Tämä oli blogitekstini vuosi sitten:
Edelleen ajatukset pyörivät siinä saattohoidossa mutta nykyään ajattelen että miten edes saatoimme ajatella sitä kauheaa ajatusta saattohoitaa tyttäremme?! Samalla tiedän vastauksen ja ymmärrän edelleen jos joku sen vaihtoehdon valitsee. Kuitenkin ahdistun hiukan joka kerta kun katson tytärtämme, varsinkin sillon kun hän on niin iloinen, nauraa, niin täynnä elämää! Mutta myös sillon kun hän on vihainen tai kun naama punaisena yrittää eteenpäin lattialla kun pieni kuutti, koska sillon se taisteluvoima tulee esille.
Saattohoitoa, tälläiselle tytöllekö?
Tulevaisuus pelottaa aivan järkyttävästi. Tai itse asiassa seuraava leikkaus, ja sitten elämä sen jälkeen. Sitten hän on vain tikittävä aikapommi. Kun kolmas suunniteltu leikkaus on tehty ( lillyllä neljäs leikkaus ) ja jos hän siitä pärjää hyvin, niin sitten kaikki ne leikkaukset jotka tekevät hänelle hänen tarvitsema verenkierto on tehty, ja sitten odotetaan ja yritetään elää mahdollisimman normaalia elämää.
Ja toivotaan että hän saa elää mahdollisimman kauan ja varsinkin ilman mitään isoja toimenpiteitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti