En meinannut millään saada unta eilen, koska ajattelin vain kaksosten syntymää.
Käynnistystä, odottelua, malttamattomuutta, periksi antoa etteivät koskaan synny, vesien menoa, jännitystä millon soittaa mies paikalle ja ehtiikö hän ajoissa, kipu spinaalin laitosta kun meni väärin, hupaisuutta että pojalla oli pinni pepussa seuraamaan sydänääniä (naurattaa yhä), pelkoa isosta perätilavauvasta, jännittävää ponnistamista poika peppu edellä, onnen kyyneliä ihanasta pienestä parkaisusta, jännitystä tarviiko mun kauan kärvistellä supistuksista, uutta ponnistustarvetta, lisää onnen kyyneliä toisesta lapsesta niin kauan odotetusta tytöstä ja siitä että hitto mä tein sen! Mä kannoin kaksi lasta 263 päivää, samaan aikaan, jaksoin niin pitkään ja sitten vielä vain muutaman tunnin unilla ponnistin ne vielä itse maailmaan.
Voin kertoa että tämän jälkeen olin VÄSYNYT!
Muistan että heti kun ne oli maailmassa ja henklökunta otti vauvat punnitukseen ja pesuun valtasi järkyttävä väsy. En jaksanut enään innostua, iloita, ihailla. Olin vain järkyttävän väsynyt!
Tunsin itseäni huonoksi äidiksi koska mussa ei ollut sitä samaa kovaa innostusta vauvoista kun mitä oli kaikista muista ollut.
Halusin vain nukkua!
Meni vuorokausi niin aloin olemaan taas oma itseni.
Muistan katsoneeni itseäni vessan peilistä ja ajatelleen kaksi vauvaa! Voi että kuinka heitä rakastan, ja menin heidän luokse, nostin molemmat sängylleni eteeni vierekkäin ja ihailin heitä. Nostin heitä ylös rinnalleni vierekkäin. Syli täynnä rakkautta.
Rakastin heitä niin valtavasti!
Rakastan yhä!
Jännitti hiukan millanen tästä päivästä tulee. Masistelenko kulunutta rankkaa vuotta vai iloitsenko vain heidän syntymäpäivää.
Olen ollut järkyttävän stressaantunut koko päivän mutta syynä kaksivuotiasn kiukku koska ei ole hänen syntymäpäivä ja kaikki hänen temput mitä on keksinyt mille mulla ei oikeasti olisi aikaa ollut tänään.
Mutta muuten olen vain ollut onnellinen.
He ovat yksivuotiaita!
Kaksosten synnytystarinan löydät tästä.
( Btw. Kaksosten synnytyssupistukset olivat hassua kyllä tähän asti vähiten kivuliaat, lisäksi ne eivät tulleet mitenkään säännöllisesti. Muistan sanoneeni miehelle kun hän tuli paikalle että onneksi olin täällä käynnistyksessä koska säännöllisyyden perusteella en olisi tiennyt millon sairaalaan tulla. )
Tunsin itseäni huonoksi äidiksi koska mussa ei ollut sitä samaa kovaa innostusta vauvoista kun mitä oli kaikista muista ollut.
Halusin vain nukkua!
Meni vuorokausi niin aloin olemaan taas oma itseni.
Muistan katsoneeni itseäni vessan peilistä ja ajatelleen kaksi vauvaa! Voi että kuinka heitä rakastan, ja menin heidän luokse, nostin molemmat sängylleni eteeni vierekkäin ja ihailin heitä. Nostin heitä ylös rinnalleni vierekkäin. Syli täynnä rakkautta.
Rakastin heitä niin valtavasti!
Rakastan yhä!
Jännitti hiukan millanen tästä päivästä tulee. Masistelenko kulunutta rankkaa vuotta vai iloitsenko vain heidän syntymäpäivää.
Olen ollut järkyttävän stressaantunut koko päivän mutta syynä kaksivuotiasn kiukku koska ei ole hänen syntymäpäivä ja kaikki hänen temput mitä on keksinyt mille mulla ei oikeasti olisi aikaa ollut tänään.
Mutta muuten olen vain ollut onnellinen.
He ovat yksivuotiaita!
 |
| Heti aamulla avattiin ekat lahjat. |
 |
| Sit vaihdettiin lahjoja. Kaverin on aina parempi. |
 |
| Lisää lahjoja :) |
 |
| Päivän juhlakakku. Kaksosille tein oman smoothiekakun. En ole mikään sokerinatsimutsi, mutta nämä kaksi ei ole tarpeeks tottuneita Meidän ruokaan vielä enkä kaipaa yöksi mahapuruja kun oon yksin kotona lasten kanssa. |
Kaksosten synnytystarinan löydät tästä.
( Btw. Kaksosten synnytyssupistukset olivat hassua kyllä tähän asti vähiten kivuliaat, lisäksi ne eivät tulleet mitenkään säännöllisesti. Muistan sanoneeni miehelle kun hän tuli paikalle että onneksi olin täällä käynnistyksessä koska säännöllisyyden perusteella en olisi tiennyt millon sairaalaan tulla. )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti