdä sitä sun tätä 23 asti jolloin vihdoin sammutti lukuvalonsa ja alkoi nukkumaan. (Miks ihmeessä noita lamppuja kutsutaan lukuvaloiksi en ymmärrä kun valaisevat koko huoneen?!) Samalla minä pyysin särkylääkettä supistuksiini jotta ne eivät häiritsisi unta, eivät siis olleet mitenkään säännöllisiä eikä järkyttävän kovia, mutta häiritsi. Otettiin vielä nopea käyrä kun en ollut tuntenut vauvojen liikkeitä viimeksi 21 maissa. 

Keskiyön aikaan aloin vihdoin nukkumaan. Ja jo 01:20 heräsin että pitää käydä vessassa. Sen jälkeen en taas saanut unta ja aloin stressaamaan että mitä jos eivät keskiviikon aikana käynnisty ja vauvat synny, torstaille ei oe lastenvahtia karhukoplalle. 

02:45 alkoi taas väsyttämään, pohdin pitäisikö käydä vielä vessassa ennen nukkumista, samalla tunsin kovan vihlovan kivun joka lähti häpyhuulesta ylöspäin kohdussa kuin suora viiva ja tuntui ja kuului vaimea pamahdus sisältäni. Sitten oli sänky märkä. Ajattelin että jess, ei tarvii stressata lastenvahtia huomiseksi. Sitten pelästyn että ei kai pojan napanuora tullut mukaan kun vedet meni niin vauhdilla. ( kuvitelkaa että akvaario saa särön lasiinsa, ja yhtäkkiä veden paine halkaisee lasin ja vesimassa purskahtaa ulos sieltä kauheella paineella ja voimalla. Aan lapsivesipussi käyttäytyi kun tuo akvaario. ) Soitin siis kelloa ja yökätilö tuli paikalle. Juu lapsivettä on. Ja olet kahdelle sormelle auki hän sanoi. Peppu siellä tuntuu. Käyrälle minut taas kytkettiin ja nyt alkoivat supistukset voimistumaan.

 Tunnin päästä olivat jo niin kovat että halusin jotain tehokkaampaa kivunlievitystä. Kysyin myös milloin voin soittaa mieheni paikalle kun hänellä kuitenkin hetki kestää ajaa. Kätilö tutki kohdunsuuta, sanoi että neljälle sormelle auki nyt siirrytään synnytyssaliin soita miehellesi. 

4 aikaan minut työnnettiin siis paareilla saliin, sain luvan käydä nopeasti vesassa ja sitten ylös synnytyssänkyyn. Oma kätilö tuli paikalle, mukava suomenruotsalainen täti, ja sain vihdoin paras ystäväni ilokaasu, vierelleni.

Mieheni tuli paikalle 5 maissa ja siitä 15 minuuttia niin tarkstivat kohdunsuuta että olin 6 cm auki.  

Kätilö ja lääkäri tunnustelivat että miten päin A on tulossa, peppu edellä vielä ja laittoivat pinnin hänen peppuun että saivat sykkeet paremmin seurattua. Mua nauratti että pojalla on pinni pepussa. 

Teipattiin myös mahaani kiinni pieni anturi seuraamaan Bn sydänääniä.

Spinaalin laitto edessä, jouduin istumaan kun laittoivat sen, ja hiukan pieleen se meni. Osui johonkin hermoon ja itkin kun sattui mutten osannut kertoa missä. Spinaali vei pahin selkä ja vatsakipu pois mutta ei kokonaan.

 ( Hassua että ekassa synnytyksessäni ja neljännessä olen joutunut istumaan kun selkäpuudute on laitettu eikä kummallakaan kerralla se ole kunnolla toiminut. Tokassa ja kolmannessa synnytyksessä olen maannut kyljelläni kun ovat sen laittanut ja se on toiminut täydellisesti! )

Ilokaasun avulla jatkettiin siis vielä. 1,5 tuntia myöhemmin olin 9 cm ja spinaalin vaikutus ei toiminut enään. Loppu mentiin siis ilokaasulla ja "luomuna".
Lääkäri tarkisti ultralla vielä miten poika on sieltä tulossa ja ilmoitti että no nyt hän on kiilannut jalan sinne mukaan joten jalka,peppu,jalka näyttää tulevan. Katsoivat että B ei ole liian lähellä häntä ja saan luvan ponnistaa kun siltä tuntuu. Toinen kätilö kutsuttiin myös paikalle joten huoneessa mukana oli kaksi kätilöä ja lääkäri.

Perätarjonnassa synnyttäminen pelotti hiukan varsinkin ilman kivun lievitystä mutta vain koska pelkäsin vauvan kokoa, jouduin uudestaan ja yhä uudestaan muistuttamaan itseäni että sieltä oli kaksi pientä vauvaa tulossa eikä yksi jättivauva.
Alkoi ponnistuttamaan ja ilmoitin asiasta kätilölle. Sänkypääty nostettiin ylöspäin ja jalkatuet laitettiin sängynpäätyyn. Perätilavauva synnytetään jalkatukien avulla puoliistuvassa asennossa. Minun kuului ponnistaa hänet itse ulos lapaluihin asti, ennen sitä lääkäri ei voi koskea vauvaan koska riski on että hän pelästyy ja levittää kädet auki kesken synnytyksen.
Joten ponnistin kun siltä tuntui ja tuntui hiukan hassulta kun kolme henkilöä vaan seisoo katsomassa tapahtumaa sängyn jalkopäässä yhtään auttamatta. Tuntui normaalisynnytykseltä, tuntui kuin pää syntyisi, ero siinä että kun tuntui un pää olisi syntynyt piti vaan jatkaa yksin ilman apua ja siksi vei enemmän voimia. Kun lapaluut syntyivät kätilö tai lääkäri avusti hartijat ja pään syntymään. Kuului pieni parkaisu, niin paljon hennompi ääni kuin meidän muut vauvat ovat päästäneet. Poika tuli ilmoitettiin, napanuora katkaistiin ja toinen kätilöistä meni puhdistamaan ja käärimään pojan kapaloon.

Lääkäri tarttui heti pojan synnyttyä mahaani kiinni ja piti Bn paikoillaan ettei hän päässyt kääntymään jotenkin oudosti, ohjasi hänet vatsan päältä synnytyskanavaan päin. Tarkistivat että kyllä pää on tulossa,puhkaisivat kalvot ja laittoivat pinnin päähän. Odottivat n 10 min alkaako supistukset itsestään uudestaan, ja antoivat sitten oxitosiinia minulle vauhdittamaan niitä. Ekalla supistuksella tyttö liukui vauhdilla alas synnytyskanavaan, tokalla supistuksella alkoi hiukan ponnistuttamaan ja kolmannella tyttö syntyi.
Tyttö pääsi heti syliini, mieheni ei halunnut vieläkään katkaista napanuora, hänelle riitti kun katkaisi kolmannen lapsemme napanuora.

 Tytöllä oli hiukan outo väri kasvoissa joten ottivat hänet ja tarkastivat, mutta hän oli vain tullut niin vauhdilla ja on siksi naama mustikkana. Hän pääsikin takaisin rinnalleni pelkässä vaipassa paitani alle lämpimään.

Mieheni otti ylpeästi vastaan pojan.

Lisää oksitosiinia jotta istukka syntyisi. Vauvojen istukat olivat siis kasvaneet yhteen. Kohtu supistui jo hienosti. Istukka oli ehjä, ja vauvoille annettiin molemmille 9 pistettä kymmenestä.

Poika syntyi 7:21 mitoilla 3120g ja 49 cm

Tyttö syntyi 7:43 mitoilla 2835g ja 48 cm

<3 Olemme vihdoin kaksosten ylpeät onnelliset vanhemmat. <3

Twenty fingers, twenty toes
Two sweet babies with cheeks of rose
Born on the same day, two gifts from above
Lives entwined, two babies to love

Ne pienet eleet

Ne pienet eleet on ne mitkä tsemppaavat vaikeina aikoina eteenpäin. Pieni sydän tai tykkäys fbssä kertoo että olemme ajatuksissa, antaa voimia meille jaksaa, kun päivä on raskas. 

Itsellä eilen oli vahva päivä, tänään hiukan itkuisempi. Sen lisäksi että tytön vointi huolettaa, niin baby bluesitkin alkaa hiipimään päälle. Ihailen poikaamme ja samalla tuntuu rakalta kun yksi puuttuu. Poika rinnalla sammakkoasennossa ja toinen puoli tuntuu tyhjältä kun siellä tyttö pitäisi olla. 

Joskus ystävät ilahduttaa isommillakin asioilla. 

Vaippakakku oli todella hieno ja mikä on käytännöllisempää, varsinkin kun kokoja kakusta löytyi kahta eri. Ja vielä purkkapussi mammalle ;)

Kaunis nauha mikä oli kakussa koristaa nyt kaksosten kastekynttilät.

Toinen ystävä kysyi millon olemme kotona ja millon meillä on ruokaaika ja toi makaronilaatikon. Ei tarvinnut itse mettiä lounaan laittoa tänään! Lisäksi oli mukana lahjakassi missä oli pieni jälkkäri, leluja karhukoplalle ja kaksosille omat unirätit.

Pakahdumme onnesta kun kyselette miten voimme, tai tarjootte siivousapua tai lastenapua että pääsemme tyttöä katsomaan. Vain se että olemme ajatuksissanne, uskon että se antaa koko meidän perheelle voimia. 

Se ainoo mitä meiltä ei saa kysyä on "oletteko pysyneet terveinä?" Olen hiukan taikauskoinen ehkä mutta aina kun vastaan K-alkavalla sanalla olemme muutaman päivän sisällä kipeenä.

Kiitos että olette elämässämme! <3

Onnen kyyneleet!

Pieni tyttömme selvisi leikkauksestaan! 

Nyt on pitkä toipumsaika, ja toki siinäkin on jatkuvia riskejä mutta toivotaan että hän saa voimia kerättyjä ja jaksaa jatkossakin taistella. 

En viitsii laittaa kuvia eilisestä kun käytiin teholla, ne voivat olla aika järkyttäviä joillekin, pieni vauva täynnä piuhoja ja letkuja. 

Tyttöä pidetään muutama päivä uneliaana, ja toki saa vahvoja kipulääkkeitä. 

Rintakehän jättivät auki vielä turvotuksen takia, mutta turvotus oli kuitenkin jo niin paljon laskenut että pystyivät ihon ompelemaan kiinni. Rintakehän laittavat kiinni muutaman päivän kuluessa. 

Kaunis pieni tyttäremme, kerää nyt rauhassa voimia. <3

Tänään

Tämä puhelinsoiton odotus on ihan kamalaa! 

Mitä uutisia sieltä tulee. 

Onko tyttö selvinnyt? 

Onko leikkaus ollut onnistunut?

Ei uskalla hetkeksikään jättää puhelinta vahtimatta, samalla en halua siihen soittoon vastata. 

Pelottaa kamalasti!

Käytiin tänään sydänpojan kontrollissa, pieni sivuääni kuului, ja pallolaajennuksen kohdalla silminnähden hiukan ahdas, mutta ei juuri nyt sen enempää toimenpiteitä tarvii vaan vuoden päästä uusi kontrolli. 

Samalla myös ultrattiin esikoinen ja keskimmäinen. Minut, mieheni ja Liam ultrattiin viime lauantaina ennen kun kotiuduimme sairaalasta. 

Koska meillä nyt on kaksi sydänlasta menimme mukaan geenitutkimukseen. Ja saimme näin mahdollisuus ultrata koko perheen sydämet. Meillä on 3 tervettä lasta ja kaksi sydänlasta edelleen. 

Ainutlaatuinen

Meidän esikoinen "jakoi" kaksoset hänen ja veljensä kanssa jo kuukausia sitten. Pikkusisko on hänen ja pikuveli on M:n. 

Kun haettiin ne eilen tiesin että tulee olemaan vaikeata esikoiselle ymmärtää miksi hänen pikusisko ei ole mukana. Tiesin että hän tulee tottakai olemaan surullinen. Mutta mikään ei kuitenkaan pystynyt valmistamaan siihen sydäntäsärkevään ilmeeseen kun hän innolla juoksi autolle huutaen että A ja B on mukana!!! Ja jouduin sanomaan että A on mutta B valitettavasti joutui jäämään sairaalaan.

Ne hirveän pettyneet surulliset kasvot! Ja kun ei edes voi sanoa että hän tulee kotiin jonain tiettynä päivänä, ei voi luvata mitään. 

Olemme näyttäneet kuvia ja kertoneet että pikkusisko on todella todella sairas ja lääkärit ja hoitajat yrittävät auttaa häntä. Sanojaan pitää varoa ettei heille lupaa mitään mitä ei voi pitää. 

Eilen illalla esikoisella oli vaikea nukahtaa, oli huolissaan pikkusiskostaan. Pohti että hänellä on pipi ja hänelle annetaan "ruiskuja" ja sitten hän saa laastareita. Sanoin että joo, joskus hänelle annetaan ruiskuja mutta niissä on lääkettä mikä auttaa häntä. Että pikkusiskolla on kokoajan oma hoitaja siellä. Aina on joku mukava täti hoitamassa häntä sekä yöllä että päivällä. Että hän ei ole koskaan yksin. Se vaikutti hiukan rauhoittavan poikaa. 

Tässä se vaikein itsellekin on, että tyttöhän näyttää päältäpäin täysin terveeltä. Haluais vaan ottaa kaikki kanyylit pois ja tuoda kotiin hänet.

<3 Hän on niin täydellinen! <3

Ja hänen isoveli on niin yksin ilman sisartaan kenen kanssa hän on jakanut kohdun melkein 9 kuukautta. Sairaalassa jo huomasi että kun sängystä otin siskon syömään niin ei mennyt montaa minuuttia kun veli jo alkoi inisemään. Niin kauan kun sisko oli vieressä hän nukkui eikä ollut mikään hätä, kun hän jäi yksin tuli surku. 

Vaikein nyt on odotus leikkaukseen, nyt kun olemme päättäneet että leikkaus tehdään, niin toivoo että se kauhea päivä olisi jo täällä. 

Pienen pieni rakas, sun on pakko taistella!

Kun kaikki romahtaa!

Olette onnellisimpia vanhempia maailmassa, oleilette pienillä vaaleanpunnaisilla ja vaaleansinisillä vauvapilvillä, luulisi ettei mikään maailmassa saa sitä vauvakuplaa rikki. 

Paitsi sydämen ultraääni tutkimus. 

Koska meillä on jo sydänpoika perheessä niin kaksoset pääsivät sikiötutkimusultraan raskausviikoilla 20 kieppeillä. Mitään isoa vikaa ei näkynyt, jos olisi ollut joku pienempi vika olisi voinut olla ettei pystytä edes näkemään kuin vasta syntymän jälkeen, mutta isot viat näkyisi meille sanottiin. 

Koska meillä on on jo sydänpoika tarkisti lastenlääkäri kaksoset jo kahden vuorokauden iässä sen sijaan että olisi odottanut lääkäritarkastuksella vasta kotiinlähtöpäivällä. 

Koska meillä on jo sydänpoika päätimme varmuuden vuoksi synnyttää naistenklinikalla jorvin sijasta koska siellä on lastenkliniikka tunnelin päässä jos jotain jommallekummalle vauvalle sattuisi. 

En koskaan uskonut sanovani tätä, mutta onneksi meillä on jo sydänpoika. 

Nyt meillä on myös sydäntyttö.

Kahden vuorokauden iässä löysivät vakavan sydänvian meidän tytöllä, ja hänet vietiin suoraan lastenkliniikan tehoosastolle. Siellä hän nyt on ja odottaa hyvin suurta ja vakavaa leikkausta luultavasti ensi viikolla.

Kyseessä on HLHS josta voitte lukea enemmän tästä tai tästä. 

Kaksosemme syntyivät samana päivänä ja samana päivänä kastettiin.

 Heille annettiin nimet Lilly ja Liam.

Double Trouble has arrived!

17.2. on kaksosten syntymäpäivä.

A poika syntyi klo 7:21 ja painoi syntyessään 3120 g ja oli 49 cm pitkä

B tyttö syntyi klo 7:43 ja painoi 2835 g ja oli 48 cm pitkä. 

Molempien pään ympärykset oli 33 cm.

Itse synnytyskertomus tulee myöhemmin, kunhan jaksan ja saan ajatukset kartalle miten homma meni. 

Rv 37 - 259. päivä Vauvat ovat nyt täysiaikaiset!

Vau.fi sanoo näin: http://www.vau.fi/raskaus/Raskausviikot/Viikko-38/

Kävin eilen ultrassa. Aan painoarvio oli 2646 g ja B 2665 g. Tosin lääkäri sanoi että A voi hyvin olla lähempi kolme kiloa tai hiukan yli koska hän vaikuttaa pitkältä pojalta. Siellä hän istuu vielä kohdussani, mutta lääkärin kanssa keskusteltua päädyin siihen että lähdemme yrittämään alatiesynnytystä. Pitäkää peukut että kaikki menee niin kun pitääkin. Sain käynnistysajan ensi viikolle! Vauvoilla on kyllä kaikki hyvin, mutta oma jaksaminen on loppupisteessä ja koska ovat niin hienoissa mitoissa jo ja ovat jo täysiaikaiset niin ei tarvitse enään pitkittää minun huonoa vointia. Olen niin onnellinen että käynnistävät, vaikka se merkitseekin että joudun olemaan paikoillani sängyssä kärvistellen supistuskivuista koska aalla on peppu alaspäin, niin olo on niin helpottunut että saan olla turvallisessa ympäristössä missä on hoitohenkilökunta napinpainalluksen päässä. Juuri siis pojan perätilan vuoksi minua on stressannut suunnattomasti että lapsivedet menee kotona ja napanuora luiskahtaa ulos. Harmittaa että mies ei voi olla alusta asti mukana, mutta koska ei tiedä miten pitkään kestää että synnytys käynnistyy niin päätettiin että hän jää odottamaan soittoani.

