3 vuotta sitten tänä päivänä

 Syntyi meidän toinen poikamme. <3 Sydänpoikamme <3

Vaikka kaikki lapsemme ovat yhtä rakastettuja huomasin että hiukan herkempi oli olo kun katsoin pojan vauvakuvaa tänään. Meidän pieni poika kenestä emme koskaan olisi voinut aavistaa että hänellä olisi vakava sairaus. Onni on asua maassa jossa on hyvä terveydenhuolto ja osaava hoitohenkilökunta. Tällä hetkellä poikamme on terve, muutaman viikon päästä seuraava kontrolli. 

Kopioin tähän suoraan aikasemmin kirjoitettu synnytystarinani:

" 29.1., rv 41+1, heräsin 3 yöllä kunnon supistuksiin jotka tuli 10 min välein. Luulin myös että vedet mahdollisesti olis menny jo. Herätin mieheni jo sillon kun luulin että lähdemme aika nopsaa synnärille ja oli kuitenkin vähän juttuja tehtävänä kotona ennen lähtöä, mutta 8 aamulla oltiin vieläkin kotona. Supistukset eivät olleet ollenkaan voimistunu tai tiheentyny vaan loppuivat sen sijaan yhtäkkiä.Mutta koska en ollut varma veden menosta ja vauva oli aika hiljainen päätimme kuitenkin mennä synnärille tarkistamaan kun V oli heränny. Joten 10 maissa pakattiin poika autoon ja veimme hänet äitini luokse matkalla synnärille. Ja autossa, kiitos siuntion kuoppaisille pikkuteille, suppait alkoivat taas 10 min välein.11:15 kirjasivat meidät sisälle synnärille ja pääsin käyrälle. Mutta supparit tuli vielä vain 10 min välein enkä ollut enemmän kuin 2 sormelle auki ja kanavaa oli kokonaan jäljellä. Eikä vedet ollu menny. Meinasivat lähettää meidät kotiin, mutta mun ilme kai sanoi kaiken, koska kätilö aika nopeasti ehdotti että mentäis kävelylle ja tultaisiin parin tunnin päästä takas kattomaan jos tilanne ois ollenkaan edistyny.

Lähettiin siis käppäilemään, kahdentoista maissa, Lohjan sairaalasta LIDLiin ja cittariin ruoka ostoksille. Aika hyvä jyrkkä ylämäki oli kauppoihin sairaalasta ja sen kun olin kiipeny oli supparit jo huomattavasti vahvempia ja tulivat useammin.  Takasinmatkalla ne oli niin kovia että jouduin villeen nojaamaan aina kun suppari tuli ja vaan keskittyä hengittämiseen. Kellottamisesta ei tullu yhtään mitään joten sanoin villelle että kattoo montako metriä kävelen supistuksien välissä. Vastaus oli ensin noin 30 m, mutta kun päästiin sairaalan parkkikselle se oli vaan 10 m.1,5 tuntia myöhemmin olin takasin sairaalassa, kello nyt noin 13:45, ja pääsin takasin käyrälle. Supistukset tuli todella usein,ja olivat jo aika järkyttävän kovia. Nojailin mieheeni joka kerta kun supistus tuli mutta jossain vaiheessa sekään ei helpottanu ja istahdin alas sängylle, pidin hänen käsistä kiinni ja nojaten taaksepäin koko vartalonvoimalla.

Kätilömme yhtäkkiä vaihtui koska vuorot oli vaihtumassa, ja uudesta kätilöstä en tykännyt ollenkaan. hän tarkisti mun tilanne kun pääsin käyrältä ja kanavaa oli vieläkin jäljellä. Sanoi että pääsen lämpimään suihkuun mikä voisi auttaa. Paskanmarjat se mua enään tässä vaiheessa mitään auta mutta noh, aina voi kokeilla. Supparit vaan voimistu ja 3 kertaa soitin kätilön paikalle että en oikeesti kestä enään. Vikan kerran sain vihdoin jokun kipupiikin kankkuun mikä kyllä ei auttanu mitään. Ja taas soitin hetken päästä kelloa, ja nyt tuli meidän oma eka kätilö takas, sanoi että mun piti kohta päästä suihkuun, jolloin mä ilmoitin että mä en hitto mihinkään suihkuun halua! On pakko jotain edistystä tapahtunu koska nää supistukset on niin jumalattoman kovat enkä oikeesti kestä enään! Eka kätilö tarkisti tilanteen ja totes että "Jess, hyvä! Oot 4-5 sormelle auki! Hyvin oot pärjänny! Nyt mennään synnytyshuoneeseen niin saat kunnon lääkkeitä."Mammalta pääsi helpotuksen itku että vihdoin saan jotain, edes ilokaasua. 

15:40 saan vihdoin ilokaasua, ja samalla kätilö laittaa mulle tipan käteen, ja kutsuu anestesialääkärin paikalle, tosi mukava eestiläinen mies.

16:10 on spinaali laitettu, ja eka suppari sen jälkeen ei tunnu enään selkäsärkyä supistuksen yhteydessä, ja sen jälkeen seuraava ei tunnu ollenkaan! Euforia! Makaan ja hihittelen miehelleni että mä en tunne mitään, ja sekuntti sen jälkeen pyydän että se tulis raapimaan mun pakaroita kun ne kutiaa niin paljon. Koko keho kutiaa, kuulemma joku sivuoire spinaalista. 

16:19 Kätilö puhkasee kalvot ja toteaa samalla että olet jo 8 cm auki eikä kanavaa enään jäljellä. Minä en voi uskoa että noin nopeesti olisin oikeesti auennu 5-8 cm:n ja ajattelen vaan että noh, menee tässä vielä tovi ennen kun päästään ponnistamaan.Juttelen mieheni kaa ja naurelen. Ihanaa kun ei ole kipuja! Mutta yhtäkkiä tunnen outoa kipua alapäässä. Eka ajatus on että ei kai se noin lyhyt aika vaikuta se puudutus. Kätilö tulee tarkistamaan, "oot 10 cm auki tukkaa näkyy jo! Kun tunnet painetta niin ponnistat! " 

Minä totean että se ei ole mahdollista mutta heti sen lauseen jälkeen painetta tuntuu jo.

16:29 aloin ponnistamaan, ensin yritin todella varovasti ponnistaa kun pelkäsin että repeen pahasti kun kaikki on menny niin nopeesti. Ponnistin muuten kyljelläni mikä oli NIIN paljon helpompaa kun siinä puoli-istuvassa asennossa. 2 ponnistuksen jälkeen pää on jo ulkona ja 16:31 syntyi "reipas jäntevä poika" niin kun papereissa lukee ja saan hänet heti rinnalleni.

Kaiken kaikkiaan synnytys kesti 5 tuntia ja 16 minuuttia. Ja poika saa heti 9/10 pistettä, sama 5 min päästä ja 10 min päästä on täysi kymppi. Se yks piste tippui ihonväristä, ja kasvoille jääkin mustelma merkiks nopeasta maailmaan tulosta. 3 päivän sisällä se on jo poissa. Muuten ei ollut mitään poikkeavaa, ei edes keltasuutta.

Ja "Minin" mitat oli: 4280 g, 55 cm ja 37 cm pää "

Rv 34+2

Ei ole niin kauheesti kerrottavaa tällä hetkellä. Olotila muuttuu yhä vain rankemmaksi, kaksosilla ei ole kauheesti tilaa enään. Kuvassa näkyy miten olivat viimeksi ultrassa, Aasta tiedän että hän on vielä peppu alaspäin kääntynyt. Eilen vaikutti kovasti yrittävän kääntyä ympäri, siltä ainakin tuntui, ja luulin jo että onnistui siinä kunnes sain pari mojovaa potkua taas rakolleni ja varmistin vielä kuuntelemalla dopplerilla ja sydänäänet kuuluivat aika siinä kohtaa missä A kirjain on kuvassa. Bstä en tiedä oikeen onko hänellä pää vai peppu Aan pätä kohtaan kun en tunne mitään potkuja vaan pelkkää möyrymistä. Poikittain hän ainakin tuntuu viihtyvän. Hänen sydänäänet kuuluivat suurinpirtein B kirjaimen vieressä kuvan vauvan olkapään kohdalla. 

Mittasin yksi ilta myös masuni ympäryyttä. 138,5 :D on se aikamoinen. Olemme mieheni kanssa aika samanpituisia ja pyysin hänta laittamaan nauha hänen vatsan ympärille nähdäkseen millanen masuni on. :) harmittaa ettemme tehneet tämän jokaisen raskauden kohdalla. 

32+5

Kävin eilen taas vaihteeksi ultrassa. Hienosti ovat pienet kasvaneet. Aan arvio oli 1932 g ja Been 1875 g. Eli hyvin samoissa mitoissa ovat :) Lapsivettä oli normisti molemmilla, ja napasuonen virtaukset hienot. A on valitettavasti kääntynyt peppu alaspäin joten mies saa kai iltaisin yrittää puhua sille josko saisi sen kääntymään takaisin pää alaspäin. Muuten kai hyvin suurella todennäköisyydellä sektio edessä mitä en haluais mutta en kyllä halua synnyttää Aata peppu edelläkään. B oli ultran aloittaessa poikittain ja lääkäri sanoi että oisko hän kääntymässä pää alaspäin, sitten sillä lyhyellä ajalla kun hän Aata ultrasi niin Bee kääntyikin pää alaspäin. Lääkäri oli ihmeissään ja sanoi ettei hänen muistaakseni koskaan ennen ultran aikana noin käynyt :D muuten ovat vieläkin omilla puolillaan mahassa A oikealla ja B vasemmalla.

Hermostuttaa kuinka isoja vauvoista tulee, lääkärin mukaan maks 3,5 kg/vauva. Mutta varasin pelkopolille ajan jälleen juttelemaan. Pitääkin alkaa kohta rustaamaan alas kaikkea mitä mietin ettei sitten unohdu paikan päällä.

Rv 32

Taas on viikko mennyt. Toivon mukaan enään 6 jäljellä. Toivon siis että käynnistäisivät synnytyksen viimeistään rv 38. Olotilat ovat aika samat kuin viikko sitten paitsi että väsymys on jälleen iskenyt. Tämä on ihan kuin alkuraskaudessa, väsyttää jatkuvasti ja monesti päivässä silmät vaan ei pysy auki. Makaan sohvalla silmät kiinni ja kuuntelen poikien touhuja, kun alan vaipua uneen pakotan kaikilla pienillä voimilla silmät taas auki, kartoitan nopeasti missä koko karhukopla on ja mitä tekevät ja sitten silmät menee kiinni taas. Jos mulle puhuu luulen heti vastaavani mutta huomaan että vastaus jää ajatuksiini ja jotta toinen kuulisi vastauksen pitää minun avata suukin. Käyn siis hyvin hitailla suuri osa päivästä. :D

Kävin torstaina neuvolassa, hiukan likaa proteinia oi virtsassa ja täti määräsi minut juomaan enemmän vettä. Hemoglobiini on noussut parissa viikossa 109-> 116, ja vereenpaine oikein hieno niin kun aina :) vauvojen sydänäänet olivat samoissa lukemissä kun ovat koko ajan olleet, aalla keskimäärin 130 ja beellä keskimäärin 140. Tyttöllä koko ajan ollut hiukan nopeammat kun pojalla, niinhän ne sanookin että tytöillä on kuulemma nopeampi sydänääni. Eniten iloinen olin kuitenkin siitä että painoa minulle tähän asti, ekasta neuvolasta joskus rv 9, ei ole tullut kuin 6,4 kg. Ja kuitenkin mahassa on jo 3000 g vauvaa plus istukat plus lapsivedet. :) hyvä minä!  

Pyysin miehen ottamaan kuvan, kun itsellä alkaa olemaan vaikeeta. 

Keskittynyt ilme :D kuvat muutama päivä sitten otettu.

Kävin torstaina neuvolassa, sf mittaan pitää nyt tädin itse jatkaa senttien kirjoitus.mitäs luulette, loppuuko paperi ennen synnytystä? :)

Törmäsin tähän kuvaan facessa, ja sai minut ihan herkistymään. 

<3 <3 <3 Lopuksi muutama kuva meidän karhukoplasta <3 <3 <3

31+1

Hetki on mennyt viime päivityksestä, mutta olemme rauhassa viettäneet sekä joulua että uuttavuotta. Nyt kun olemme uuden vuoden puolella iski eilen yllättäen kiire alkaa laittamaan kaiken valmiiksi kaksosia varten. Olen tuttavalta hakenut kasan pikkutyttöjen vaatteita, ja niitä pessut ja muutenkin lajitellut vauvojen vaatteet valmiiksi. Pinnasänky koottiin eilen meidän makkariin. Tuntuu uskomattomalta että kohta siellä nukkuu 2 pientä! Toivottavasti viihtyvät nukkuen vierekkäin sillä makkariimme mahtuu vain yksi pinnis :D Vielä pitää pestä toisen sittern kangas, kaukaloiden ja vaunukoppien kankaat. Niin ja se sairaalakassi ois ehkä ihan hyvä kohta alkaa varmuuden vuoksi pakkaamaan. :) 

Viikkoja tänään 31+1 ja aika tukala olo alkaa kieltämättä olemaan. Olen nyt siinä koossa että kaikki kysyy "niin siis millon sulla oli laskettu aika?" Kun vastaan 5.3 saan sääliviä katseita. Välillä ehkä enemmän myötätunnosta.  Maha on kyllä hyvin pinkeä ja sattuu oikeen kamalasti välillä, varsinkin iltasin, joten vakio paikka päivällisen jälkeen on että menen pötköttelemään sohvalle sillä aikaa kun loppu perhe vielä syö ruokansa. Selkää särkee usein oikein kunnolla ja öisin herään siihen että jalat särkee jalkapohjista reisiin asti. Joulun ja uudenvuoden välipäivinä oli sellaiset supistukset että pohdin jo pitäisikö lähteä näytille, mutta onneks loppuivat sitten. 

Olo siis on tällä hetkellä aika kivulias pääosin päivistä, mutta vieläkin jaksan olla pääosin positiivisin mielin. Vaikka onkin rankkaa niin en halua että vielä syntyisivät. 

Eilen otetut kuvat kun en pystynyt mihinkään liikkumaan koska oli niin kipee maha.

Muutama päivä sitten otettu