Olen hakenut omaishoitajuutta myös vanhimmalle ja toisiksi vanhimmalle lapselleni. Hain molemmille koska mulle sanottiin että katsotaan lapsikohtaisesti mutta otetaan myös huomioon perheen kokonaistilanteen. Arvasin etten toisiksi vanhimmasta saisi mitään mutta luulin oikeesti että vanhimmasta saisin.
HYLÄTTY!
Olen jo aiemmin kirjoittanut teksin meidän toisiksi vanhimmasta lapsesta, meidän jekyll ja hyde.
Meidän vanhin lapsi on myös erillainen, hänellä on asperger diagnoosi sekä lievä adhd.
Kun hänestä kerrotaan kauniisti, sanotaan että hän näkee maailman eri tavalla kuin me muut, ja se on totuus. Mutta hän myös reagoi asioihin eri tavoin. Ymmärtää asiat useinmiten väärin, kuuntelee vain sitä mikä häntä kiinnostaa eikä mitään ekstraa.
Esim sanoin että tänään heillä on joku sporttipäivä koulussa, en itsekään tiennyt sen enempää asiasta. Ajattelin että hän ymmärtää mennä normisti kouluun kuitenkin, tarkistin että oli lähtenyt taksilla, Mutta kuitenkin tuli hetken päästä opelta soitti että onko hän tullut tänään kouluun. No hän oli löytynyt jostain koulun viereistä ilmeiseti ei ollut ymmärtänyt tulla sisälle kun kello soi koska mamma oli puhunut sporttipäivästä.
Kun hänelle tulee vastoinkäyminen hän lähtee karkuun itkien hysteerisesti ihan sama missä olemme kotona tai muualla. Ja vastoinkäyminen voi lähteä siitä että joku katsoo häntä hiukan liian pitkään. Tai siitä ettei hän saa sukkaa päälle.
Tai että hän halaa pikkuveljeään nostamalla hänetä ilmaan ja pikkuveli sanoo LOPETA! koska häntä sattuu. Jolloin isoveli lähtee karkuun huutaen että tapan itseäni.
Tai joku kävelee hänen ohin ja vahingossa hipasiee häntä niin hänen mukaan häntä tönittiin kovaa.
Tai kun hän leikkii rauhassaan ja astun huoneeseen sanoen hänen nimen niin hän pelästyy niin kovasti koska oli omassa maailmassaan ja selkä ovea päin eikä huomannut minua. MIKSI SÄ PELÄSTYTIT MINUA, MITEN SÄ VOIT TEHDÄ NIIN! VITUN NEEKERI ÄITI! SÄ PELÄSTYTIT MINUA. MÄ HALUAN KUOLLA TAPA MUA, EI MÄ TAPAN ITSEÄNI. MÄ LÄHDEN KOTOOLTA NYT, MÄ EN HALUA ELÄÄ ENÄÄN!
Mitä ihmettä, mä astuin sisälle huoneeseen.
Kun hän ampaisee karkuun hän ei katso eteensä, ei taakseensa, ei sivuille tuleeko autoja tmv.
Ja kun hän pääsee karkuun, varsinkin jos on yksin lasten kanssa kotona eikä ehkä pääse hänen perään samassa sekunissa hän on jo ehtinyt kadota, eikä hän vastaa vaikka kuinka huutaa vaan voi esim istua jossain piilossa liikkumatta hiiren hiljaa.
Se on varsinkin rankkaa kun on muualla ja jatkuvasti tätyy olla valppaana millon jokin kääntää kupin nuriin ja pitää sekunnissa tarttua kiinni ettei hän juokse auton alle. Juu, kädestä pitäisi pitää kiinni mutta jos olemme koko perhe liikenteessä niin se on välillä hankalempaa. Ja hän ei halua pitää kädestä kiinni aina, sekin aiheuttaa kohtauksen.
Muutokset ovat tuskaa. Olimme 5 päivää aivan mahtavalla perhematkalla äsken ja se oli todella kivaa, mutta meillä oli esikoisella kohatuksia varmaan 30 kertaa päivässä jos ei enemmän. koska väsymys, ei hänen normaalit rutiinit, niin paljon asioita mitä piti ottaa sisälle, paljon ihmisiä, vieraita ihmisiä.
Laivan buffetissa hän esimerkiksi sai yhden kohtauksen missä hän huusi ja raivosi hakkasi pöytää ja lopulta laittoi jalat pöydälle ja alkoi sitä potkia ja hakata jaloilla. Jepp. Kyllä. Juuri näin. Syy, koska hän ei päässyt ekana hakeamaan ruokaa. Koska yritimme pitää sama järjestys mikä oli ollut koko matkan aikana jotta hänellä olisi helpompaa.
Kaksi asiaa mitkä ylläpitää hänen mielenkiinnon jotta mä olen uskaltanut jättää hänet yksin kotiin 30 minuuttia on puhelin ja sen pelit, tai tv ja hänen ohjelmat. Kaksi asiaa. Mutta ne vievät hänen huomion myös niin paljon ettei hän oikeesti kuule tai nöe tai huomaa mitään muuta. Hän ei varmastikaan edes huomaisi vaikka talo palaisi. Jos häenlle puhuu kun tv on päällä hän ei reagoi. Jos menet hänen eteen seisomaan kun hän katsoo tvtä hän ei suutu että seisot hänen edessä vaan nojautuu vaan niin että näkee tvn. Jos keskustelet hänen kanssa niin että hän on selin ja tv on päällä hän seuraa sitä ikkunan kautta. Jos sammutat tvn kun hän sitä katsoo niin no, vastaus mitä tapahtuu on yllä.
Hänen rutiinit. kun hän tulee koulusta hän riisutuu, pesee kädet, ottaa välipalaa ja syö sen samalla kun katsoo pokemoneja. Joskus olen ollut vastassa taksilla koska olemme olleet heti menossa jonnekin. hänen reaktio, katso yllä.
Viikonloput tuskaa koska ei ole samat rutiinit kuin arjessa. Lomat tuskaa koska ei ole koulua. Koulun alku on tuskaa koska pitää taas asennoitua uuteen asiaan loman jälkeen.
Saatiin tukiperhe, ihana asia kun on lapsia joilla sama määrä energia kuin meidän lapsilla. Tämä myös luki hylätyssä omaishoidon hakemuksessa että meille on haettu tukiperhe. Ja se on ihana rauhallinen viikonloppu n kerran kuussa. Mutta se kun lapset tulevat kotiin on kahta rankempaa koska MUUTOS!
nämä ovat vain murto osa meidän päivittäisestä elämästä meidän esikoisen kanssa. Mutta hylätyssä omaishoitaj lausunnossa hän on 7 vuotias joka muutenkin tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa ja ohjausta. Joo totta, hän on 7 vuotias, mutta ei hän ole kuin kaikki muut ikäisensä.
Tällä hetkellä meitä hyödyntäisi ilmeiseti enemmän perheen ohjauskäyntejä, mutta sitä meillä on jo ollut enkä oikeesti nyt tiedä miten se voisi hyödyntää kun eivät he ole täällä 24/7 avittamassa kun noita kohatuksia tulee.
Me olemme jo tehneet niin paljon auttaakseen häntä, ja päivittäin opimme taas jotain uutta. mutta hän on 7 vuotias ja itsekin vasta oppimassa mitkä asiat häntä auttaa kun päässä on Vain kaikki liikaa! Se mikä meitä auttaisi on ettei minun tarvitisis vielä mennä töihin sekoittamaan tätä pakkaa entistä enemmän vaan voisi olla kotona vielä tukemassa lastani. lapseni joka tarvitsee minua täällä jotta hän ylipäätään pääsee kouluun aamulla ja tarvitsee minua täällä kun hän tulee kotiin. Tarvitsee minua tukemassa ja ohjaamassa hänen vuorovaikutustaitojaan sisaruksien kanssa aivan samalla tavalla kuin hän tarvitsee avustajaa koulussa. Eikä tarvitse loppuunpalanutta, stressaavaa äitiä joka ei jaksa keskittyä hänen vointiinsa koska pitäisi vielä tehdä töitä kaiken tämän ohella. Niin kun yksi sos työntekijä mulle sanoo. tämä helpottuu kunhan kasvavat. Kyllä, niin helpottuu., Mutta hän on pieni vielä!
HYLÄTTY.
Päätös aiheutti minulle taas sellaisen ahdistuskohatuksen kun eilen luin paperit etten pystynyt hengittämään. En tiennyt miten päin olla, taasko mun pitää papereita täyttää, Valittaa vähän enemmän, vähän kovemmin lapsestani. Suru ja viha ettemme saa sitä tukea mitä tarvitsemme. Ettei meitä kuunnella oikealla tavalla. Mitä muuta mä voin kirjoittaa että mua ymmärretään.
Monenko muun päättäjien 7 vuotias lapsi huutaa tuskissaan monta kertaa päivässä hysteerisesti itkien että TAPA MUA VITUN NEEKERI ÄITI kun häntä yritätä lohduttaa koska aamulla annoit puuroa ruisleivän sijaan?
Meidän perheestä kirjoitetaan aina kaikissa lausunnoissa miten kuormittava meidän elämä on.
Mutta sitten kun yritämme huutaa apua ja saada helpotusta meidän kuormittavaan arkeen, tuntuu usein että huutomme hukkuu tuuleen.
Rintakehäni päällä istuu taas jätti kivilohkare.
Enkä mä jaksaisi taistella.
HYLÄTTY!
Olen jo aiemmin kirjoittanut teksin meidän toisiksi vanhimmasta lapsesta, meidän jekyll ja hyde.
Meidän vanhin lapsi on myös erillainen, hänellä on asperger diagnoosi sekä lievä adhd.
Kun hänestä kerrotaan kauniisti, sanotaan että hän näkee maailman eri tavalla kuin me muut, ja se on totuus. Mutta hän myös reagoi asioihin eri tavoin. Ymmärtää asiat useinmiten väärin, kuuntelee vain sitä mikä häntä kiinnostaa eikä mitään ekstraa.
Esim sanoin että tänään heillä on joku sporttipäivä koulussa, en itsekään tiennyt sen enempää asiasta. Ajattelin että hän ymmärtää mennä normisti kouluun kuitenkin, tarkistin että oli lähtenyt taksilla, Mutta kuitenkin tuli hetken päästä opelta soitti että onko hän tullut tänään kouluun. No hän oli löytynyt jostain koulun viereistä ilmeiseti ei ollut ymmärtänyt tulla sisälle kun kello soi koska mamma oli puhunut sporttipäivästä.
Kun hänelle tulee vastoinkäyminen hän lähtee karkuun itkien hysteerisesti ihan sama missä olemme kotona tai muualla. Ja vastoinkäyminen voi lähteä siitä että joku katsoo häntä hiukan liian pitkään. Tai siitä ettei hän saa sukkaa päälle.
Tai että hän halaa pikkuveljeään nostamalla hänetä ilmaan ja pikkuveli sanoo LOPETA! koska häntä sattuu. Jolloin isoveli lähtee karkuun huutaen että tapan itseäni.
Tai joku kävelee hänen ohin ja vahingossa hipasiee häntä niin hänen mukaan häntä tönittiin kovaa.
Tai kun hän leikkii rauhassaan ja astun huoneeseen sanoen hänen nimen niin hän pelästyy niin kovasti koska oli omassa maailmassaan ja selkä ovea päin eikä huomannut minua. MIKSI SÄ PELÄSTYTIT MINUA, MITEN SÄ VOIT TEHDÄ NIIN! VITUN NEEKERI ÄITI! SÄ PELÄSTYTIT MINUA. MÄ HALUAN KUOLLA TAPA MUA, EI MÄ TAPAN ITSEÄNI. MÄ LÄHDEN KOTOOLTA NYT, MÄ EN HALUA ELÄÄ ENÄÄN!
Mitä ihmettä, mä astuin sisälle huoneeseen.
Kun hän ampaisee karkuun hän ei katso eteensä, ei taakseensa, ei sivuille tuleeko autoja tmv.
Ja kun hän pääsee karkuun, varsinkin jos on yksin lasten kanssa kotona eikä ehkä pääse hänen perään samassa sekunissa hän on jo ehtinyt kadota, eikä hän vastaa vaikka kuinka huutaa vaan voi esim istua jossain piilossa liikkumatta hiiren hiljaa.
Se on varsinkin rankkaa kun on muualla ja jatkuvasti tätyy olla valppaana millon jokin kääntää kupin nuriin ja pitää sekunnissa tarttua kiinni ettei hän juokse auton alle. Juu, kädestä pitäisi pitää kiinni mutta jos olemme koko perhe liikenteessä niin se on välillä hankalempaa. Ja hän ei halua pitää kädestä kiinni aina, sekin aiheuttaa kohtauksen.
Muutokset ovat tuskaa. Olimme 5 päivää aivan mahtavalla perhematkalla äsken ja se oli todella kivaa, mutta meillä oli esikoisella kohatuksia varmaan 30 kertaa päivässä jos ei enemmän. koska väsymys, ei hänen normaalit rutiinit, niin paljon asioita mitä piti ottaa sisälle, paljon ihmisiä, vieraita ihmisiä.
Laivan buffetissa hän esimerkiksi sai yhden kohtauksen missä hän huusi ja raivosi hakkasi pöytää ja lopulta laittoi jalat pöydälle ja alkoi sitä potkia ja hakata jaloilla. Jepp. Kyllä. Juuri näin. Syy, koska hän ei päässyt ekana hakeamaan ruokaa. Koska yritimme pitää sama järjestys mikä oli ollut koko matkan aikana jotta hänellä olisi helpompaa.
