Mä en oikesti ymmärrä miten nämä päivät voivat niin nopeasti mennä ohi. Mutta kun pari kertaa viikossa menee päivä jo siinä että ajan kolme lasta hoitoon, käyn kaksosten kaa kaupassa, kotiin syömään ja pikaisille päikkäreille. Kesken unien siirrän ne autoon ja toivon että jatkavat unia, mennään Lillyn fysioterapiaan, ja sen jälkeen pakkaan ne taas autoon ja ajan suoraan hakemaan kolme lasta hoidosta. Aloitan klo 7 lopetan klo 16. Normi työpäivä. Paitsi että eihän se lopu kun pääsen lasten kaa kotiin. Mutta useinmiten sillon ollaan jo kaksi vanhempaa kotona, ja usenmiten Liam on jäänyt isänsä kanssa kotiin kun käyn Lillyn kaa fysiossa.
Muutenkin päivät ovat yhtä kalentereiden sumplimista. Voi apua jos minäkin olisin töissä tämän päälle, on se hiukan helpompaa sumplia kaikki Lillyn tapaamiset, lasten hoidot ja mieheni työvuorot kun mulla ei ole mitään.
Käytiin lillyn kaa uni-eegssä. Tulokset siitä saadaan 29 päivä tätä kuuta kun on seuraava neurologi käynti. Jännittää, mutta samalla mulla on hyvä fiilis. Tuntuu että ei voi olla kuin hyviä uutisia. Tämä optimismi pelottaa vähän, oon tottunut siihen että valmistaudun saamaan huonoja uutisia, mutta tällä kertaa en siihen pysty. Lilly on muuttunut niin huimasti! Tyttö joka 6 kk sitten ei viihtynyt ollenkaan vatsallaan, jonka käsi ei tarttunut leluhin, ei jaksanut ollenkaan nostaa ylävartaloaan lattiasta, ei vatsalla ollessaan ollenkaan taivuttanut oikeaa jalkaa, on nyt alkanut vetämään itseään ylös konttausasentoon. Ryömii omalla tyylillään ja istuu itsenäisesti lattialla. Tykkää seistä, ja kun tukee kainaloiden alta ottaa askelia. Silmät kostuu tätä kirjoittaessa, ne ovat niin isoja asioita oppia jokaiselle lapselle, mutta kun nämä normisti oppii siinä 6-12kk iässä niin ei lapsi samalla tavalla ymmärrä oppivansa jotain uutta, tai ainakaan ei itse ymmärrä miten iso asia uuden taidon opiminen on. Mutta kun lillystä näkee sen päättäväisyyden kun hän yrittää ja yrittää ja yrittää ja kun vihdoin saa konttausasennossa siirrettyä kädet yksi kerrallaan eteenpäin, niin se onnistumisen onni paistaa hänen kasvoissa, oikeen huokuu hänen koko vartalostaan.
Päästiin tuetulle perhevoimaleirille, 4 päivää Yyterissä. Ajoimme yhtä matkaa sinne pysähtymättä ja sama kotiin. 3 h/suunta. Lapset jaksoivat yllättävän hyvin. Eihän tämä lomaa ollut, kun mentiin aamusta iltaan täyttä vauhtia, mutta samalla oli lomaa kuitenkin. Tavattiin monta perhettä, kaikilla oma rankka elämän kokemus, olin suunnitellut että olen mukana jokaisessa keskustelussa mitä oli vanhemmille suunniteltua mutta loppu peleissä olin vain mukana yhdessä vapaaehtoisessa mukana. Vietettiin aikaa miehen kanssa kahdestaan, vietettiin aikaa erossa, vietettiin aikaa perheenä. Siellä tuntui stressaavalta mutta nyt kotiin tultua huomaan miten hauskaa meillä myös oli. Esimerkiksi hiekkalinna mikä meidän piti 10 minuutissa rakentaa perheenä ja loppupeleissä minä ja mies kahdestaan mutta kauheella vauhdilla kuin pienet lapset sen rakensi. Tai muut joukkoetehtävät mitkä teimme ja huomasin miten hyvin meidän perhe toimii yhdessä vaikka jonkun verran riitelemme myös. Lapset nauttivat huomiosta minkä saivat ohjaajilta, kaikki puhuivat ruotsia mikä teki hommasta vielä kivemman. Kävivät uimassa kylpylässä ja myös merivedessä. Kerran esikoisemme pelästytti kunnolla kun oli jolain tapaa onnistunut livistämään porukasta ja löysimme sitten leikkimästä pallon kanssa merestä. Voi luoja kuinka pelästyin!
Kotiin tultua hiomasin myös että nämä pienet hetket mitkä ehdittiin olemaan kahdestaan miehen kanssa niin tunsin heti SEN tunteen taas. Ne perhoset vatsassa, halu hiukan koskettaa toista koko ajan, kaipuu olla vain lähekkäin. Se on ollut hiukan hukassa viime aikoina kun on niin paljon muuta, mutta oli mukava huomata että se heti pomppasi pintaan taas kun vain saimme hetken vaan olla! <3
Kaikki mukana olleet perheet olivat todella mukavia ja nautin keskusteluista omalla äidinkielelläni, tunnekieleläni.
Yksi perhe kuitenkin "kolahti" meille hyvällä tavalla. Löysimme yhteisen sävelen mutta harmittaa vaan että vasta aika lopussa oikeesti alettiin keskustelemaan kunnolla. Ja että asumme niin kaukana toisistamme.
Tämä on teille <3 <3 <3
Kotona kasvaa perunat, porkkanat ja pavut. Olen rakentanut terassin ja istuttanut kukkia. Tämän hetkinen projekti on mekkojen teko minulle ja Lillylle, "yhtenäiset" mekot siskoni valmistujaisjuhliin.
Oma laihduttamisprosessi on vieläkin käynnissä, hitaasti paino tipuu, välillä syön mitä mieli tekee ja välillä yritän pitää tiukempaa ruokavaliota. Oon löytänyt uuden harrastuksen, lenkkeilyn joko koiran kanssa kuulokeet korvissa tai sitten koiran ja esikoinen mukana pyörällä. Mulla on paljon kesäsuunnitelmia sekä koko perheelle että ekaa kertaa vuosiin vain minulle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti