Lapset tulivat kotiin viikonlopun jälkeen tukiperheen luota. Olivat viihtynet tosi hyvin, kuitenkin meidän 6 v oli kuin ukkospilvi kun avasin auton oven. Jaahas, katsotaan kuinka kauan tämä myrsky kestää. Ja kestäähän se. Olemme jo viikon siitä yrittäneet päästä pois, eikä loppua vielä vaikuta näkyvän.
Jokainen heistä jollain tapaa siihen reagoi, olin varma että rankin se olisi ollut meidän 7 vuotiaalle jolla on asperger ja muutokset voivat olla rankkoja, mutta ilmeisesti olimme todella hyvin valmistaneet hänet tähän koska hän otti kotiin tulon tosi hyvin.
Meidän 4 vee oli kiukkuinen sinä iltana kun tulivat kotiin, mutta kunnon yöunet ja sen jälkeen oli taas oma itsensä.
Mutta meidän 6 v.
Huoh!
Olen niin väsynyt!
Hän on se meidän pirtein, ilosiin, se joka vieraiden kesken käyttäytyy todella hienosti, auttavainen ja rakastava. Oikea unelmalapsi!
Mutta hänellä on toinen puoli, se joka riehuu paikasta a paikkaan b,c d, e....ö:hön sekunneissa. Joka painaa kaikkia nappeja jos vain saisi hermosi menemään, ja kun onnistuu siihnä se virne mikä on hänen kasvoissaan on maailman ärsyttävin ilme kenenkään ihmisen kasvoissa. Ärsyttää sisaruksiaan ja meitä kunnes jokaisella menee hermot, härnää oikeen urakalla, matkii, jos ei reagoida, niin alkaa fyysinen, koko ajan vähän tökkii tai nipistää, ottaa lelut toisilta ja nauraa vaan päälle, antaa takaisin heti kun vanhempi katsoo ja kun kääntää selän hän ottaa sen taas ja homma jatkuu. Jossain vaiheessa jotakuta sattuu, kun hän ei mitenkäään pysty lopettamaan vaikka kuka sanoo mitäkin. Joutuu jäähylle omaan huoneeseen rauhoittumaan. ei ei suostu menemään. Räkättää kun hänet kantaa sinne ja tarttuu kiinni jokaiseen oven karmiin tmv mihin vaan saa kiinni. Nauraa ja potkii. Huoneeseen kun vihdoin on saatu, alkaa yrittää tulemaan pois. Tönii vanhempaa nauraen, ottaa oikeen vauhtia ja tulee päälle kuin höyryveturi. Sitten tulevat nyrkit, lyönnit toistensa jälkeen, vielä se helvetin ärsyttävä virne naamassa. Lopulta joudutaan pitää kiinni ja sitten vasta suuttuu. Kaikin tavoin yrittää päästä pois, koko ajan raapii ja nipistää, potkii jaloilla ja puskee päällä. Jossain vaiheessa lupaa että on rauhoittunut mutta heti kun päästää pois ja kävelee pois hän tulee nyrkeillä suroaan selkään. Nyt hän on oikeesti vihainen ja se raivo mikä hänen silmissään näkyy on pelottava,. Vielä hän on pieni, mutta ne voimat mitä hänellä nyt jo on ovat todella suuret. Millaiset ne ovat viiden vuoden päästä?
Useinmiten rauhoituu vasta kun on itse jotenkin satuttanut itseään vahingossa.
Miten vanhempana seisoo siellä huoneessa ottaa vastaan lyönnit ja potkut. Kyyneleet silmissä kovasti yrittää räpsyttää pois. Mitä mun lapselle on tapahtnut. Joka kerta vaikka pitäisi olla niihin jo tottunut, joka kerta on yhtä yllättävä. Koska mistä ihmeestä se lähti tällä kertaa? Meillä on pitkään ollut rauhallista, nyt yhtäkkiä tuli tälläinen ja voin vaan arvella että se on jälki pääsiäisestä, tukiperheen luona olemisesta ja vapusta. Liian paljon, liian jännittäviä asioita. Joulun aika oli samanlaien.
Launtaina meni mönkään kun aamulla muistutin että me menemme isin kanssa leffaan sunnuntaina ja isoäiti tulee tänne heidän luokse. Koskaan ennen ei ole valittanut siitä että joutuu olemaan isoäidin kanssa, vaan se on aina vaan kivaa. Nyt kuitenkin huusi että pitääkö teidän aina mennä jonnekin, pitääkö teidän taas lähteä.
Ja kun muut eivät näe. Eivät ymmärrä. Sillä hän pystyy olemaan niin ihana ja ihana ja ihana kun on muualla. Usein myös kotona. Kun hän itsekään ei ymmärrä. Mun rakas pieni poika. Tekee niin pahaa, kun hän itsekin ymmärtää että taas meni mönkään mutta ei mahda itselleen mitään.
Meidän rakastettu Jekyll ja ei tykätty Hyde.
Lapseni kaksi puolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti