Meille tuli muutama vikkko sitten postia:
Pelko, paniikki ja ahdistus ovat jälleen päivittäin läsnä ja vahvistuvat koko ajan. Osa asjatsa menee hyvin, ainakin niin kauan kun pysyn kiireellisenä, mutta jos aikaa on, niin tuntuu kuin joku istuisi rintakehäni päällä ympäri vuorokauden.
Tämä kirje teki kaiken niin todelliseksi taas.
Kirje ei kuullosta niin kauhealta, leikkaus ei kuullosta pahalta, vaan aika easyltä eikö niin. Todellisuus voi olla jotain ihan muuta. Leikkaus on aina riski. Sydänleikkaus on suuri leikkaus. Ja hän on vaan niin siro ja pieni!
Se on eri asia että tiedät että jossain vaiheessa se tulee eteen, mutta se kun mustaa valkoisella tulee kotiin teksti että se tehdän tämän ajan sisällä. Joo, se on ihan eri asia. Yhtäkkiä se on hyvin hyvin todellista.
Miehenikin sanoi että hän ei haluaisi olla töissä ollenkaan nyt tämän kirjeen jälkeen.
Kaksi yötä sitten en saanut unta, valvoin ja ajatukset vain pyöri. kyyneleet silmissä halasin tyttäreni pehmolohikäärmettä, mikä oli jäänyt sänkyyni edelliseltä yöltä kun hän nukkui vieressäni, ja tuntui kuin aika loppuisi kesken. Se pelko että hän ei selviä tästä leikkauksesta on niin suuri. Hiljaa mielessäni toivoin että hän huutaisi minua ja voisin hakea hänet omasta sängystään viereeni. Että voisin taas koko yön katsoa kun hänen pieni rauhallinen kehonsa hengittää syvään ja nähdä vahvan sydämen sykkeet paidan alla.
Lopuksi maailman kaunein laulu. Kirjoitettu isältä pojalleen jolla on sama sydänvika kuin Lillyllä.
Sanat ovat aivan kuin olisivat omani.
