Glada vappen!

Kiitos!

Käytiin kahdestaan Lillyn kanssa nopealla lääkärineuvolakäynnillä katsomassa punaheijasteet silmissä ( jotka muuten olivat oikein hyvät) ja odotushuoneessa törmäsin toiseen kerhomamman. 

(Meidän pojat siis kävivät seurakunnan kerhossa kunnes Lillyn sairaus pyyhkäisi meidän perheeltä jalat alta, joilloin saivat jäädä sieltä kotiin tartuntariskin takia. Syksyllä katsomme kerhoilut uudestaan. )

Ja tämä mamma kertoi lukeneensa blogiani ja sanoi että kirjoitan kauniisti. 

Lämmitti kovasti oloani oikein varpaista päähän asti. :) <3

Vaikka kirjoitankin itseni takia enimmäkseen niin on se mukava kuulla että ihmiset tätä jaksaa lukea. Varsinkin kun tiedän että tekstit on täynnä kirjoitusvirheitä ja kovasti yritän tuoda asioita esille, mitkä ajatuksissani pyörivät omalla äidinkielellä ja sitten yritän toisella kielellä ne kirjoittaa alas. 

Ei aina ole helppoa. 

Joten kaikille ketkä jaksatte lukea meistä. Iso kiitos! <3

P.s. jos haluatte niin saatte mielellään esittäytyä joko kommentilla tai sitten sähköpostiini  twinwinwin5@hotmail.com , olisi kiva tietää ketkä seuraavat meidän elämää :) 

Viikko kuvissa

2kk neuvola

Torstaina kävin kaksosten kanssa neuvolassa.
Molemmat saivat ekan satsin rotarokotetta.

Aloitetaan Liamista.
Meidän pieni paksukainen :) Liam on hyvä syömään, eikä kyllä mitään extraa puklailekaan. :D kertaannos on noin 120-160 ml.
Liam on hyvä nukkumaan öisin ja pääosin päikkärit ulkonakin. Hän on tosi iloinen poika joka kovasti juttelee.

2 kk mitat (syntymämitat suluissa)

Paino: 5840 g (3120)
Pituus: 58,5 cm (49)
Päänympärs: 38,5 cm (33)


Lilly taas.
Lilly on kasvanut hienosti, jopa pituutta ja päänympäryttäkin. :)
Masu on kovin kipee välillä, ja kokeillaan nyt NAN sensilac jauhetta normi NANin sijaan. Hänellä on kovasti ilmaa vatsassa, on huono röyhtäisemään kun ei ole ollut niin helppo häntä röyhtäyttää kun ei ole voinut pitää olkaa vasten. Piereminen selkeesti välillä sattuu kun ne tulee niin voimalla. Hierotaan masua ja jumpataan jaloilla, käytetään koliikkipulloa syötöissä ja kuplastoppia. Kakka on vihreä/keltaista. Toivomme ettei hänellä olisi maitoallergiaa, ja nyt kun hän sai rotarokotteen emme oikeen tiedä onko masuvaivat siitä vai eikö uusi jauhe auttanutkaan. Eka päivä uudella jauheella hän nimittäin joi 70-80 ml kerrallaan mitä hän ei viikkoihin ole tehnyt. Ja sen jälkeen nukkui pitkään ihan levollisena sitterissään ilmanmitään keinuttamista. Mutta seuraavana iltana vaikutti kipeämmältä kuin aiemmin. Liam on toki myös kitissyt vähän masuaan joten no ei tiedä onko se sit nyt rotarokote joka vaivaa.
Muutama hassu hymy ollaan Lillystäkin saatu irti, pääosin isoveljelleen niitä väläyttelee.

Paino: 3540g (2835)
Pituus: 53,5 cm (48)
Päänympärys 34,5cm (33)


Lilly kävi tämän viikon maanantaina myös sydänkontrollissa.
Kaikki näytti oikeen hyvältä, saimme puollittaa suolalisäannokset ja disperiini annos hiukan nostettiin.
Seuraava käynti on vasta kuukauden päästä jolloin ymmärtääksemme olisi osastolla käynti heti aamusta, CT varjoainekuvaukset mitkä otetaan tulevaa leikkausta varten ja illalla vasta kotiin kun nukuttavat kai tytön toimenpidettä varten. Seuraava leikkaus olisi luultavasti kesä-heinäkuussa, jos vain vointi tytöllä jatkuu yhtä hyvänä. 

Nostetaanpas mörkö pöydälle

Kello on 5 aamulla mutta mun oli vain pakko nousta kirjoittamaan. Syötin siis äsken 1,5 h kaksoset vuorotellen. 

Muistan elävästi sen hetken kun istuin keskellä sänkyä naistenklinikan synnyttäneiden osastolla 52, jalat ristissä, kyyneleet virraten alas poskistani ja kirjoitin parhaalle ystävälleni etten tiedä mistä repiä voimia. Että en tule kestämään että tyttäreni kärrätään avosydänleikkaukseen ja kuolee pöydälle täynnä letkuja ja johtoja koska olen niin varma että menetämme tytön.

Suurinpiirtein näillä sanoin.

Tuntui kun olisin sekoomassa sinä hekellä. Sattui niin paljon koko vartaloon. Itkin itkin ja itkin. Ekaa kertaa elämässäni itku ei helpottanut oloani.

Olin juuri saanut tietää että hänellä on hyvin vaikea sydänvika, olin vain soittanut isäni vaimolle ja pyytänyt että hoitavat pojat ja tuovat mieheni sairaalaan. Sitten soitin miehelleni ja kerroin mitä oli tapahtunut, sen jälkeen aloin viestittelemään parhaan ystäväni kanssa ja muiden sydänlasten vanhempien kanssa. Paras ystävä jotta pysyisin järjissäni ja muut sydänlasten vanhemmat koska, no vertaistuki on joissakin tilanteissa todellakin paras tuki. 

Tapasimme kardiologin joka kun sanoi sairauden nimen ja vaihtoehtomme joko saattohoito tai sitten aktiivihoito leikkauksineen, katsoin miestäni molempien kyyneleet vain valui silmistä ja sanoin hänelle että "ja mehän emme saattohoideta lastamme! Kaikki tehdään mikä pystytään hänen takia!" 

Olin niin vihainen lääkärille joka edes kehtasi ehdottaa sellaista asiaa.

Sitten lääkäri avasi hiukan mitä tämä aktiivihoito tarkoittaa, parhaimmassa tapauksessa 3 leikkausta. Pahimmassa tapauksessa voidaan päätyä moniin sydämensiirtoihin, lapsi ei jaksa, sydänvaikeuden lisäksi voi tulla muita ongelmia kehossa ja siihen päälle vielä mitä koko sairaus voi aiheuttaa lapsen ja koko perheen mielenterveydelle.

Itkimme lisää ja taas tuli tunne että mistä revimme voimat tähän?! Meillä on jo yksi sydänlapsi ei läheskään yhtä sairas. 

Olimme saattohoidon puolella. 

Menimme sen jälkeen teholle katsomaan Lillyä. Meidän täydellistä tytärtä joka näytti siltä kun hänellä ei olisi mitään vikaa. Koska tämä sairaushan ei välttämättä koskaan mitenkään näy ulkoisesti, mitä nyt vetoketjuarpi rintakehässä, mutta sekin haalenee ja sen pystyy peittämään jos haluaa.

Halusin vain viedä hänet kotiin. 

Puhuimme vieläkin saattohoidosta. Vaikka sisälläni jokin sanoi jatkuvasti ei helvetissä saattohoideta niin mieheni oli niin sen kannalla että en itsekään uskaltanut/pystynyt muuta vaihtoehtoa ääneen ajatella. Vielä. 

Sairaalapastori tuli teholle, päätimme että mitä tahansa päätämme tytön suhteen niin tuntui sinä hetkellä että oli pakko kastaa kaksoset. Oli tärkeää että heillä oli sama syntymäpäivä ja sama kastepäivä. Tuntui että emme tienneet mitä huominen tuo tullessaan, ja tämä kastetilaisuus oli sinä hetkellä ainoo asia mihin itse pystyimme jollain tavalla vaikuttaa. 

Liam ja Lilly.

Palasimme Liamin kanssa osasto 52lle.

Kerroimme lähiperheelle että luultavasti saattohoidetaan. 

Itkimme ja itkimme. 

Ääni sisälläni joka heti oli sanonut että helvetissäkään me mitään tyttöä saattohoideta alkoi tekemään itsensä yhä vahvemmaksi ja sain vihdoin suuni avattua miehelleni että en mä halua vain antaa periksi. Mä en pysty antamaan periksi, en voi luovuttaa tyttäreni suhteen. 

Mies oli juuri kirjoittanut meidän sydänjengiin että saattohoidetaan kun huhuilivat miten menee. 

Minä kirjoitin heti perään "tai sitten ei!"

Nuo sanat kun nyt kirjoitan muistuttaa minua yhä siitä hetkestä kun taisteluvoima palasi kehooni,puristin nyrkit yhteen ja nousin ylös selkä suorana kasvot kovana "kaikki aseet ladattuna"! 

Meidän tytärtä ei helvetissä saattohoideta!

Mammaryhmissäni hurrattiin.

Keskustelimme vakavasti mieheni kanssa asiasta. 

Hän oli vieläkin hiukan saattohoidon puolella. 

Puhuimme siitä että pystymmekö elämään sillä jos nytten "luovutamme"?

Vai pitääkö kaikki yrittää?

Päädyimme siihen että saattohoito olo tuli enemmän siitä että halusimme vain viedä tytön kotiin niin kun vielä päivällä oli tarkoitus.

Uutinen oli ollut niin shokki ettemme pystyneet sisältämään sitä kunnolla, vaan piti ottaa tytöstä etäisyyttä nähdääkseen koko kuva.

Keskustelimme kriisiryhmän kanssa.

Mies halusi kertoa perheelle että emme sittenkään saattohoideta tyttöä. 

Sanoin että nyt emme jaa mitään tietoja mihinkään, emme anna heille toivoa ennen kun olemme 100% varmoja päätöksestämme, se vain rikkoo heitä enemmän jos nyt sanomme että hoidetaan ja sitten jos uudestaan päädytään saattohoitoon. 

Päätimme että seuraavana päivänä tapaamme kirurgin ja kardiologin uudestaan kuulemme mitä kirurgilla on kerrottavaa leikkauksista. Emmekä silloinkaan vielä tee päätöstä vaan annamme päätöksemme vasta sunnuntaina. Vaikka molemmat olimme jo päättäneet aktiivihoidon puolesta halusimme kuitenkin rauhoiduttuamme miettiä kaiken läpi ja pohtia puolin ja toisin.

Tiedän että oli omalle lähiperheelle rankkaa kun kuvittelivat että tyttö saattohoidetaan. Mutta se tilanne mikä oli päällä meillä sairaalassa se eka vuorokausi oli niin suoraan sanottuna sekava että sitä ei pysty kuvaamaan. Meidän tunteet oli niin sekavat, yhdessä vaiheessa ärähdin miehelleni että mä en nyt pysty muita miettimään tai muiden oloja ja vointeja. 

En pystynyt koska jos olisin alkanut ajattelemaan miten rikki tytön isovanhemmat esimerkiksi ovat niin se olisi voinut painottaa meidän päätöstä tytön suhteen. Ja sitä se ei saanut tehdä. 

Koska meidän vanhempien päätös se oli. 

Eikä kenenkään muun mielipiteet saanut vaikuttaa asiaan. 

Monet miettii miten sitä saattohoitoa edes pystyy ajattelemaan. Mutta oikeesti tulevaisuus pelottaa. Mistä me tiedämme että hoidot/leikkaukset auttavat tyttöä eikä pahenna hänen vointiaan? Mistä tiedämme ettei hän joku päivä huuda meille että vihaa meitä koska hän joutuu tämän käymään läpi, emmekä antaneet hänen kuolla? 

Mistä tiedämme ettemme itse jossain vaiheessa sekoo kun kaikki on vain liian rankkaa??

Emme tiedäkään.

Mutta mitä jos kaikki meneekin hyvin?

Jos olisimme saattohoitaneet tytön olisimme loppuelämän miettineet tuota lausetta. Mitä jos kaikki olisikin mennyt hyvin? 

Sen ajatuksen kanssa emme olisi voinut elää. 

Päätimme siis aktiivihoitojen puolesta ja jos ei kaikki mene hyvin niin olemme ainakin kaiken yrittänyt tehdä!

Elämme loppuelämän päivä kerrallaan. 

...

Palaan lukemaan niin usein ensimmäistä blogitekstäni, missä kerroin kaksosraskaudesta ja tunteista mitkä siitä tuli. Se on lohduttava teksti minulle, koska vaikka pelotti kamalasti tulevaisuus olin kuitenkin niin onnellinen kahdesta kasvavasta vauvasta sisälläni. Kahdesta terveestä vauvasta josta jo ekasta ultrasta olin varma että B olisi tyttö ja A poika. 

Kaikki oli hyvin silloin. 

Viime viikon torstaina meidän lähiperheelle järjestettiin tapaaminen naistenklinikalla jossa käytiin läpi Lillyn sairausta. Siihen osallistui meidän kutsumien perhejäsenten lisäksi kardiologi, 3 kätilöä jotka kuului kyseiseen tukijärjestöön ja sitten tukivanhempi jolla itsellä on vanhempi HLHS sairastavaa lapsi. 

Itsehän tiedämme sairaudesta jo luultavasti kaiken oleellisen, mutta oli tärkeää että myös meidän perhe pääsisi keskustelemaan lääkärin kanssa mistä on kyse ja kuuntelemaan toisen perheen tarinaa. 

On todella hyvä että tällaisia tapaamisia järjestetään, se tuo sairaan lapsen vanhemmille helpotusta kun oma tukiverkosto on mukana kartalla mikä voi olla edessä lapsen elämässä, koska varsinkin sillon kun lapsi on sairaalassa hoitojen aikana, ei vanhemmilla ole välttämättä voimia tai kiinnostustakaan selittää jatkuvasti kaikille mitä tehdään ja missä vaiheessa mennään. Joten näin lähiperhe tietää, ja lähisuku voi sitten heiltä kysyä jos miettivät jotain.


Tällä hetkellä mies on tytön kanssa sydänkontrollissa ja mamma istuu kotona sohvalla "jääpuikko" mahassa kun niin jännittää miltä sydänultra ja keuhkokuvat näyttää. Mulla kun on tunne ollut n viikon että seuraava leikkaus tulee nopeasti päälle. 

Sisko ja sen veli

Lilly on aika vaativa tyttö, paras paikka on ollut syli, kunhan  syli-ihminen joko pysyy liikkeellä tai taputtaa peppua ja mielellään keinuttaa tyttöä samalla. 

Sylin mahdollinen vaihtoehto on sitteri, kunhan jonkun jalka sitä jatkuvasti keinuttaa, mitä kovempi vauhti sitä parempi!

Ei viihdy selällään liikuttamassa käsiään ja jalkojaan mikä olisi tärkeetä jotta masu toimisi paremmin. 

Lilly on vaativa tyttö ja hei, ymmärtäähän sen, eka kuukausi vietetty sairaalasängyssä, yksin, kun on ensin melkein 9 kk tottunut jatkuvaan vieruustoveriin. 

Lisäksi lääkkeet tekevät masun vähän kipeeksi.

Liam oli pikkuflunssassa kun tyttö kotiutui joten ennen kun hänen yskä oli kadonnut emme laittaneet heitä vierekkäin, on siis vieläkin vaikea muistaa pitää heidät lähekkäin.

Nyt mun vauvat ovat kohta tunnin maaneet rahilla vierekkäin katsoen toisiaan, potkien jaloillaan, heilutellen käsiään, kädet toistensa kasvoissa, kosketellen toisiaan, tutkien toisiaan katseillaan. 

Kun veli on vieressä tutti suussaan kelpaa siskollekin tutti mikä on muuten hyvin harvinaista.

Mun vaativa tyytymätön tyttö on ollut tyytyväinen. 

<3

Minulla oli suuri huoli kun tyttö jäi sairaalaan ja poika tuli kotiin että heidän kaksois-side katkeaisi, mutta enemmän vaikuttaa kun se vaan olisi vahvistunut. 

Ainoo ero että ne kaksi vuorokautta mitä viettivät vierekkäin sairaalassa se oli poika joka heti reagoi kun otettiin sisko pois hänen luotaan esim syömään. 

Nyt se on sisko taas joka selkeesti rauhoittuu ja viihtyy paremmin kun veli on vieressä. 

Vuorokausi meidän perheessä

Meillä oli eilen siivouspäivä.
Aiemmin aina poimimme leluja lattialta, pyykkäämme ja hoidetaan tiskit keittiöstä päivittäin, muuten tehdään suursiivous kerran viikossa ja sen jälkeen alle puolessa vuorokaudessa on sama kaaos taas.

Mutta tänään emme edes saaneet lähes puoletkaan siivottua.

Aamulla mies nousi kuudelta Lillyn kaa, syötti ja antoi lääkkeet, itse nousin kahdeksan aikaan samalla kun muut lapset. Mies laittoi ekan pyykkikoneen pyörimään. Lapset söi aamupalaa. Itse suihkutin Lillyä, puin päivävaatteet, hain Liamin, vaihdoin hänelle vaatteet, syötin. Söin itse aamupalaa samalla kun jalalla keinutin sittereitä että kaksoset pysyivät tyytyväisinä, mies samalla tyhjensi puhtaat ja kuivat pyykit saunasta, mitkä oli viikon aikana kerääntynyt sinne. Aikamoinen pyykkivuori.

Kun olin syönyt syötin Liamin uudestaan,vaihdoin vaipan ja puin ulkovaatteet, vein ulos nukkumaan. Sitten Lillylle sama juttu. Kun kaksoset olivat ulkona pääsin vihdoin viikkaamaan pyykkiä. Ehdin niitä viikkaamaan ja järjestelemään lasten ulkovaatteet 1,5 tuntia ja sitten Lilly heräsi. Syötin jonka jälkeen yritin viedä takaisin ulos nukkumaan mutta tyttö oli eri mieltä ja viihtyikin sitten seuraavat pari tuntia kun Liam vielä nukkui ulkona vain sylissä. Mies asensi tällä aikaa pyykkikaapin fiksummalle paikalle, lämmitti lapsille päiväruoka, pyykkäsi ja ripusti pyykkejä kuivumaan ja vei keskimmäisen päikkäreille ulos.
Liam heräsi neljän tunnin päikkäreiden jälkeen ja vaihdoin hänen vaippa ja syötin, sitten oli jälleen Lillyn lääkkeiden aika, jonka jälkeen hän itki masupipiä. Liamkaan ei kauheesti muualla viihtynyt kuin sylissä joten vuorotellen oli toinen sylissä ja toinen samalla keinutin jalalla sitterissä.
Mies pyykkäsi lisää.
Lopuksi Lilly nukahti joten ajattelin että nyt viikkaan loput vaatteet ja käyn sukkavuoren läpi. Ehdin niin pitkälle että sain sukat syliini etsiäkseni heidän parit, kun Liam päätti ettei hän viihdy sitterissä enään joten yritin sitten Liam sylissä viikata vaatteet ja etsiä sukkapareja.
Mies antoi lapsille välipalaa ja imuroi. Pyykkäsi lisää.
Sitten olikin jo ruuan teon vuoro ja mies jäi lasten kanssa olkkariin,sit syötiin kumpikin vauva sylissämme jonka jälkeen katsoimme päivän Buu-klubb jakso tallenteelta ja sitten oli jo aika laittaa kaksi vanhinta yöunille. Kello oli n 21:00 kun saimme ne sänkyyn, sitten oli Lillyn lääkkeiden aika taas ja tottakai Liamilla oli samaan aikaan nälkä, joten vaihdoin vauvoille vaipat ja yökkärit päälle, mies syötti tytön ja minä pojan. Kun tyttö oli syönyt laittoi mies keskimmäisen nukkumaan, ja tuli sitten hakemaan masuaan itkevä tyttö syliinsä. Syötin Liamin valmiiksi, kapaloin ja vein sänkyyn.
Otin Lillyn mieheltä ja aloin tekemään minun ja miehen illallinen. Olimme päättäneet syödä tacolautaselliset kahdestaan kun lapset nukkuisivat, no Lillyn kuvittelimme että hän taas valvoisi puoli yhteen. Sillä välin kun minä aloin tyttö sylissä paistamaan jauheliaa käytti mies koirat ulkona. Jäi pikakäynniksi jotta ehtisimme hetken istua kahdestaan ennen kuin väsymys totaalisesti valtaisi molempia.
Yllätykseni Lilly nukkui koko sen ajan kun paistoin jauhelihan ja päätin yrittää laitta hänet nukkumaan. Ekalla kerralla ei onnistunut vaan itku tuli heti kun laskin sylistä, mies sattui samalla tulemaan sisälle ja hän otti tytön joka taas oli sikeessä unessa sylissä. Joten 5 min jälkeen hän yritti uudestaan laittaa tytön nukkumaan ja sinne jäi.

Ekaa kertaa Lillyn kotiutumisen jälkeen saimme hetken kahdenkeskistä aikaa.
Miten sen vietimme?
 Söimme tacolautaset ja katsoimme frendejä (meidän ohjelma ollut siitä asti kun olimme vain ystäviä, muistan kuinka tupakkatauoilla lauoimme toisillemme lauseita sarjasta ja räkätimme perään, vieläkin teemme saman).
 Sitten menimme nukkumaan.

Nukkumaan menimme vähän ennen 00, olin varma että keskiyöllä Lillly herää ekan kerran niin kun aina tekee, mutta heräsi vasta 02:10, olin ihan sekaisin ja tönin miehen ylös ottamaan tytön ja pyysin hänet lämmittämään maidon. Sanoin että tulen ihan kohta perässä. En tiedä miks hänet herätin jatkoin itse unia ja heräsin uudestaan muutaman minuutin päästä tytön itkuun. Nousin ylös ja löysin mieheni tyttö sylissä olkkarin sohvalla. Kysyin missä maito on? Eikö sun pitänyt sitä lämmittää oli vastaus. Menimme kaikki kolme keittiöön lämmittämään maito ja mies alkoi etsimään esille tytön läkkeet. Kysyin mitä hän tekee. Eikö kello ole 6? Oli vastaus. Eli tytön lääkkeiden aika. Ei ole, kun vasta 2. Käskin hänet takaisin nukkumaan ja syötin tytön ja sitten Liamin.
Seuraavan kerran tyttö heräsi vähän yli 6 aamulla jolloin mies nousi hänen kanssaan. Ja muut lapset hän hoiti kun ne vuorotellen tulivat olkkariin.
Liam yritti herätä ensin 7 aikaan, mutta tyytyi tuttiin. Sitten 8 aikaan mutta tyytyi siihen että otin hänet viereeni sänkyyn, ja lopulta nousimme yhdeksältä.
Aamulla kun nousin näin kaksosten pinniksen edessä lattialla ämpärin likaisilla kestovaipolla, mies myönsi että hän on yöllä satavarmasti sen sinne laittanut mutta hajuakaan miksi niin on tehnyt ei hänellä ollut. :D
 itse olin siis jättänyt sen pyykkikoneen päälle.

Tämä oli meidän eilinen vuorokausi.
Tämä päivä menee aika samalla tavalla. Hoidamme vauvoja ja muita lapsia emmekä oikeestaan mitään muuta saa tehtyä.
Huominen ja sitä seuraava päivä menevät aika varmasti myös näissä merkeissä. Suursiivouspäivinäkään emme ehdi siivota kunnolla joten nykyään meillä on AINA täysi kaaos!
Mutta meille tärkeempi on ehtiä ulos kävelylle koko perheen voimin, tai pihalle leikkimään, tai muuta tehdä lasten kanssa kuin se että kotona on putipuhdasta. Meille on tärkeempi pitää vauvat sylissä mahdollisimman paljon kun sitä kaipaavat nyt pieninä.
Odotan sitä päivää kovasti kun talo pysyisi siistinä, mutta juuri nyt elämme sitä aikaa että kun lelut kerätään pois lattialta ja käännät selän niin ovat taas levitettynä lattialle.
(Vaatteet sain viikattua, mutta en vieläkään kaappeiin asti. )

Lopetan muutamaan kuvaan viikonlopulta

Kasvua

Neuvolalääkärissä käytiin tänään kaksosten kanssa ja itsellä oli jälkitarkastus.

Vauvojen syntymäpainot ovat suluissa. Tänään ovat 7 viikkoa vanhat.

Liam kasvaa vauhdilla, on iso poika jo! 

Päivän mitat:

5280 g (3120g)

 57 cm (49cm) 

päänympärys 33 cm (36,9 cm )

Jäntevä poika joka syö hyvin ja kasvaa hienosti. Niskassa hänellä, niin kuin veljillään ja minulla, on haikaranpurema mutta viikko sitten löysin punaisen pilkun ja kysyin lääkäriltä mikä se on, niin hän totesi että mansikkaluomi jota nyt sitten seurataan. 

Liam syö noin 130-140 ml maitoa kerrallaan ja suurinpiirtein 2-4 tunnin välein. Iltaisin hän taas tankkaa pieniä määriä maitoa n 30 min välein, aloittaa noin 18 maissa ja klo 22 suurinpiirtein menee yöunille. Vaihdetaan pyjama ja puhdas yövaippa, juodaan vika maitotilkka, kapaloidaan peittoon ja viedään pimeeseen makkariin omaan äp laatikkoon. Siellä sitten nukahtaa itsekseen, joskus joutuu käydä laittamassa tutin muutamat kerrat ennen kun saa unen päästä kiinni. Pääosin sitten nukkuu seuraavaan aamu 10 asti yhdellä herätyksellä, joskus kahdella. 

Lillykin on pyöristynyt hiukan! :) 

Päivän mitat: 

3290 g (2835g)

51,5cm ( 48cm)

Päänympärys 33,3 cm (33cm)

Lillystä ajattelee helposti ettei hän ei olisi kasvanut juuri mitään mutta pitää muistaa että hän on ollut kahdessa leikkauksessa ja kun on niisä ollut niin on päiviä ollut ilman maitoa. Hänellä paino oli 2,7 kohilla kun hän meni ekaan leikkaukseen ja vasta vikalla viikolla ennen kotiutumista alkoi nousemaan. 