Kaksi asiaa mitkä ylläpitää hänen mielenkiinnon jotta mä olen uskaltanut jättää hänet yksin kotiin 30 minuuttia on puhelin ja sen pelit, tai tv ja hänen ohjelmat. Kaksi asiaa. Mutta ne vievät hänen huomion myös niin paljon ettei hän oikeesti kuule tai nöe tai huomaa mitään muuta. Hän ei varmastikaan edes huomaisi vaikka talo palaisi. Jos häenlle puhuu kun tv on päällä hän ei reagoi. Jos menet hänen eteen seisomaan kun hän katsoo tvtä hän ei suutu että seisot hänen edessä vaan nojautuu vaan niin että näkee tvn. Jos keskustelet hänen kanssa niin että hän on selin ja tv on päällä hän seuraa sitä ikkunan kautta. Jos sammutat tvn kun hän sitä katsoo niin no, vastaus mitä tapahtuu on yllä.
Hänen rutiinit. kun hän tulee koulusta hän riisutuu, pesee kädet, ottaa välipalaa ja syö sen samalla kun katsoo pokemoneja. Joskus olen ollut vastassa taksilla koska olemme olleet heti menossa jonnekin. hänen reaktio, katso yllä.
Viikonloput tuskaa koska ei ole samat rutiinit kuin arjessa. Lomat tuskaa koska ei ole koulua. Koulun alku on tuskaa koska pitää taas asennoitua uuteen asiaan loman jälkeen.
Saatiin tukiperhe, ihana asia kun on lapsia joilla sama määrä energia kuin meidän lapsilla. Tämä myös luki hylätyssä omaishoidon hakemuksessa että meille on haettu tukiperhe. Ja se on ihana rauhallinen viikonloppu n kerran kuussa. Mutta se kun lapset tulevat kotiin on kahta rankempaa koska MUUTOS!
nämä ovat vain murto osa meidän päivittäisestä elämästä meidän esikoisen kanssa. Mutta hylätyssä omaishoitaj lausunnossa hän on 7 vuotias joka muutenkin tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa ja ohjausta. Joo totta, hän on 7 vuotias, mutta ei hän ole kuin kaikki muut ikäisensä.
Tällä hetkellä meitä hyödyntäisi ilmeiseti enemmän perheen ohjauskäyntejä, mutta sitä meillä on jo ollut enkä oikeesti nyt tiedä miten se voisi hyödyntää kun eivät he ole täällä 24/7 avittamassa kun noita kohatuksia tulee.
Me olemme jo tehneet niin paljon auttaakseen häntä, ja päivittäin opimme taas jotain uutta. mutta hän on 7 vuotias ja itsekin vasta oppimassa mitkä asiat häntä auttaa kun päässä on Vain kaikki liikaa! Se mikä meitä auttaisi on ettei minun tarvitisis vielä mennä töihin sekoittamaan tätä pakkaa entistä enemmän vaan voisi olla kotona vielä tukemassa lastani. lapseni joka tarvitsee minua täällä jotta hän ylipäätään pääsee kouluun aamulla ja tarvitsee minua täällä kun hän tulee kotiin. Tarvitsee minua tukemassa ja ohjaamassa hänen vuorovaikutustaitojaan sisaruksien kanssa aivan samalla tavalla kuin hän tarvitsee avustajaa koulussa. Eikä tarvitse loppuunpalanutta, stressaavaa äitiä joka ei jaksa keskittyä hänen vointiinsa koska pitäisi vielä tehdä töitä kaiken tämän ohella. Niin kun yksi sos työntekijä mulle sanoo. tämä helpottuu kunhan kasvavat. Kyllä, niin helpottuu., Mutta hän on pieni vielä!
HYLÄTTY.
Päätös aiheutti minulle taas sellaisen ahdistuskohatuksen kun eilen luin paperit etten pystynyt hengittämään. En tiennyt miten päin olla, taasko mun pitää papereita täyttää, Valittaa vähän enemmän, vähän kovemmin lapsestani. Suru ja viha ettemme saa sitä tukea mitä tarvitsemme. Ettei meitä kuunnella oikealla tavalla. Mitä muuta mä voin kirjoittaa että mua ymmärretään.
Monenko muun päättäjien 7 vuotias lapsi huutaa tuskissaan monta kertaa päivässä hysteerisesti itkien että TAPA MUA VITUN NEEKERI ÄITI kun häntä yritätä lohduttaa koska aamulla annoit puuroa ruisleivän sijaan?
Meidän perheestä kirjoitetaan aina kaikissa lausunnoissa miten kuormittava meidän elämä on.
Mutta sitten kun yritämme huutaa apua ja saada helpotusta meidän kuormittavaan arkeen, tuntuu usein että huutomme hukkuu tuuleen.
Rintakehäni päällä istuu taas jätti kivilohkare.
Enkä mä jaksaisi taistella.
Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää
eikä kukaan muu sitä nää
Ja vaikka jonain päivänä, se elefantti siivet saa selkäänsä
Lentää kauas pois omiensa luo
Ja vaik sut on luotu kantamaan, nousemaan aina uudestaan
Oon pahoillani en osannut lohduttaa, mut lupaan vielä se helpottaa