Kaikki kolme poikaa ovat räkäsiä,ja tänään itselläkin alkoi tuntumaan karheelta kurkussa. Toivon mukaan en tulisi nyt kipeeksi tai saisin selätettyä flunssan ennen syntymää!

Viime viikolta otettu kuva.

Uskomattomalta tämä kyllä tuntuu että ihan kohta meillä on vauvat sylissämme! <3 <3

Äitini ja siskoni kutoivat kaksosille tälläiset mahtavat setit! :) <3 Näissä on mukavan lämmin sitten lähteä kotiin sairaalasta  

Voi olla että tämä on vika postaus ennen vauvojen syntymää, saa nähdä. :) 

36

Luulin että tulisin malttamattomaksi ja kärsimättömäksi vasta rv 38 paikkeilla, mutta huomaan että nyt ei kiinnosta enään tämä raskaana olo yhtään. Ottaa suunnattomasti päähän kun edes sentin yrittää jalkaa siirtää ja siihen täytyy kaikki voimat käyttää koska se sentin siirto sattuu niin. Kun siirtyy paikasta a paikkaan b täytyy ottaa tukea seinistä, pöydistä, tuoleista jne että jollain tavalla saa itseään siirretty eteenpäin. Jokanen liike aiheuttaa supistuksia mutta ei mitään sellaista luokkaa että lähtö ois lähellä. 

Tiesittekö että jalan nostaminen niin paljon maasta että saa crocsi jalkaan voi viedä niin paljon voimia että se on päivän urheilusuoritus?

Lisäksi odotamme vauvoja kovasti! 

Ultra 35+3

Kaksosilla kaikki hyvin! Aan painoarvio on 2450 g ja been 2413 g. Hyvin samoissa kokoissa siis vaikuttavat koko ajan kasvavan. Juuri alle keskikäyrää. B vieläkin pää hienosti alaspäin ja Aa taas vieläkin peppu edellä. Synnytyksestä juteltiin jo hiukan. Kerroin huoleni leukalukituksesta ja siitä että painoarvio kovasti heittää. Niin kun aiemmat painoarviot ovat tehneet, esikoisen kanssa heittoa oli yli 500 g ja kolmannen kanssa yli kilon. Sanoi että 4 kiloa pitävät minulle rajana synnyttää perätilavauvaa, mikä minusta jo kuullostaa hyvin isolta. :(  10 päivän päästä seuraava ultra jolloin keskustellaan lisää synnytystavasta. Pääasia että vauvat voivat hyvin :) 

35+2

Eilen otettu kuva 35+1

Olo on kamala!

Liikkuminen on entistä kamalampi, samoin paikoillaan olo, mitenkään ei ole hyvä olla. Vaatteet ahdistaa, oikeasti se on se kireä vatsanahka mikä ahdistaa mutta kuvittelen että jos olen ilman kireitä vaatteita niin helpottaa. A on vieläkin peppu alaspäin ja B pää ylöspäin. Huomenna ultraan taas, sinne pääsykin alkaa olemaan vähän jännää kun autolla ajo alkaa olla hankalaa.  Ensi viikolla en kyllä itse aja enään minnekkään. 

Valmiit toukkapussit. Alaosaan laitoin nyörit sen sijaan että oisin ommellut ihan umpeen, ajattelin että saan ne lyhennettyä jos vauvat ovat syntyessään pieniä. Pääaukkoon olisi kivaa virkata joku hieno reunus mutta en osaa joten saa olla.

Nyt on kuitenkin kaikki valmista vauvoja varten. Ainakin luulisin niin. Synnytyslaukku on myös valmiiks pakattuna, vain imetysliivit pitää hankkia, puhelin,  puhelimen laturi ja neuvolakortti pitää muistaa laittaa mukaan h hetkellä.  Nyt ei jaksais enään.

Kissan ilme kuvaa oloani aika hyvin