Aikaa päivittämiseen ei ole taaskaan ollut. Kotona pyritään vain olemaan poikien kaa kun niin kovasti oireilevat tytön ja meidän poissaoloa. Ja sairaalassa taas on nykyään aika paljon hereillä oleva hymytyttö joka vain haluaa olla sylissä.
Hiiri on kiva kaveri :)
Kun tullaan osastolle tyttö melkein aina nukuu, ihan sama mihin kellonaikaan sinne tullaan.
Mutta en ehdi olla pitkään huoneessa kun hän herää. Vaikka olisin ihan hiljaa hän herää 5 minuutin sisällä, pakko reagoida mun tuoksuun. Lisäksi oon huomannu että kun mun pitää vaihtaa tytön vaippa niin tulee itku hänelle, joka kerta. Eilen sitten tajusin että hän alkaa itkemään joka kerta kun lasken alas sylistäni. Meidän sylityttö <3
Mies ottaa välillä enemmän videoita kuin kuvia, mutta sunnuntaina hän sai kaikki videotkin ylösalasin. :)
Tämän kuvan oikeassa reunassa näkyy tytön sydämenlyönnit vihreällä ja sinisellä tuo saturaatio mistä jatkuvasti kirjoitan (eli veren happipitoisuus) terveellä ihmisellä se on 100%, Lillyn heittelee siinä 80-90 välissä, pääosin ajasta n 85-86. Kun hän itkee tai raivoo se laskee. Mutta niin kauan kun korjautuu takaisin on hyvä.
Eilen oli crp laskenut jo kuuteen. Normi crp siis alle 3. Mutta hyvin siis on päässyt laskemaan. :)
Nyt odotetaan vain että saavat tuon marevan lääkkeen oikein annostettua. INR arvo pitää olla 2-3 ja toissapäivänä se oli 1,3, joten nostivat lääkemäärää hiukan ja sitten seuraavana päivänä ottavat uusia verikokeita taas. Tämä on siis ainoo asia enään mikä pitää tytön sairaalassa. Joten odotamme kovasti että saisivat sen oikein ja tyttö kohta jo kotiin.
Tänään tai huomenna olisi sydänultra taas.
Minulla oli viime yönä niin järkyttävä painajainen.
Lilly oli kotiutumassa mutta sitten hänelle alkoi tulla hengityskatkoksia ja kaikki nuo monitorit hälyttivät punaista ja huusivat.
Päättivät lähettää tytön heti meilahden sairaalaan ambulanssilla, ja minä menin omalla autolla perässä. Sinne kun pääsin hän oli vaipunut koomaan (tai jotain sinnepäin) ja sanoivat mulle että pitäisi päättää ottetaanko töpseli irti seinästä.
Tässä välissä heräsin Tristanin itkuun ja siirryin hänen kanssa olkkarin sohvalle nukkumaan. Pelkäsin nukahtamista koska usein mun painajaiset jatkuvat kun nukahdan uudestaan. Niin teki tämäkin.
Kysyin hoitajalta joka suositteli että otettaisiin töpseli irti että onko 100% varma ettei hän herää enään. No aika varma on kyllä oli vastaus. Sanoin tiukasti että se ei meille riitä! Ja käännyin tytön luokse joka hetken päästä heräsikin ihan hyvänvointisena.
En tiedä mitä tuo uni merkitsee vai merkitseekö se edes jotain mutta itse tulkitsen sen niin että silloinkin kun on todella rankkaa ja olen lähellä vaipumaan epätoivoon, niin jostain revin ne vikat voimat siillä hetkellä ja taistelen vastaan. Ei anneta periksi!
Minä tällä hetkellä en päivisin niin paljon stressaa, mutta öisin se kostautuu niin että narskutan hampaita läpi yön, kun herään, puren hampaita kovaan yhteen.
Eli olen läpi yön jännittynyt. Uskon että tämä helpottuu heti kun saamme tytön kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti