Viikko leikkaukseen.
Tasan viikko.
(jos ei tule mutkia matkaan)
Olen jo perunut Lillyn tämän viikon jumpat, jotka olisi nyt alkaneet kesätauolta.
Vielä pitäisi muodostaa jonkin sortin varoituskirje opettajille että pojat mahdollisesti eivät tule ensi viikolla kouluun. Ajatus on että he saisivat viettää viikon tukiperheessä, ovat itsekin sitä mieltä että se tuntuisi helpommalta olla siellä kuin kotona kun me ramppaamme edes takaisin sairaalan ja kodin välillä. Varsinkin alussa teho aikana kun melelllään menemme sinne yhdessä, eikä yksin. Toki Lillyn kaksoisveli täytyy saada hoitoon mutta voi toivon mukaan sitten myös tulla mukaan sairaalalle myöhemmin.
En meinaa saada nukahdettua iltaisin kun ajatukset kaikissa kauheimmassa pyörii iltasin mielessä. Niin kauan kun pysyn kiireisenä on helpompi olla, siksi myös kyllä mua jännittää jättää kolme lapsista viikoksi muualle, kun ei ole heidän hälinä ja meno täällä viemässä mun ajatukset muualle.
Mun kivimöykäre mikä on ollut vatsassa tähän asti on nyt siirtynyt ylöspäin ja ajoittain tuntuu että se tukkii hengitystiet, loput ajasta on vain siellä tiellä, mutta ei jätä mua kokonaan rauhaan.
Miten pysyn kasassa kun jätän hänet sairaalaan viikon päästä?
Miten tämän kestetään taas?
Miten tämän kestetään taas?
Itku herkässä koko ajan.
Aika tuntuu loppuvan kesken.
"Some, some die young
But you better hold on
So many things I need to say to you
Please don't, don't let me go"
Tämä laulu voi joidenkin mielestä ehkä tuntua todella surulliselta valinnalta, mutta se tuo minulle jotenkin lohtua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti