Apua! Katsotaan osaanko mä edes tätä blogin kirjoittamishommaa enään. 😂
Vuosia on mennyt viime postauksesta ja elämässä on kyllä tapahtunut kaikenlaista!
Aloitetaan Lillyn sydäntilanteesta, joka juuri nyt voi niin hyvin kun on mahdollista. Toki samat jutut seuarataan vielä koko ajan, ja ei hänen elämä ole samaa kuin muiden samanikäisten, mutta oikeesti, tää on se meidän arki mihin me ollaan totuttu. En mä voi jatkuvasti ajatella että voi kun tilanne olisi toinen. Joskus se ajatus väkisin tulee läpi tottakai, kuka nyt ei sitä toivoisi lapselleen, mutta tuo neiti, tuo pippurinen pieni neiti, aiheuttaa minulle enemmän harmaita hiuksia tiukalla itsepäisellä asenteellaan kun millään muulla. Samalla se asenne on just se mikä antaa hänelle itselleen voimia puskea eteenpäin tässä elämässä ja olenkin niin iloinen että hän on äitiinsä tullut. 💜
Kaikki lapseni ovat nyt saaneet ADHD diagnoosit, Liam viimesienä nyt kun koulu alkoi, ja kaikilla pojilla on päivittäiset lääkkeet käytössä auttamaan heitä keskittymään koulussa. Lillylle aloitetaan luultavasti kohtapuolin myös, vaikka minua jännittää todella paljon lääke jonka pakkausselosteessa sanotaan että on riski äkkikuolemalle. Mutta kardiologi antoi luvan ja suosittelikin sitä hänelle jos tarve tuntuu olemaan koulussa, vaikka Lillyllä onkin toimintaterapiaa, puheterapiaa (ja fysioterapiaa) vieläkin, sekä oma avustaja koulussa ja tekee paljon tehtäviä erityisopen kanssa. Tuet siis löytyy, mutta luokkatoverien jälkeen kyllä jää.
(Oli aika kun mun suurin murheeni oli että apua, 5 lasta alle 5 vuotiaita kaikki. On kyllä tuntunut niin naurettavalta pelolta sen jälkeen 😁)
Lilly piirsi eilen ensimmäistä kertaa koskaan ihan itse ihmishahmon. Kyyneliä oli minun taas pidettävä ylpeydestä mutta samalla surusta.
Piirrustuksessa on Lilly itse kohta 8v mekko päällä. 💞
Tämä ADHD elämä ei kyllä ole helppoa elämää. 😂 En valita, enkä kaipaa sääliä, tämä ei ole sellainen postaus, vaan kertomus vain siitä meidän elämästä ja millaista se meillä on. Itsekin olen nyt itselleni jo diagnosoinut ADHDn, mitä enemmän olen lukenut ja selvittänyt siitä niin kolahtaa kyllä kovasti että tuo olen minä myös! Eikä se tunnu yhtän pahalta, päinvastoin, antaa minulle enemmän voimia kun ymmärrän paremmin miksi toimin jollain tapaa (tai en toimi ollenkaan välillä), ymmärrys ja varsinkin se että voi yrittää olla vähän armollisempi itselleen on 💚. Otin keväällä yhteyttä terkkariin jotta pääsisin tutkimuksiin, lupasivat että syksyllä ottavat yhteyttä, enkä mä ole muistanut heille soittaa uudestaan kun ei ole mitään kuulunut vieläkään.
Suurin muutos meidän elämässä on varmasti se että päätimme lasten isän kanssa erota. Elokuussa hän muutti omaan asuntoon, vain noin 2 km päästä meiltä muilta, ja minä jäin lasten ja koirien kanssa tänne omakotitaloon. Lopullinen syy eroon tietää me kaksi ja muutama muu lähipiirissä, eikä se asia kuulu koko maailmalle. Kuitenkin, ainakin omasta mielestäni, tulemme nyt toimeen paremmin kun ennen tätä ja lapset selkeesti voivat myös paremmin mikä oli kaikista tärkein. Ovat lisäksi huomanneet että olen iloisempi, hauskempi, rennompi sekä Viggo totesi yksi päivä: "Mamma sulla ei ole enään yhtä paljon migreeniä kun mitä sulla oli ennen!" Lisäksi tuntuu että olen saanut elämäni takaisin, enemmän intoa ja voimia huolehtia taas itsestäni, välillä muistaa laittaa itseni myös ensin ja tehdä asoita itseni vuoksi enkä vain lasten / miehen takia.
Samalla, vaikka kaikki on helpompi nyt, niin on tämä myös osittain rankempi. Lapset ovat pääosin ajasta minun kanssani, ovat jokainen kerrallaan yksi viikkopäivä isällään, eli minulla on aina 3-4 lasta. Taukoja saan kiitos kolmen vanhimman tukiperheen jossa ovat saaneet viettää viikonloppu kuukaudessa, jolloin voin yrittää saada kaksoset muualle hoitoon samalla. Suurin muutos tässä on ehkä se että ne hetket kun pää oikeesti tuntuu että nyt mä tarvitsen nopeasti tauon ja haluaisn läheteä 2 h käveylle, niin en voi sitä tehdä. Tai jos kaveri yllättäen kysyy mua kahville illalla, niin en voi mennä. KAIKKI tarvitsee suunitella etukäteen. Eli ne pienet hetket yksin ovat kultaakin arvokkaampia ja vaikka esim viime viikonloppuna olin risteilyllä ystävän kanssa enkä nukkunut juuri ollenkaan vaan tanssin koko viikonlopun, niin se antoi niin paljon energiaa minulle jaksaa kotona väsymyydestä huolimatta. Seuraava lapsivapaa näillä näkymin on 24-26.11 eikä kauheesti suunnitelmia vielä.
Viime viikolla jouduin lopettamaan "yllättäen" meidän vanhin koiramme. 13 vuotias täti jo, mutta niin rakas ja vaikka päätös oli oikea se on aina yhtä rankka! 😭💔
Mitähän muuta kertoisin...
No vanhat lukijat, tervetuloa takaisin jos jaksatte, jos uusia lukijoita, tervetuloa tänne seuraamaan meidän perheen arkea. Laitan linkin tähän siihen postaukseen mistä blogi monta vuotta sitten kunnolla alkoi. Ja yritän taas päivittää meidän uutta arkea vähän useammin kuin muutaman vuoden välein.
Tervetuloa siis seuraamaan "The ADHD Family". ( älkää ottako niin vakavasti, se on mun ja muksujen vitsi kun meillä menee vähän vauhdikkaasti välillä että meidän pitäis perustaa youtube kanava sillä nimellä. 😂)
