Viikko sitten tapasin lapsuudenystäväni ketä en ole 8 vuoteen nähnyt, mutta niin kun aina niin juttu luisti yhtä hyvin kun ennen ja ihan kuin olisimme eilen nähneet viimeksi, jatkettiin siitä mihin jäätiin. Paitsi että molemmille on tapahtunut paljon vuosien aikana, eroja, lapset ovat kasvaneet, uusia suhteita ja niin edelleen.
Aloimme puhumaan opettajista, ja muistelimme oma ala-asteen opettaja, ketä meillä oli luokilla 4-6, ja josta kaikki ehkä eivät pitäneet. Olihan hän aika tiukka ja piti kiinni tarkasti rajoista, mutta huumorintajuinen mies. Meidän molempien mielipide oli kuitenkin se, että hän oli todella hyvä opettaja ja sellainen opettaja ketä ei kyllä koskaan unohda!
Esikoiseni on ollut kiusattu eiskoulusta asti, ei.. vaan jo viitosryhmästä alkaen, ja ajoittain hänellä on ollut tunne että kaikki vihaa häntä, ettei hänellä ole yhtään ystävää koko koulussa eikä hän ole halunnut sinne mennä ollenkaan. Kun olen puhunut luokkakavereista, hän on aina huomauttanut että "eivät he ole hänen kavereita".
Viides kouluvuosi oli kaikista rankin ja suurella huolella mietin miten kuudes kouluvuosi tulee menemään. Osa luokan opettajista vaihtui ja muutokset ovat aina olleet pojalleni vaikeita. Olin huolissani ja surullinen siitä, että mitä jos hänen ainoat muistot ala-asteelta ovat vain huonoja, usein ne negativiiset tunteet ovat ne mitkä hänelle jää päälle ja on vaikeata nähdä ne positiivisetkin asiat mitä koulussa on tapahtunut.
Huoleni oli aivan turha!
Meidän koulun opettajat ovat kaikki omalla tavallaan mahtavia, ja jokainen heistä on ollut erilailla tavoilla tärkeä pojalleni sekä minulle. Mutta ne opettajat ketä hänellä oli viimeisellä luokallaan pelasti eskoiseni koko ala-asteen ja muistot siitä!
Poikani ei lopeta koulua tänään iloisena siitä, että hän pääsee pois tuosta koulusta missä hänellä on ollut vain huonoja muistoja. Vaan ILOKSENI hän lopettaa koulun surullisena siitä, että hän joutuu eroon luokkakavereista ( kyllä tämän kouluvuoden aikana olen saanut käyttää sitä sanaa heistä ) ja varsinkin opettajista.
Hänellä on mitä upeimpia muistoja tästä viimesisestä vuodesta! Koko kouluvuoden aikana hän on kerran tullut kotiin itkien että häntä kiusataan, ja silloin siihen puututtiin heti kun otin yhteyttä kouluun. Toinen kerta kun hän tuli itkien kotiin oli tällä viikolla, kun hän yhtäkkiä, ihan selvästi, oli ymmärtänyt että tämä on kohta ohi ja hänen täytyy sanoa heipat kaikille.
En voi koskaan tarpeekseni kiittää heitä kaikesta mitä ovat, ei vaan minun pojan vuoksi tehneet, vaan koko luokan lasten takia! He ovat nähneet nämä lapset kunnolla ja mihin he kaikki pystyvät. Miten hienoja yksilöitä jokainen heistä on.
He ovat muodostaneet tästä luokasta "luokan".
Luokan missä oma lapseni ainakin on tullut kotiin joka päivä ja kertonut jotan hyvää päivästä mikä hänellä on ollut. Jotain hauskaa mitä joku oppilasta tai opettajista on sanonut tai tehnyt.