Neuvolakorttiin lääkäri kirjoitti mm suloinen tyttö, haava siisti sulavia ompeleita vielä jäljellä. Ei saa olla vielä vatsallaan tai kannatella kainaloista. Kasvaa omaa tahtiaan. Silmien punaheijasteet ei saatu kun tyttö ei halunnut pitää silmiään auki lääkärin tarkastaessa niitä, joten ne pitää tarkistaa uudestaan. Ja perus refleksi jutut ei pystynyt tekemään vielä kun Lillyllä on nostorajoitus päällä vielä, eikä saa vatsallakaan olla vielä. 

Lilly syö nyt 55-70 ml maitoa kerrallaan ja syö 2-4 tunnin välillä. Nyt kun hän on alkanut kasvamaan hienosti emme enään pidä kolmen tunnin syöttöväliä. Joskus hän syö pienempiä määriä useammin ja joskus isompi määrä ja menee enemmän aikaa välissä. Pidämme päiväkirjaa syötöistä, jotta voimme seurata että paljon hän jaksaa syödä itse kun emme enään käytä nenämahaletkua. 

Nenämahaletku meni tukkoon tänään aamulla taas joten tänään se sitten kotona poistettiin emmekä laita takaisin ellei tule jokin tietty syy sitä tehdä esim emme saa lääkkeet menemään suun kautta enään.

Itsellä kaikki oli okein mainiosti.
Ehkäisyksi on nyt valittu hormonikierukka, joka toivon mukaan toimii niin kun pitää :D Vaikka todellakaan, siis ei missään nimessä, haluta lisää lapsia, niin kumpikaan ei halua sterilisaatiota tehdä kun se tuntuu niin kauhean lopulliselta. 

Väsyttääkö?

Montakohan kertaa olen meinannut kaataa meidän maitoa tuttipulloihin, tai yksi aamu kun piti kaataa kahvi termoskannuun ja samalla omaan mukiin, ja sitten kaataa maitoa kahvimukiini niin meinasin sen sijaan kaataa maitokin sinne termariin. 

Kun lämmitän vauvojen maito lasken aina hitaasti seitsemään. Mutta vähän väliä vaan lasken, ja lasken ja lasken vielä pidemmälle ja lopulta en muista miksi seison keittiössä laskemassa.

Öisin ne ihmeellisimmät asiat tapahtuvat. Mieheni ei herää kenenkään lapsen itkuihin enään, ei vaikka ne huutaisi ihan kiinni hänen korvassaan. Kestää ikuisuus töniä häntä hereille, ja kun hän vihdoin nousee hän jumittuu paikalleen eikä liikahda mihinkään suuntaan. 

Itselleni syötöt eivät ole mikään ongelma, mutta kun nukun voin välillä sepitää jotain ihan ihmeellisiä, useinmiten vauvoihin liittyen.

Olen mm miehelle sanonut että voiko hän rauhoittaa Lillyä kun minulla on Liam vielä sylissä. Molemmat vauvat tuolloin rauhassa ja hiljaa nukkuneet omissa sängyissään. 

Tai olen pyytänyt rauhoittamaan Liamia vaikka Lilly on ollut se joka itkee. 

Mutta tähän asti voiton vei mieheni! 

Viime yönä pyysin hänet syöttämään Lillyä kun en millän päässyt ylös, hän meni keittiöön mutta aloin ihmettelemään kun mikron ääntä ei kuulu vaikka hän tovi oli siellä. Hän tuli takaisin tyhjin käsin ja kysyin missä tytön maito. "Ai niin" oli vastaus. Haki maidon syötti tytölle vain puolet ja laittoi tytön takaisin sänkyyn mutta jätti kapalon ihan auki.

Aamulla selvisi mitä hän on keittiössä tehnyt sen sijaan että lämmitti maitoa. 

Hän on avannut jauhelihapaketin ja laittanut sen tyhjään hedelmävihannespussiin. 

Mammaa ja pappaa vähän väsyttää.