Istun sohvalla ja pohdin kaikkea mitä mun on ollut tarkoitus kirjoittaa blogiin mutta syystä tai toisesta en ole ehtinyt. Ja mietin mistä aloittaa.
No vaikkapa tästä aiheesta, lastensuojelu.
Kun olin laittanut omaishoitohakemuksen sisälle Lillystä, tiesin että jossain vaiheessa tulevat kotikäynnille keskustelemaan. Odotin puhelinsoittoa jotta voisin merkata sen ylös.
Yksi päivä, hyvin stressaava aamupäivä, olin juuri saanut kaksoset nukkumaan ja kun juuri olin aloittamassa oman aamupalani laitto, oviello soi. Pelästyin jostain syystä ja pyysin miestä avaamaan. Sisälle tuli kunnan ja meidänn neuvolatäti.
Koti oli täysi kaaos! Olin edeltävänä päivänä ollut jossain lillyn kanssa ja täällä kukaan muu ei tee mitään automaattisesti jos en minä pyydä/käske joten jos minä olen poissa talo on vielä suurempi sekasorto kuin normisti.
Menin täysin shokkiin kun tädit näin. Hävetti niin jumalattomasti miltä kodissa näytti,olisin halunnut vajota lattian alle.
Kysyivät miten meillä menee ja mä purskahdin itkuun kun oli niin sotkuista.
Kerroin miten väsynyt mä olen siihen että täällä on niin sotkuista, etten tiedä mistä aloittaa ja aina kun siivoon jää kesken kun joku vaatii huomiotani jolloin oikeesti sitirtelen tavaroita vaan yhdestä paikkaa toiseen.
Kunnan työntekijä sanoi että omaishoiidontukea hän ei vielä voi sanoa saammeko vai ei, mutta apua tänne kotiin hän ehdottomasti katsoo että meidän on pakko saada.
Vieläkin sillon mulla oli vaikeeta ottaa vastaan apu. Halusinhan pärjätä kaikessa ihan itse! Lapset toki mulla menee aina ekana, sitten vasta mietin kodin siisteyttä.
No, sanoin kuitenkin että toki otan apua vastaan. Ja kunnan täti ilmoitti että ottaa asian ylös sosiaalin kanssa.
Seuraavana päivänä hän soitti ja sanoi että hän on keskustellut sosiaalin kanssa ja sieltä sanottiin että tehkää lastensuojeluilmoitus asiasta.
Sen sanan jälkeen en pystynyt kunnolla kuuntelemaan enään mitä hän sanoi.
Lastensuojeluilmoitus! LASTENSUOJELUILMOITUS!
Ajatus:nyt ne vie lapseni minulta oli se ainut mikä ajatuksissani pyöri.
Puhelun jälkeen soitin miehelleni ja olin niin vihainen hänelle. Olin monesti kun kiukuttelin talon sotkusta ja siitä ettei kukaan muu auta pitämään järjestystä täällä, tiuskinut että kohta tulevat tänne ja meistä tehdään joku lastensuojeluilmoitus kun täällä näyttää miltä näyttää.
Itkin niin kovaa etten sen enempää pystynyt puhumaan vaan löin luurin korvaan. Saipas mieskin tuntea sama pelko ja paniikki kun minä!
Kun tulin kotiin soitin itkien äidilleni. Kerroin puhelusta ja puhelun aikana alkoi ajatuksetkin selkenemään että mitä oikeen olin keskustellut kunnan tädin kanssa. Ensinnäkin ilmoitus tehtiin minun suostumuksellani. Ja tehtiin eniten siksi jotta saataisiin apua mahdollisimman nopeasti.
Sitten menin googleen ja laitoin hakuun lastensuojelu. Luin erillisiä asioita miksi se tehdään ja millaista apua voi saada. Pelkoni hiukan laantui.
Eniten kuitenkin helpotti se kun puhuin äitini kanssa ja sanoin että joo meillä on sotkuista ja varmasti tarviin apua siihen, myönnän etten jaksa siivota jatkuvasti kaikkien perässä KOKO ajan, mutta lastenhoidossa en koe että en jaksa. On rankkaa lillyn kanssa siksi isommat lapset ovat hoidossa 4 päivää viikossa, jos he sitä eivät olisi niin ehkä en jaksaisi yhtä hyvin.
Ja mitä äitini sanoi:"siitä ei ole epäillystäkään että sinä olet hyvä äiti! Ja on monet jotka ovat siitä valmiita todistamaan! Eivät he sinun lapsia vie!"
Meni viikko-pari niin meille tuli ihana nainen pari kertaa viikossa 3 tuntia. Hän vie 2,5 vuotiaan puistoon ja sen jälkeen auttaa mua täällä kotona. Aivan mahtava apu! Ja poika tykkää hänestä niin paljon! Odottaa aina kovasti niitä päiviä kun hän tulee. Mamma myös. :)
Lastensuojeluilmoitus siis vain auttoi meitä :)
Tein lupauksen ystävilleni ja itselleni että jos meidän ilmoituksen kanssa käy hyvin eikä minulta lapset viedä pois vaan saamme tarvittava apu, niin kirjoitan tästä blogitekstin. Vaikka mua yhä hävettää myöntää ettei mun kädet oikeesti riitä kaikkeen meidän kodissa vuorokauden aikana! Meidän perheen vuorokaudessa on liian vähän tunteja. ;)
Mutta sana lastensuojelu nostaa heti sen lapsien menettämisen pelon ylös, koska aina saa vaan lukea ne kauheat tarinat miten vanhemmilta on vaan haettu lapset pois. Koskaan en usko että olen mitään positiivista lukenut. Joten halusin kirjoittaa lastensuojelusta positiivinen teksti.
Ja kyllähän mä tiedän että meidän lapsilla on kaikki hyvin.
He ovat puhtaita, katson että on päivittäin puhtaat vaatteet, saavat ruokaa pöydälle, mahdollisimman paljon huomiota, heillä on rajoja mutta meillä on myös paljon rakkautta!
Talo on vailla puhtautta, välillä vähän enemmäinkin välillä putipuhdas, mutta lapset menevät etusijalla, nyt ja aina!
Tänään taas sain kuulla että mamma, sä teet maailman parasta ruokaa!
<3
Vieläkin sillon mulla oli vaikeeta ottaa vastaan apu. Halusinhan pärjätä kaikessa ihan itse! Lapset toki mulla menee aina ekana, sitten vasta mietin kodin siisteyttä.
No, sanoin kuitenkin että toki otan apua vastaan. Ja kunnan täti ilmoitti että ottaa asian ylös sosiaalin kanssa.
Seuraavana päivänä hän soitti ja sanoi että hän on keskustellut sosiaalin kanssa ja sieltä sanottiin että tehkää lastensuojeluilmoitus asiasta.
Sen sanan jälkeen en pystynyt kunnolla kuuntelemaan enään mitä hän sanoi.
Lastensuojeluilmoitus! LASTENSUOJELUILMOITUS!
Ajatus:nyt ne vie lapseni minulta oli se ainut mikä ajatuksissani pyöri.
Puhelun jälkeen soitin miehelleni ja olin niin vihainen hänelle. Olin monesti kun kiukuttelin talon sotkusta ja siitä ettei kukaan muu auta pitämään järjestystä täällä, tiuskinut että kohta tulevat tänne ja meistä tehdään joku lastensuojeluilmoitus kun täällä näyttää miltä näyttää.
Itkin niin kovaa etten sen enempää pystynyt puhumaan vaan löin luurin korvaan. Saipas mieskin tuntea sama pelko ja paniikki kun minä!
Kun tulin kotiin soitin itkien äidilleni. Kerroin puhelusta ja puhelun aikana alkoi ajatuksetkin selkenemään että mitä oikeen olin keskustellut kunnan tädin kanssa. Ensinnäkin ilmoitus tehtiin minun suostumuksellani. Ja tehtiin eniten siksi jotta saataisiin apua mahdollisimman nopeasti.
Sitten menin googleen ja laitoin hakuun lastensuojelu. Luin erillisiä asioita miksi se tehdään ja millaista apua voi saada. Pelkoni hiukan laantui.
Eniten kuitenkin helpotti se kun puhuin äitini kanssa ja sanoin että joo meillä on sotkuista ja varmasti tarviin apua siihen, myönnän etten jaksa siivota jatkuvasti kaikkien perässä KOKO ajan, mutta lastenhoidossa en koe että en jaksa. On rankkaa lillyn kanssa siksi isommat lapset ovat hoidossa 4 päivää viikossa, jos he sitä eivät olisi niin ehkä en jaksaisi yhtä hyvin.
Ja mitä äitini sanoi:"siitä ei ole epäillystäkään että sinä olet hyvä äiti! Ja on monet jotka ovat siitä valmiita todistamaan! Eivät he sinun lapsia vie!"
Meni viikko-pari niin meille tuli ihana nainen pari kertaa viikossa 3 tuntia. Hän vie 2,5 vuotiaan puistoon ja sen jälkeen auttaa mua täällä kotona. Aivan mahtava apu! Ja poika tykkää hänestä niin paljon! Odottaa aina kovasti niitä päiviä kun hän tulee. Mamma myös. :)
Lastensuojeluilmoitus siis vain auttoi meitä :)
Tein lupauksen ystävilleni ja itselleni että jos meidän ilmoituksen kanssa käy hyvin eikä minulta lapset viedä pois vaan saamme tarvittava apu, niin kirjoitan tästä blogitekstin. Vaikka mua yhä hävettää myöntää ettei mun kädet oikeesti riitä kaikkeen meidän kodissa vuorokauden aikana! Meidän perheen vuorokaudessa on liian vähän tunteja. ;)
Mutta sana lastensuojelu nostaa heti sen lapsien menettämisen pelon ylös, koska aina saa vaan lukea ne kauheat tarinat miten vanhemmilta on vaan haettu lapset pois. Koskaan en usko että olen mitään positiivista lukenut. Joten halusin kirjoittaa lastensuojelusta positiivinen teksti.
Ja kyllähän mä tiedän että meidän lapsilla on kaikki hyvin.
He ovat puhtaita, katson että on päivittäin puhtaat vaatteet, saavat ruokaa pöydälle, mahdollisimman paljon huomiota, heillä on rajoja mutta meillä on myös paljon rakkautta!
Talo on vailla puhtautta, välillä vähän enemmäinkin välillä putipuhdas, mutta lapset menevät etusijalla, nyt ja aina!
Tänään taas sain kuulla että mamma, sä teet maailman parasta ruokaa!
<3
