Syntyi meidän toinen poikamme. <3 Sydänpoikamme <3
Vaikka kaikki lapsemme ovat yhtä rakastettuja huomasin että hiukan herkempi oli olo kun katsoin pojan vauvakuvaa tänään. Meidän pieni poika kenestä emme koskaan olisi voinut aavistaa että hänellä olisi vakava sairaus. Onni on asua maassa jossa on hyvä terveydenhuolto ja osaava hoitohenkilökunta. Tällä hetkellä poikamme on terve, muutaman viikon päästä seuraava kontrolli.
Kopioin tähän suoraan aikasemmin kirjoitettu synnytystarinani:
" 29.1., rv 41+1, heräsin 3 yöllä kunnon supistuksiin jotka tuli 10 min välein. Luulin myös että vedet mahdollisesti olis menny jo. Herätin mieheni jo sillon kun luulin että lähdemme aika nopsaa synnärille ja oli kuitenkin vähän juttuja tehtävänä kotona ennen lähtöä, mutta 8 aamulla oltiin vieläkin kotona. Supistukset eivät olleet ollenkaan voimistunu tai tiheentyny vaan loppuivat sen sijaan yhtäkkiä.Mutta koska en ollut varma veden menosta ja vauva oli aika hiljainen päätimme kuitenkin mennä synnärille tarkistamaan kun V oli heränny. Joten 10 maissa pakattiin poika autoon ja veimme hänet äitini luokse matkalla synnärille. Ja autossa, kiitos siuntion kuoppaisille pikkuteille, suppait alkoivat taas 10 min välein.11:15 kirjasivat meidät sisälle synnärille ja pääsin käyrälle. Mutta supparit tuli vielä vain 10 min välein enkä ollut enemmän kuin 2 sormelle auki ja kanavaa oli kokonaan jäljellä. Eikä vedet ollu menny. Meinasivat lähettää meidät kotiin, mutta mun ilme kai sanoi kaiken, koska kätilö aika nopeasti ehdotti että mentäis kävelylle ja tultaisiin parin tunnin päästä takas kattomaan jos tilanne ois ollenkaan edistyny.
Lähettiin siis käppäilemään, kahdentoista maissa, Lohjan sairaalasta LIDLiin ja cittariin ruoka ostoksille. Aika hyvä jyrkkä ylämäki oli kauppoihin sairaalasta ja sen kun olin kiipeny oli supparit jo huomattavasti vahvempia ja tulivat useammin. Takasinmatkalla ne oli niin kovia että jouduin villeen nojaamaan aina kun suppari tuli ja vaan keskittyä hengittämiseen. Kellottamisesta ei tullu yhtään mitään joten sanoin villelle että kattoo montako metriä kävelen supistuksien välissä. Vastaus oli ensin noin 30 m, mutta kun päästiin sairaalan parkkikselle se oli vaan 10 m.1,5 tuntia myöhemmin olin takasin sairaalassa, kello nyt noin 13:45, ja pääsin takasin käyrälle. Supistukset tuli todella usein,ja olivat jo aika järkyttävän kovia. Nojailin mieheeni joka kerta kun supistus tuli mutta jossain vaiheessa sekään ei helpottanu ja istahdin alas sängylle, pidin hänen käsistä kiinni ja nojaten taaksepäin koko vartalonvoimalla.
Kätilömme yhtäkkiä vaihtui koska vuorot oli vaihtumassa, ja uudesta kätilöstä en tykännyt ollenkaan. hän tarkisti mun tilanne kun pääsin käyrältä ja kanavaa oli vieläkin jäljellä. Sanoi että pääsen lämpimään suihkuun mikä voisi auttaa. Paskanmarjat se mua enään tässä vaiheessa mitään auta mutta noh, aina voi kokeilla. Supparit vaan voimistu ja 3 kertaa soitin kätilön paikalle että en oikeesti kestä enään. Vikan kerran sain vihdoin jokun kipupiikin kankkuun mikä kyllä ei auttanu mitään. Ja taas soitin hetken päästä kelloa, ja nyt tuli meidän oma eka kätilö takas, sanoi että mun piti kohta päästä suihkuun, jolloin mä ilmoitin että mä en hitto mihinkään suihkuun halua! On pakko jotain edistystä tapahtunu koska nää supistukset on niin jumalattoman kovat enkä oikeesti kestä enään! Eka kätilö tarkisti tilanteen ja totes että "Jess, hyvä! Oot 4-5 sormelle auki! Hyvin oot pärjänny! Nyt mennään synnytyshuoneeseen niin saat kunnon lääkkeitä."Mammalta pääsi helpotuksen itku että vihdoin saan jotain, edes ilokaasua.
15:40 saan vihdoin ilokaasua, ja samalla kätilö laittaa mulle tipan käteen, ja kutsuu anestesialääkärin paikalle, tosi mukava eestiläinen mies.
16:10 on spinaali laitettu, ja eka suppari sen jälkeen ei tunnu enään selkäsärkyä supistuksen yhteydessä, ja sen jälkeen seuraava ei tunnu ollenkaan! Euforia! Makaan ja hihittelen miehelleni että mä en tunne mitään, ja sekuntti sen jälkeen pyydän että se tulis raapimaan mun pakaroita kun ne kutiaa niin paljon. Koko keho kutiaa, kuulemma joku sivuoire spinaalista.
16:19 Kätilö puhkasee kalvot ja toteaa samalla että olet jo 8 cm auki eikä kanavaa enään jäljellä. Minä en voi uskoa että noin nopeesti olisin oikeesti auennu 5-8 cm:n ja ajattelen vaan että noh, menee tässä vielä tovi ennen kun päästään ponnistamaan.Juttelen mieheni kaa ja naurelen. Ihanaa kun ei ole kipuja! Mutta yhtäkkiä tunnen outoa kipua alapäässä. Eka ajatus on että ei kai se noin lyhyt aika vaikuta se puudutus. Kätilö tulee tarkistamaan, "oot 10 cm auki tukkaa näkyy jo! Kun tunnet painetta niin ponnistat! "
Minä totean että se ei ole mahdollista mutta heti sen lauseen jälkeen painetta tuntuu jo.
16:29 aloin ponnistamaan, ensin yritin todella varovasti ponnistaa kun pelkäsin että repeen pahasti kun kaikki on menny niin nopeesti. Ponnistin muuten kyljelläni mikä oli NIIN paljon helpompaa kun siinä puoli-istuvassa asennossa. 2 ponnistuksen jälkeen pää on jo ulkona ja 16:31 syntyi "reipas jäntevä poika" niin kun papereissa lukee ja saan hänet heti rinnalleni.
Kaiken kaikkiaan synnytys kesti 5 tuntia ja 16 minuuttia. Ja poika saa heti 9/10 pistettä, sama 5 min päästä ja 10 min päästä on täysi kymppi. Se yks piste tippui ihonväristä, ja kasvoille jääkin mustelma merkiks nopeasta maailmaan tulosta. 3 päivän sisällä se on jo poissa. Muuten ei ollut mitään poikkeavaa, ei edes keltasuutta.
Ja "Minin" mitat oli: 4280 g, 55 cm ja 37 cm pää "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti