Hyvää Joulua! God Jul!

Ja näin on salaisuus paljastettu! Kuukausi sitten oli lääkäri hyvin varma että siellä on herra A ja neiti B, eilinen lääkäri ei halunnut mitään luvata kun kaksoset ovat niin kiinni toisissaan että hiukan vaikeaa nähdä mitään selvästi, mutta oli kuitenkin sitä mieltä että hyvin mahdollisesti B on tyttö. Kerroimme tänään perheelle ehkä eniten sen takia että molempia hiukan hermostuttaa milanen hössötys tytöstä tulee kun on se ainoo tyttö. Toivomme että hössötys loppuisi ennen synnytystä, ettei tytön kaksoisveli tai isoveljet unohdu. Mua eniten nyt jännittää nähdä miten samannäköiset kaksoset tulee olemaan kun ovat ei sukupuolta. :) 

Raskausviikkoja on tänään 29+5, ja eilen siis käytiin check up ultrassa. Kaikki oikein hyvin. Hienosti kasvavat, pojan (eli A:n) hienot arviomitat olivat 1534 g ja tytön (B:n) 1459g. Eli keskimäärin 3 kiloa vauvaa mun mahassa. :) Aalla oli pää alaspäin niin kun on tuntunutkin jo viikon verran, ja Bllä taas pää ylöspäin. Siellä he sitten potkivat toisiaan päähän. :D selkärangat mahani sivujen molemmin puolin. Vielä on tilaa pyörähtää ympäri joten pidän peukut että A pysyy niin kun on ja B tajuais kääntyä toiseen suuntaan. Mutta jos hän on yhtä jääräpää kun äitinsä tuskin niin tekee. Seuraava ultra on sitten 3 viikon päästä. Ultrausvälit tihenee ja samalla tajusin että viikot oikeesti vähenee! 

Lapset nukkumassa ja kohta varmasti vanhemmatkin.

 Oikeen rauhallista joulua kaikille! 

4 vuotta sitten

Oli sateinen ja myrskyinen luciapäivän ilta 2011 kun meidän tiernapoikamme syntyi.
Painoa oli huimat 4350 g ja pituutta 55 cm.  Poikamme teki meistä maailman onnellisimmat vanhemmat!  Kopioin suoraan synnytyskertomukseni mammaryhmästä, joten tämä on siis muutama päivä synnytyksen jälkeen kirjoitettu. Tähän asti tämä oli rankin synnytys, saa nähdä muuttuuko mieli kaksosten syntymän jälkeen. Epiduraalipuudutus ei toiminut kunnolla vaan tunsin pääosin ajasta kakki kipu ja ponnistaminen. Kesti pisin aika palautua synnytyksen jälkeen, sain tulehduksenkin tikattuihin kohtiin. Mikä onneks lähti heti antibioottikuurilla. Mutta kaikki oli vaivan arvoista!
(Ja joo, pahin synnytyksessä on vieläkin tikkien laitto jälkeenpäin. Ja supistuskivut mulla on jokaisessa synnytyksessä ollut todella kipeita ja tulleet tosi tiheästi alusta asti. Kun ne alkaa kunnolla tulee muutama "lepposampi" sitten jo sattuu aivan s**tanasti. Eikä paikat lähde kunnolla avautumaan vasta kun saan puudutteen, epiduraali ei siis toiminut kahdessa muussa olen spinaalin ottanut mikä on toiminut täydellisesti ja avautuminen sen jälkeen on tapahtunut hyvin nopeasti.)

Vuorokauden ikäinen

4 vuotias

Päivän lahjalla

"supistukset olivat maanantaina jo 20 maissa epäsäännöllisiä, ja koko yön ne valvoitti minua.. joskus 3 maissa sain unta, silloin ne lakkasivat hetkeksi, 4 maissa yöllä kuului poks ääni (ja tuntui) alapäässä, nousin ylös menin vessaan ja jotain lorahti pönttöön..takasin sänkyyn ja silloin ne supistukset voimistuivat ja kunnolla.. kuudelta herätin mieheni ja ilmoitin että luulen että vedet meni pari tuntia sitten, ja nyt supistelee jo aika säännöllisesti..soitin synnärille, vastaus ota panadolia ja lämmin suihku auttaa.. Mentiin ulos koiran kanssa kävelylle, sitten menin suihkuun ja panadooliakin sain laitettua naamaan..ei auttanut mikään.. 8 maissa soitin että nyt tullan tarkistuttaan tilanne, minä en kestä kipuja enään...synnärillä oltiin 9 maissa, lapsivedet oli mennyt mutta olin vain sentin auki ja kohdunkaulaakin jäljellä vielä.. Toisin supistukset olivat niin kovat että kätilö suositteli että jäätäisiin sinne, mentäisiin kävelylle siellä jorvin ympärillä.. joten jäätiin sinne mutta joskus 11-12 maissa kun tehtiin uusi tarkistus minulle olin vain 2 cm auki.. olin siinä vaiheessa jo niin kipeä että itkin kivusta, joten he antoivat jotain kipua lieventävää, mikä ei auttanut yhtään.. Kun vihdoin olin 3 cm, siirryttiin synnytyssaliin ja antoivat minulle epiduraali-puudutuksen.. sekään ei auttanut kunnolla, ei ottanut koko kipua pois vaikka oli ihan oikein asennettu, lievensi kipua kuitenkin niin paljon että pärjäsin sen läpi.. tosin en olisi pärjännyt ilman ilokaasua siinä päälle..avautuminen kesti ikuisuuksia, en meniannut millään avautua neljästä sentistä, ja puhuivat jo siinä yhdessä vaiheessa että jos ei nyt rupee tapahtumaan kun nostavat oksitosiinitipan määrää niin tulee leikkaus..Onneks määrää lisäämällä lähti käyntiin synnytys ja avauduin yhtäkkiä kuuteen senttiin.. kello 20:00 totesin että tämä vauva ei tule tänään, vasta 6 senttiä ja synnytys mennyt niin hitaasti.. noh, lisäsivät puudutusta ja yhtäkkiä alkoi tapahtumaan..

22:30 olin jo kokonaan auki ja ponnistusvaihe alkoi.. se sitten loppui kello 23:09 kun poika syntyi..loppuvaiheessa huoneessa oli 6 kätilöä auttamassa poikaa maailmaan, kun hän oli niin iso niin heillä oli hieman ongelmia auttaa hänet ulos..Leikkasivat napanuoran ja veivät nopeasti vieresieen huoneeseen jossa imivät nenän ja suun limasta, ja antoivat vähän lisähappea..sitten poika pääsi rinnalleni ja kätilö alkoi ompelemaan.. en tiedä monta tikkiä sain, mutta kyllä tuntuu että alapää on tikattu.. :/

Koko kokemuksesta ei ole jäänyt mitään huonoja fiiliksiä..kätilö kysyi jälkeenpäin että mikä olo, niin olin kuulemma vastannut että tämä tehdään uudestaan..:) tiedän että kivut olivat aivan kamalat, mutta en muista niitä..jokaisen supistuksen välissä tiesin että mua on sattunut mutta unohdin miten paljon joten pystyin täysin rentoutumaan supistuksien välissä..jos en olisi siinä onnistunut olisi varmaan kokemus ollut paljon kamalampi..Ponnistusvaiheesta muistan sen että supistukset sattui aivan jumalattomasti, mutta itse ponnistamisen tarve tunne ei häirinnyt, vaan sai mua jaksamaan.. Olin niin väsynyt ponnistaessani että mies sai työntää mua selästä eteenpäin, en edes jaksanut lopussa vetää itseni ollenkaan eteenpäin, keskityin ja laitoin kaikki voimat vaan ponnistamiseen..loppuvaiheessa yks kätilö piti kiini toisesta jalastani ja mieheni toisesta ja minä vain ponnistin..

Pahin oli tikkien laitto..se jäi mieleen ja jos jostain tulee synnytyksessä kammo niin tämä oli se minulle..tikit..muuten synnytyksestä ei jäänyt mitään kammoa tai pelkoa.. vaikka sattui niin paljon kun teki niin ei jäänyt pelkoa ja siitä olen onnellinen.. :)

rankka kokemus siinäkin mielessä että kun poika syntyi en ollut 36 tuntiin nukkunut muuta kuin sen yhden tunnin yöllä, tämän takia myös kivut ehkä tuntuivat niin pahalta kätilön mukaan.."

Rv 28

Jälleen raskausviikko takana. Onneksi! Huomaan kyllä nyt laskevani viikkoja että pääsisin synnyttämään. Kivut koko vartalossa ovat päivittäin niin kovia etten kauheesti enään pysty mitään tekemään. Tällä hetkellä istun sohvalla, selkään sattuu ihan järkyttävästi, ja jalat ei toimi kunolla liitoskipujen takia. Ylävatsa on kipeenä koska eilinen oli liian rankka. Mitä eilen tein? Kävin äidin luona juhlimassa siskoni syntymäpäivää, mies oli töissä joten mun piti itse saada pojat autoon ja pois pari kertaa. Äitini luona pääosin sain rauhassa istua ja muut juoksivat karhukoplani perässä, kuitenkin olin niin rikki eilen kun vihdoin lapset nukkui, etten vieläkään tiedä miten saada vartalo toimimaan. Tänään pitäisi siivota ja valmistella huomisia syntymäpäiviä varten. Siivoomiset jää jälleen miesparalleni kun se tulee töistä klo 18 jälkeen.

Yhä enemmän ja enemmän mun täytyy sysätä hänen päälle. Mä niin odotan että viikot menee nopeasti, toivon normaalia synnytystä että nopeammin pystyn taas tekemään asioita täällä kotona. Odotan niin että pääsen kävelylle! Kunnon kävelylle! Kohta en uskalla istua alas enään kun mies ei ole kotona koska mä en kohta enään pääse ylös itse. Olen niin kiitollinen mun miehestäni!!! <3

Viikkoja on nyt 28 ja olen saman kokoinen kun olin odottaessa meidän pikkujättiä viikoilla 40. Eli iso!!! Mun masussa on noin 2 kiloa vauvaa. Vähän päälle vuosi sitten oli yli 5 kiloa. Ja 4 vuotta sitten odotin kuumeisesti että esikoisemme syntyisi. Laskettu aika oli 8.12 ja luciapäivänä poika tuli maailmaan. <3

Kuva lainattu google/babycentre.com

Tein eilen tämän kuvan kun tajusin että samoissa mitoissa ollaan vaikka ihan eri raskausviikoilla. Kun katson mahaani en ymmärrä miten se enään pystyy venymään. Nahka on nyt jo niin kireellä että sattuu. Ja vielä se jotenkin pitäisi pystyä venymään. 

Tästä postauksesta tuli nyt pelkästään valitusta. Mutta kun kaikki jatkuvasti kysyvät miten voin ja sanon no ihan ok niin tässä on kai sitten totuus. Kun mies on kotona voin kieltämättä paljon paremmin. Kiitos rakkaani siitä että jaksat meidän molempien puolesta ja jaksat vielä siihen päälle tsempata mua ja jatkuvasti kehua ulkonäköäni! <3 <3 <3

Tämän viikon kuulumiset

Ollaan kotiuduttu perjantaina kuntoutuskurssilta. Mukavaa oli hyvän porukan seurassa. Saatiin jälleen rinnehuvila majoituspaikaksi. Luksusta! Harmi vain niin tulin itse kipeeksi ilta ennen matkalle lähtöä ja oli koko viikon aivan järkyttävän huono olo. Esikoinen ja nuorinkin oli kipeenä taas, ja mies ilta ennen kotiinlähtöä. Mutta hauskaa oli. Lapsetkin viihtyi mahtavasti, sydänpoikamme varsinkin kun viime kerralla ei oikeen saanut tehdä mitään leikkauksen jälkeisten rajoitusten takia. Tällä kertaa kiipeili puolapuissa ihan korkeimmalle, juoksi, pomppi ja riehui. Kävi kaksi kertaa uimassakin kerran isänsä kanssa ja kerran ohjaajien kanssa.

Keskiviikkona oli rantasauna lämmitetty, mutta itse olin niin kipeä sinä päivänä etten mennyt saunomaan, torstaina pääsivät vain vanhemmat syömään illallista ilman lapsia. Käytiin frisbeegolfaamassa ja lapset pääsivät rakentamaan lumiukot yksi päivä kun oli satanut lunta. Lapsilla oli yksi päivä piparipajaa ja joku toinen päivä olivat tehneet tonttukoristeet. Ohjaajat järjesti yksi päivä meille mahdollisuuden ottaa perhejoulukuvat.  Nautittu siis ollaan, mutta oli se mukavaa päästä kotiin omaan rauhaan sairastelemaan. 

Sitten raskaus kuulumisia. Jälleen olemme viikon päästy eteenpäin, rv 27 aukesi eilen. Tänään heräsin aivan järkyttävään kutinaan koko vartalossa.  Välillä on päivän aikana rauhoittunut mutta sitten alkaa taas. Heti huomenna aamulla pitää soittaa neuvolaan että saan lähetteen verikokeisiin tarkistamaan ettei kyseessä ole raskaushepatoosi. Saa nähdätuleeko uni ollenkaan tänä yönä kutinan takia. :( 

Nykyään on sitten tukala olo, eikä jaksa olla hyvä tuulinen enään. Vatsaan sattuu kun nahkaa kiristää, ja on niin pinkeä ettei "lässähdä" patjaan kun makaan kyljellä vaan törröttää vaan suoraan eteenpäin. Toivon voimia koko mun perheelle kun yhä helpommin ärsyynnyn ja ärähdän, erityisesti miehelleni että hän jaksaa rakastaa ja katsoa mua vaikken ehkä ole tällä hetkellä se henkilö kuka normaalisti olen. 

Vauvat toivon mukaan voivat hyvin. Tänään oli vaikeaa löytää sydänäänet enkä ole varma löysinkö mlempien ovat nähtävästi niin lähekkäin. B peputtaa itsensä ylös ihan keskelle mun mahaa niin että oikeen sattuu. A en kauheen hyvin taas tunne, potkii varmaan jotenkin selkääni päin.