...ja otin kaksoset mukaan.
Miehellä sattui olemaan 4 päivää vapaata joten laitoin viestin kummitädilleni että ottaisiko hän minut ja kaksoset vastaan joku päivä ja kappas vain kuinka juuri ne neljä päivää sopi hänelle, joten seuraavana päivänä soitin sydäntutkimusyksikköön saadakseeni lupa käydä vasta torstaina mittaamassa Lillyn INR tiistain sijaan, ja marevan määrät torstaille asti ja sitten varasin lipun junaan. Vähän jännitti koska meidän kaksostenvaunut ovat niin leveät eivätkä mahtuneet IC junan ovista purkaamatta ne kolmeen osaan. Onneksi se on suht helppoa kun voi nostaa istuinosat pois vaikka vauva istuu siinä.
Otimme kirkkonummelta helsinkiin tuntia aikasempi juna varmuuden vuoksi ja ehdin rauhassa siirtyä yhdestä junasta toiseen ja hakea aamupalaakin itselleni.
Matka vaasaan sujui aivan lostavasti. Kaksoset herättivät ihastusta, tuntuu oudolta kun ihmiset katsovat niitä terveinä vauvoina. Kotimatkalla istui suomenruotsalainen keskiikäinen + pariskunta meidän takana käytävän toisella puolella ja mies oli aivan ihastunut kaksosiin. Liam heti huomasi että joku katsoo häntä ja aloitti kunnon shown saadakseen vielä enemmän ihastusta. Mies kertoi koko ajan vaimolleen mitä Liam teki millonkin. Teki mieli laittaa poika hänen syliin hetkeksi. :D
Liam kokeili äänensä kantavuutta jo kymmenen min siitä kun lähdimme helsingistä, ei siis kiukkusesti vaan iloisesti kiljahteli että kaikuuko junassa. :D muut matkustajat välttämättä eivät siitä kovasti tykänneet.
Vessa oli niin kun aina aivan järkyttävän ällöttävä ja haisi suoraan sanottuna kuselle! Jouduin pitämään hengitystä joka kerta kun kävin kaksosten vaippoja vaihtamassa. Ja muuten siis oli siisti mutta tuo haju on niin järkyttävä että väkisinkin muuttuu kauheen likaseksi omissa ajatuksissa. Mutta oli se parempi kuin kotimatkalla kun se oli poissa käytöstä koko matkan ja jouduin vaippoja vaihtamaan vaunujen istuinkopassa lattialla vessan ulkopuolella. Ja kun liam vielä teki "reisipaskat" ja vaatteetkin meni vaihtoon. :D
Vaasassa mun kummitäti oli vastassa, oli aivan ihanaa saada lämmin halaus sen jälkeen kun roudasimme kaikki tavarat ulos junasta. On aina tuntunut että siellä olen aina tervetullut ja on osa minun kodistani. <3
Siirryimme hänen autollaan maalahteen, paikka missä aina tulee sama innostunut ja jännittynyt tunne kun lapsena että on siellä taas ja kohta tapaa serkut. Toki tilanteet on muuttuneet kun olemme kasvaneet ja kaikilla on muita menoja ja töitä, joskus flunssat pitävät meidät erossa toisistamme niin kun tällä kertaa. Harmittaa niin kovasti kun nähdään niin harvoin ja sitten osa jää näkemättä kun tulee töitä/sairasteluja ym väliin. Vaikka ovat niin kaukana on tuntenut heidän tukensa varsinkin Lilly asioiden kanssa ja tiedän että tämä on koskettanut heitäkin ja olin niin odottanut että olisivat kaikki saaneet tavata, toki molemmat vauvat, mutta erityisesti Lillyn, koska tuntuu niin uskomattoalta että hän on olemassa, että hän on täällä meidän kanssa.
No kummitätini hemmotteli minua ihan täysin, ihanaa ruokaa, vauvojen hoitoapua, rauhaa, rakkautta! Hänen siskokin kävi auttamassa ja vikana iltana sain yhden serkun perheineen nähdä. Tulee niin ikävä nyt taas tätä kirjoittaessa, voi kun toivoisin että asuisimme lähempänä. Päätimme että kesällä mennään koko perhe takaisin mutta voi kuinka pitkä aika kesään on! En voinut kuvitella että kotiikävä edes tulisi, mutta vikana iltana se kuitenkin tuntui kovasti. Ei ollut ikävä sotkua, miten ihanaa oli olla siistissä kodissa! Mutta lapsia,miestäni ja koiraa oli kova ikävä!
Junamatka kotiinkin sujui pääosin hyvin. Ainoastaan IC:n vessaasia otti päähän ja juna helsingistä kotiin oli tuskaa kun molemmat vauvat olivat väsyneitä ja nälkäisiä ja puolet matkasta itkivät. Pidin molemmat sylissä ja lauloin ja keinuttelin heitä. Muutama pysäkki ennen kirkkonummea laitoin takasin vaunuun pukeakseni heitä jolloin Lilly veti kunnon Lilly raivarit! Juuri ennen kun tulimme kirkkonummelle alkoi kaikki nousemaan ylös ja pakkaantuivat ulkoovia päin, yksi nainen pysähtyi minun ja sylissäni huutavan vauvan kohdalla ja päätti ilmoittaa minulle että "hänellä on kuuma! Kun laitat hupun ylös hänelle tulee liian kuuma! Siksi hän huutaa!" Purin hampaat yhteen ja yritin rauhallisesti sanoa että kiitos tiedän että hänellä on kuuma! Oikeesti teki mieli sanoa vähän enemmän mutta siinä tilassa tyttäreni takia piti pysyä mahdollisimman rauhallisena koska muuten hän olisi raivostunut vielä enemmän jos olisi ollut mahdollista.
Mutta juna-nainen jos tämän luet. Mulla on VIISI lasta! Mä tiesin ennen kun vauvat puin että tyttö tulee raivostumaan kympillä (tiedän tämän koska TUNNEN lapseni), se on jo tarpeeksi "noloa" (vaikka mua ei edes häiritse, mutta jotakuta toista vanhempaa voisi häiritä) kun kaikki tuijottavat kun lapset huutaa, sen sijaan että tarjoaisit apua päätät tulla arvostelemaan ja kertomaan minulle miten MINUN lapseni voi! Sen sijaan olisit voinut kysyä jos tarvitsen apua tai päästää minut ennen sinua ja muita ulos ovista, ulos viileään ilmaan, ulos kuumasta junasta missä talvihaalareihin puetut vauvat joilla on kuuma huutavat päät punaisina. Mutta päätit kovalla äänellä ilmoittaa minulle että vauvallani on kuuma ja sitten änget itsesi eteenpäin ulos junasta. Shame on you! Seuraavalla kerralla kysy ystävällisesti tarvitsenko apua, olisin varmaan kiitoksen kyyneleet silmissäni kiittänyt sinua!
Otimme kirkkonummelta helsinkiin tuntia aikasempi juna varmuuden vuoksi ja ehdin rauhassa siirtyä yhdestä junasta toiseen ja hakea aamupalaakin itselleni.
Matka vaasaan sujui aivan lostavasti. Kaksoset herättivät ihastusta, tuntuu oudolta kun ihmiset katsovat niitä terveinä vauvoina. Kotimatkalla istui suomenruotsalainen keskiikäinen + pariskunta meidän takana käytävän toisella puolella ja mies oli aivan ihastunut kaksosiin. Liam heti huomasi että joku katsoo häntä ja aloitti kunnon shown saadakseen vielä enemmän ihastusta. Mies kertoi koko ajan vaimolleen mitä Liam teki millonkin. Teki mieli laittaa poika hänen syliin hetkeksi. :D
Liam kokeili äänensä kantavuutta jo kymmenen min siitä kun lähdimme helsingistä, ei siis kiukkusesti vaan iloisesti kiljahteli että kaikuuko junassa. :D muut matkustajat välttämättä eivät siitä kovasti tykänneet.
Vessa oli niin kun aina aivan järkyttävän ällöttävä ja haisi suoraan sanottuna kuselle! Jouduin pitämään hengitystä joka kerta kun kävin kaksosten vaippoja vaihtamassa. Ja muuten siis oli siisti mutta tuo haju on niin järkyttävä että väkisinkin muuttuu kauheen likaseksi omissa ajatuksissa. Mutta oli se parempi kuin kotimatkalla kun se oli poissa käytöstä koko matkan ja jouduin vaippoja vaihtamaan vaunujen istuinkopassa lattialla vessan ulkopuolella. Ja kun liam vielä teki "reisipaskat" ja vaatteetkin meni vaihtoon. :D
Vaasassa mun kummitäti oli vastassa, oli aivan ihanaa saada lämmin halaus sen jälkeen kun roudasimme kaikki tavarat ulos junasta. On aina tuntunut että siellä olen aina tervetullut ja on osa minun kodistani. <3
Siirryimme hänen autollaan maalahteen, paikka missä aina tulee sama innostunut ja jännittynyt tunne kun lapsena että on siellä taas ja kohta tapaa serkut. Toki tilanteet on muuttuneet kun olemme kasvaneet ja kaikilla on muita menoja ja töitä, joskus flunssat pitävät meidät erossa toisistamme niin kun tällä kertaa. Harmittaa niin kovasti kun nähdään niin harvoin ja sitten osa jää näkemättä kun tulee töitä/sairasteluja ym väliin. Vaikka ovat niin kaukana on tuntenut heidän tukensa varsinkin Lilly asioiden kanssa ja tiedän että tämä on koskettanut heitäkin ja olin niin odottanut että olisivat kaikki saaneet tavata, toki molemmat vauvat, mutta erityisesti Lillyn, koska tuntuu niin uskomattoalta että hän on olemassa, että hän on täällä meidän kanssa.
No kummitätini hemmotteli minua ihan täysin, ihanaa ruokaa, vauvojen hoitoapua, rauhaa, rakkautta! Hänen siskokin kävi auttamassa ja vikana iltana sain yhden serkun perheineen nähdä. Tulee niin ikävä nyt taas tätä kirjoittaessa, voi kun toivoisin että asuisimme lähempänä. Päätimme että kesällä mennään koko perhe takaisin mutta voi kuinka pitkä aika kesään on! En voinut kuvitella että kotiikävä edes tulisi, mutta vikana iltana se kuitenkin tuntui kovasti. Ei ollut ikävä sotkua, miten ihanaa oli olla siistissä kodissa! Mutta lapsia,miestäni ja koiraa oli kova ikävä!
 |
| Yksi rakkaista serkustani kaksosteni kanssa <3 |
Junamatka kotiinkin sujui pääosin hyvin. Ainoastaan IC:n vessaasia otti päähän ja juna helsingistä kotiin oli tuskaa kun molemmat vauvat olivat väsyneitä ja nälkäisiä ja puolet matkasta itkivät. Pidin molemmat sylissä ja lauloin ja keinuttelin heitä. Muutama pysäkki ennen kirkkonummea laitoin takasin vaunuun pukeakseni heitä jolloin Lilly veti kunnon Lilly raivarit! Juuri ennen kun tulimme kirkkonummelle alkoi kaikki nousemaan ylös ja pakkaantuivat ulkoovia päin, yksi nainen pysähtyi minun ja sylissäni huutavan vauvan kohdalla ja päätti ilmoittaa minulle että "hänellä on kuuma! Kun laitat hupun ylös hänelle tulee liian kuuma! Siksi hän huutaa!" Purin hampaat yhteen ja yritin rauhallisesti sanoa että kiitos tiedän että hänellä on kuuma! Oikeesti teki mieli sanoa vähän enemmän mutta siinä tilassa tyttäreni takia piti pysyä mahdollisimman rauhallisena koska muuten hän olisi raivostunut vielä enemmän jos olisi ollut mahdollista.
Mutta juna-nainen jos tämän luet. Mulla on VIISI lasta! Mä tiesin ennen kun vauvat puin että tyttö tulee raivostumaan kympillä (tiedän tämän koska TUNNEN lapseni), se on jo tarpeeksi "noloa" (vaikka mua ei edes häiritse, mutta jotakuta toista vanhempaa voisi häiritä) kun kaikki tuijottavat kun lapset huutaa, sen sijaan että tarjoaisit apua päätät tulla arvostelemaan ja kertomaan minulle miten MINUN lapseni voi! Sen sijaan olisit voinut kysyä jos tarvitsen apua tai päästää minut ennen sinua ja muita ulos ovista, ulos viileään ilmaan, ulos kuumasta junasta missä talvihaalareihin puetut vauvat joilla on kuuma huutavat päät punaisina. Mutta päätit kovalla äänellä ilmoittaa minulle että vauvallani on kuuma ja sitten änget itsesi eteenpäin ulos junasta. Shame on you! Seuraavalla kerralla kysy ystävällisesti tarvitsenko apua, olisin varmaan kiitoksen kyyneleet silmissäni kiittänyt sinua!
